-

Tyyrian purppura

Foinikialaisten kotiloista valmistama Tyyrian purppura oli hitaan ja kalliin valmistusprosessin tulos. Siitä muodostui vanhan ajan luksustuote, joka maksoi vähintään painonsa verran kultaa. Huippunsa purppuran palvonta saavutti antiikin aikana - ja loppui pian sen jälkeen, kun kotilot oli ryöstökalastettu rannikolta ja värin saaminen tyrehtyi.

Kreikkalaisille purppura merkitsi korkeinta mahdollisinta arvoa ja se oli rikkauden tunnus. Purppura oli color principalis - kaikkein tärkein väri. Roomassa ylimmät virkamiehet pukeutuivat purppurapukuun (toga picta, kullalla kirjailtu) jo tasavallan aikana. Keisariajalla virkamiehet pukeutuivat juhlia varten täyspurppuraan (paludamentum) kuten keisarikin. Purppurareunaisesta toogasta (toga praetexta) tuli Roomassa ylimpien säätyjen etuoikeus, johon saivat pukeutua vapaa-syntyiset lapset - mikäli siihen oli varaa.

Tyyria raha
Tyyriasta n. 200 eaa peräisin olevassa kolikossa kuvataan, kuinka koira löytää rannalta kotilon. Kuva P'til Tekhelet [The Association for the Promotion and Distribution of Tekhelet / Jerusalem, Israel] luvalla.

Antiikin purppuran keksimisestä on liikkunut monta tarinaa. Erään legendan mukaan purppuravärin keksi Troijan kaunis Helena, kun hän vankeudessa ollessaan kuljeskeli rantaa pitkin ja huomasi koiransa suun värjäytyneen kotilon pureskelusta purppuraiseksi. Julius Polluxin mukaan (Onomasticon) purppuran keksi vahingossa Herakleen koira, joka rannalla telmiessään onnistui tahraamaan suunsa purppuraväriin. Myös Palefastuksen mukaan (De Incred) Herakles keksi purppuran Tyroksessa ja antoi Foinikian kuninkaalle lahjaksi purppuraisen kankaan, jolloin tämä päätti, että Foinikiaan hallitsijat tulisivat aina pukeutumaan purppuraan kuninkaallisena symbolina.

Foinikialaiset (Foinikia sijaitsi nykyisen Israelin ja Libanonin alueella) alkoivat valmistaa purppuraa, phoenix, noin 1500 eaa ja purppuranvalmistustaito oli pitkään vain heidän hallussaan. Foinikialaiset saivat nimensä kreikkalaisilta, alunperin se johdettiin purppuraa tarkoittavasta sanasta. Myös Palestiinan ja Syyrian alue liittyi purppuraan: maiden vanha nimitys on Kanaanin maa, ' purppuran maa'. Purppuran tärkeimpiä valmistuspaikkoja oli Tyros, joka oli tärkeä kauppa- ja teollisuuskaupunki jo 900 eKr. ja jolla oli johtoasema myös taiteessa ja tieteessä. Toinen kuuluisa värjäyskaupunki oli Sidon. Tyyriassa valmistettiin Murex bandaris -kotiloista tummia punaisia, Sidonissa Murex trunculus -kotiloista purppuraa.

Sekä Tyyria että Sidon olivat molemmat Silkkitien läntisiä 'päätepysäkkejä': idästä tuotu silkki saatiin värjättyä siellä. Foinikialaisten kautta ars purpuraria - purppuranvalmistustaito - levisi myös Kreikan suuriin keskuksiin (Sybaris, Tarentum, Syrakusa) ja lopulta myös Roomaan.

Vaikka purppuraa valmistettiin pääasiassa Välimeren itärannikolla (Levantti), varhaisimmat merkit purppurakotiloista on löydetty Kreetan saarelta. Ne ajoittuvat noin vuosiin 1900-1700 eaa. Hieman myöhemmin merkkejä purppuran käytöstä on löytynyt mm. Troijasta. Profeetta Hesekiel kertoi Elishahin saarten sinisistä ja purppuroista, johon ihmiset pukeutuivat. Hänen katsotaan viitanneen Egeanmeren saariin. Sieltä myös tyyrialaisten uskotaan keränneen käyttämänsä kotilot (murex ja purpura), josta saatiin vaatteisiin tummansinistä ja kirkkaanpunaista.

Murex
Kuva P'til Tekhelet [The Association for the Promotion and Distribution of Tekhelet / Jerusalem, Israel] luvalla.

