-

lyijykynä

[englanti pencil]

1300-luvulla eurooppalaiset taiteilijat alkoivat käyttää lyijy-, hopea- tai sinkkipuikkoja vaaleanharmaiden piirrosten (silverpoint) tekemiseen.

Lyijykyniä alettiin valmistaa 1500-luvulla Englannissa - grafiitista. 1564 Pohjois-Englannissa keksittiin puhdas grafiitti, tosin grafiittia käytettiin jo aiemminkin (vuodelta 1387 löytyy Le Moinen maininta grafiitilla viivoitetusta dokumentista). Grafiitti veistettiin puikoiksi. Zrichiläinen Conrad Gesner kuvasi 1500-luvulla vaipan suojaaman kirjoituspuikon - toisten lähteiden mukaan kynässä oli nimenomaan grafiittia ja hän mainitsi myös kynien alkuperämaaksi Englannin. Vuosisadan lopulla lyijykynäteollisuus esiteltiin Ranskassa, jossa sitä alettiin kehittää.

Grafiitti tunnettiin myös muualla: Cortezin saapuessa Meksikoon 1500-luvun alkupuolella, azteekit käyttivät grafiittikyniä, jotka luultavimmin kaivettiin Sonoran mineraalikaivoksista. Nykyisessä Meksikossa sijaitsevat Sonoran kaivokset ovat edelleen monien laadukkaiden grafiittilyijykynien lähde. Siellä mainattava grafiitti on erittäin mustaa ja puuterimaista.

1600-luvun alussa monet kirjoittajat viittaavat lyijykynien käyttöön. Myöhemmin kyniä alettiin valmistaa saven ja grafiitin seoksesta, jolloin kynän 'kovuutta' voi säädellä - saven osuus ratkaiseen kynän kovuuden. Taideteosten tekemiseen lyijykynää alettiin käyttää vasta 1700-luvulla.

Vuonna 1795 ranskalainen kemisti Nicolas Conte kehitti ja patentoi lyijykynän. Kynässään hän käytti grafiitin ja saven sekoitusta, jota poltettiin ennen puuaihioon asettamista. Nykyäänkin lyijy valmistetaan sekoittamalla (kalsinoimalla) hienoa grafiittia ja posliinisavea, joiden seoksesta valmistetut puikot poltetaan uunissa noin 1200 asteen kuumuudessa. Polton jälkeen lyijyt käsitellään aineella, joka estää niiden liukumisen puuvaipasta sekä kirjoitusjälkeä tasoittavalla vahalla. Lyijykynien kovuutta vaihdellaan muuttamalla grafiitin ja saven sekoitussuhdetta. Värikynät eivät sisällä grafiittia, vaan savea ja vahaa, joka on värjätty erilaisilla väriaineilla.

Nykyisten lyijykynien puuaineen pitää ollasuhteellisen pehmeää, jotta se on helppo teroittaa. Monet lyijykynät saavatkin vaipakseen setripuuta. Puuosat valmistetaan kahdesta puolikkaasta pitkulaisesta palasesta.

Nykyään A. W. Faber- yhtiö on maailman suurin lyijykynien valmistaja.

Lähteitä / lukemista
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003