Massikosta puhutaan usein lyijytinakeltaisena, usein lyijymonoksidina. Sekä lyijykeltainen että massiko ovat lyijyoksidin keltaisia muotoja. Lyijykeltainen valmistetaan kuumentamalla sulaa lyijyä, kun taas massikoa valmistetaan kuumentamalla lyijyvalkoista jonkin aikaa noin 300C, kuumuus ei saa nousta 400C yläpuolelle. Joidenkin lähteiden mukaan massiko on lyijymonoksidia jauhemaisessa muodossaan.
Lyijymonoksidia käytettiin jo antiikissa. Massikoa on löytynyt egyptiläisen taiteilijan paletista n. vuodelta 400 eaa. Pigmentti tunnettiin Egyptissä suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin löytyy Kiinasta. Massikoa (lyijytinakeltainen) on Euroopassa käytetty noin 1300-luvulta lähtien.
Massikon tarkkaa alkuperää ja alkuperäistä tekotapaa (mihin mm. italialaisessa kirjallisuudessa usein viitataan) ei voida varmuudella sanoa. Pigmentin tekeminen oli kauan salaisuus ja pitkään massicotia luultiinkin yhdeksi napolinkeltaisen versioksi (konservaattorit ovat verranneet massikon käsittelyä samanlaiseksi kuin napolinkeltaisen käsittelyä). Massiko on kuitenkin rakenteeltaan karkeampaa ja kuivuu hitaammin.
On uskottu, että napolinkeltainen puolestaan syrjäytti massikon 1600-luvun loppupuolella. Nykytutkimus on paljastanut molempien pigmenttien käytöstä vanhoissa maalauksissa. Massikoa on todistetusti käytetty 1300-luvun Euroopassa. Taulut, joista väriä on löydetty, ajoittuvat vuosien 1300-1750 väliselle aikakaudelle. Eniten väriä käytettiin 1400-, 1500- ja 1600-luvuilla.
Vuoteen 1941 uskottiin, että massikoa oli käytetty laajalti maalauksiessa - tuolloin kuitenkin huomattiin, että useammin maalauksissa esiintyi lyijytinakeltainen.
Massikoksi kutsutaan usein keltaista lyijymonoksidia. Esim. Britannican mukaan massiko on toinen mineraalina esiintyvistä lyijyoksideista.
Massikoa pidetään joskus myös samana värinä kuin kasselinkeltainen. Kuumentamalla keltaiseksi muutettua lyijyvalkoista on kutsuttu massikoksi. Cenninon uskotaan viittaavan juuri napolinkeltaiseen puhuessaan giallorinosta; kyseessä oli puoliksi luonnontuote, puoliksi keinotekoinen, ja sitä löytyi luonnosta kivenä vulkaanisista paikoista. Italian kirjallisuudessa massicotiin viitataan nimillä giallorino, giallolino, giallolino de Fiandra.
Massiko sana juontuu mutkan kautta ilmeisesti vanhasta italian sanasta marzacotto, joka tarkoittaa "ruukuntekijän lasiteainetta"; mikä puolestaan saattaa tulla espanjankielen morttelia tarkoittavasta sanasta mazacote.
Italian kielen giallulinum ("pieni keltainen") viittaa ruukuntekijöiden lasituksessa käyttämään keltaiseen väriin; väriä käyttivät joskus myös maalarit.
Katso myös lyijykeltainen