Foinikialaiset kykenivät tuottamaan purppuraa useita eri sävyjä. Väri vaati suunnattomat määrät meressä eläviä murex -piikkikotiloita (Murex trunculus [sininen dibromi-indigo-väri], Murex brandaris [syvänpunainen, Raamatun argaman], Murex conchylium, Purpura haesmastoma, Carpillus purpura, Purpura lapillus). Noin puoleentoista grammaan väriainetta tarvittiin 12000 kotiloa - jolla juuri ja juuri värjäsi roomalaisen toogan. Purppuravärit eroteltiin toisistaan sen mukaan, käytettiinkö niiden valmistukseen foinikialaisia vai Joonian ja Tyrrhenan merestä saatavia kotiloita (joitakin purppurakotiloita löytyy myös Englannin ja Irlannin rannikoilta).

Plinius kertoo, että Tyyrian purppuraväri on Purpura-kotilon väriä. Yhden Pliniuksen kuvauksen mukaan yhdestä kotilolajista saatavan purppuran (Purpura haesmastoma?) laatu ei ollut tarpeeksi kestävä, mutta toinen kotilolaji (Murex brandari) täydensi sitä. Kysymys on voinut olla myös kaksoisvärjäyksestä (purpureae dibapha Tyria), jolla saatiin aikaan vanhan ajan hienoimmat värit (mainitaan mm. Toisessa Mooseksen kirjassa). Ensimmäisellä purppuravärillä värjättiin vaate vihreäksi, toisella purppuraksi - Pliniuksen mukaan lopputulos näytti 'kuivaneelta' vereltä, mustalta, mutta hohtavalta. Toisten lähteiden mukaan tekstiili värjättiin ensin kermeksellä ja Purpura haesmastoma tai Murex trunculus-kotilolla (siniset sävyt), sitten vielä Murex brandaris -kotilolla (sisältää enemmän punaista?). Eräiden tutkijoiden mukaan tyyrianpurppura saatiin Janthina prolongata -kotilosta.

Kotiloista saatiin myös vaaleaa laventelin väriä, joka saatiin aikaiseksi yhdistämällä kotilon nesteeseen samanverran ihmisvirtsaa.
Vuonna 1727 Arbuthnot kertoo kirjassaan 'Ancient Coins, Weights and Measures' päätyneensä siihen lopputulokseen, että kallista purppuraa valmistettiin kahdesta eri kalasta, Pelagium (kalastettiin syvältä) ja Buceinunt. Foinikialaiset pitivät itse ilmeisesti enemmän purppuran punertavista sävyistä. Niitä saatiin useammista kotiloista, jotka kuitenkin käsitettiin kahdeksi lajiksi: Buccinum -kotiloita löydettiin Välimeren ja Atlantin kallioilta (Atilantin kotiloista saatiin tummempaa väriä ja Foinikian rannikolta kirkkaanpunaisia sävyjä) ja Pelagia-kotiloita pyydystettiin meressä.

Itse värjääminen oli pitkä ja monimutkainen prosessi, koska väri ei tullut välittömästi esiin. Purppura valmistettiin murskaamalla kotilot, jonka jälkeen ne keitettiin keittosuolan kanssa. Värjättävä kangas kastettiin aikaansaatuun kellertävään kyyppinesteeseen. Väri syntyi, kun kangas ripustettiin kuivumaan ja se reagoi ilman kanssa. Tilannetta on kuvailtu mm. sanoin: 'jotta Kleopatra sai unssin purppuraa, hän tarvitsi 20 000 kotiloa, joita liotettiin kymmenen päivää'. Yhteen tyyrianpurppuragrammaan tarvittiin 8500 kotiloa.

Rooman toisen kuninkaan Numa Pompeliuksen suosimat 'collegium tinctoriumit' eriytyivät itsenäisiksi ammattikunniksi tuottamansa värin mukaan. Värjäystaito oli rinnastettavissa lääketieteeseen, silti värjärin ammatti edelleen pysyi 'likaisena'. Osaksi värjärin ammatti miellettiin likaiseksi varmasti siksi, että värjäysprosessi haisi voimakkaasti. Muukalaiset eivät mielellään vierailleet Tyroksessa siellä vallitsevan vahvan valkosipulimaisen löyhkän vuoksi. Foinikialaisille itselleen purppura oli kuitenkin tärkein vientituote - niin tärkeä, että purppurakotilon kuva koristi foinikialaisia kolikkoja 600 vuoden ajan.

Purppurasta tuli myös Roomassa color officialis, virallinen väri, johon keisarilla oli yksinoikeus. Keisari antoi lakeja ja määräyksiä, jotka hallitsivat kauppaa ja purppuran tekemiseen vaadittavia materiaaleja. Aleksanteri Severus siirsi valtakunnan officinae purpurarinae - purppuranvalmistuspajat - yhden ainoan kaupallisen keskuksen ja pääkaupungin määräysvallan alaiseksi.

Kotilot alkoivat pikkuhiljaa huveta ja samalla purppura kävi yhä kalliimmaksi. Esimerkkinä: purppuravaatteen hinta saattoi olla jopa 100 denaaria naulaa (noin 455 gr) kohden; kahdesti värjätyn Tyyrian purppuran jopa yli 1000 denaaria paunaa kohden. Leginoonan sotilaan palkka oli 900 denaaria vuodessa, eli palkallaan hän olisi voinut aiemmin mainituilla hinnoilla ostaa noin yhdeksän naulaa eli hieman yli neljä kiloa purppuravärjättyä kangasta, kahdesti värjättyä noin 400 grammaa. Kerrotaan, että vuonna 273 keisari Aurelius kielsi vaimoaan ostamasta purppuralla värjätyn silkkivaatteen - se maksoi painonsa verran kultaa. Toisen ja ensimmäisen vuosisadan roomalaisista haudoista on löytynyt värimataralla ja indigolla värjättyjä tekstiilejä, jotka korvasivat aiemmin käytetyn purppuran. Kerrotaan, että 300-luvun lopulla Bysantin keisari Theodosius määräsi, ettei tiettyjä purppuran sävyjä saa käyttää kuin keisarillinen perhe kuolemantuskissaan. 400-luvulla Murex -kotilon arvo nousi miltei mittaamattomaksi ja purppuravaatteiden hinta nousi käsittämättömän korkeaksi.

ruukunsirpale
Värjäysainetta 3200 vuotta vanhassa pronssiaikaisessa ruukunsirpaleessa, löytynyt Tel Shikmonasta. Värin kemiallinen koostumus on sama kuin Murex trunculus-kotilosta saatavan värin. Kuva P'til Tekhelet [The Association for the Promotion and Distribution of Tekhelet / Jerusalem, Israel] luvalla.

Löydetyt purppurakankaanpalat ovat vaihdelleet väriltään violetista syvänpunaiseen ja mm. koptilaiset purppuraseinävaatteet ovat mustia. Onko aika muuttanut värin vai onko väri saatu kenties aikaan ylivärjäämällä purppuraa ja esim. tummentamalla sitä raudan avulla? On myös arveltu, että silloinen purppura vastaisi tämän päivän hyvin syväsävyistä violettia tai tummanpunaista ja jotkut ovat ilmoittaneet varmana, että tuon ajan purppura oli kirkas magenta.

Värien ristiriitana on pidetty myös Feeniksin (Phoenix) - Egyptin vanhan pyhän symbolin - värejä. Kreikan violettia tarkoittava sana on phoeno, joka myös viittaa purppuraa kaupanneisiin foinikialaisiin. Lintua pidettiin purppuraisena. Herodotos kuvaili linnun punaisena ja kullanvärisenä ja kotkannäköisenä. Toisaalta esim. Roomassa phoenicius merkitsi kirkkaanpunaista.

Kyse ei ainakaan ole toisensa poissulkevista ristiriidoista: purppuraa on ollut useita sävyjä. Yleensä sanottiin, että purppuraa oli neljää pääsävyä: punainen (purpureus ruber), sininen (purpureus violaceus), tumma (purpureus ater) ja vaalea (purpureus lividus). Pliniuksen mukaan purppuran parhaimmat sävyt vaihtelivat punertavan- ja vaaleanpunaisenvioletista siniseen ja syvään violettiin. Plinius ja hänen aikalaisensa kuvaavat purppuraa värinä, joka vaikuttaa tummalta, mutta joka auringossa saa oudon kiillon.

Tyyrianpurppuraa on pidetty tummana purppurana, mutta joidenkin lähteiden mukaan esim. purpureus Tyrius viittaa vaaleaan, vaaleanpunertavaan purppuraan.

Vergilius kuvaili purppuraa 'sielun värinä'. Purppuran ylistyssanat ovat viitanneet sellaiseen yliluonnolliseen värivoimaan, että nykyihmisen värinäkökyvyllä sellaista on melkein mahdotonta kuvitella. Voisiko olla mahdollista, että valo taittui antiikin aikaan erilailla ja valon näkyvä spektri oli erilainen? Jospa antiikin kreikkalaiset eivät nähneet sinistä, mutta sen sijaan näkivät ultraviolettisävyjä, joita me emme pysty paljain silmin näkemään?

Purppuran oikea olemus jää kuitenkin salaisuudeksi. Ainoat antiikinaikaiset purppurat, joita on säilynyt pieninä palasina meidän aikoihimme, ovat Itä-Rooman tummanvioletit ja verenpunaiset ('torakanväriset') purppurat, oletetaan, etteivät ne kuitenkaan vastaa aivan samaa väriä, kuin mitä purppura oli läntisen Rooman aikoina. Väriä ei pystytä enää tuottamaan: kotilot käytettiin loppuun - väri kuoli sukupuuttoon.

[Lue lisää purppuraväreistä]

[Lue tekhelet-väristä]