-

okra

[kreikka ochros = keltainen, vaaleankeltainen, kalpea · englanti ocher, ochre · ranska ocre · saksa Ocker, Annaberger Erde · manksi oghyrey]


punertava okra
Pigmenttikuva (okra) Iconofilen [www.iconofile.com] luvalla.
Puhdistettu okra on keltaista tai ruskeaa, poltettu keltaista tai punaista, mutta okraväreihin saatetaan yleisesti lukea kaikki savea ja rautaa sisältävät maavärit, myös sienna ja umbra. Okravärejä on siis valtava kirjo: maan väri vaihtelee suuresti alueittain. Tästä syystä kaikilla okran sävyillä ei ole omaa nimeään ja esimerkiksi keltaokran sävy voi vaihdella hyvin tummasta hyvin vaaleaan ja punertavasta vihertävään. Monille okra on vain tietty keltaruskean sävynimi, mutta tosiasiassa okrien kirjo kattaa värisävyt lähes mustasta ruskeasta punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin sävyihin. Puhdasta sinistä okraa ei kuitenkaan ole, mutta joskus vivianiittia nimitetään siniokraksi.

PY43 keltainen okra luonnon keltainen rautaoksidi - limoniitti - katso keltaokra
PY42 kultaokra - katso kultaokra
PR102 poltettu keltainen okra / luonnon punainen rautaoksidi (punamulta) [calcinated natural red iron oxide ; katso punainen okra]

Okrat ovat saven tai kalkinsekaisen rautaoksidihydraatin (Fe2O3 (· H2O)) muodostamia maavärejä. Okrien sävy ja rakenne riippuu niiden saantipaikasta. Okria esiintyy ympäri maailmaa.

Käytetty maalaustaiteessa usein ihon värinä.

Roomalaiset kutsuivat okraa nimellä sil, hienoin kreikkalainen laatu oli Attic sil (katso punainen okra).

historia
goetiittia
Pigmenttikuva (goetiittia) Iconofilen [www.iconofile.com] luvalla.
Okravärejä, kuten punamultaa ja keltaista okraa, käytettiin jo muinaisissa luolamaalauksissa noin 35 000 eaa. Keltaisia ja ruskeita luonnonokria, siennoja ja umbria on perinteisesti kalsinoitu punaisen värin saamiseksi; tekniikka tunnettiin todennäköisesti jo paleoliittisellä kaudella.

Punaiseen liitettiin elämänvoimaa - joistakin vanhoista haudoista on löytynyt useita kiloja punaista okraa. Kun kiviajan metsästyskulttuuri päättyi ja ihmiset asettuivat viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa, myös luolamaalausten aika päättyi. Tapa suojella kotinsa väreillä tai piirroksilla kuitenkin säilyi monissa kulttuureissa: kirkkoihin kaiverrettiin ja maalailtiin pyhimysten ja pirujen kuvia, koteihin suojelusolentoja, joissakin islamilaisissa kulttuureissa talojen pieliä maalataan sinisellä värillä ja joissakin afrikkalaisissa kulttuureissa naiset maalaavat oman kotinsa seinät keltaisella tai punaisella okralla...

Maavärejä (myös hiiltä ja mangaanioksidia) käytettiin myös muuhun kuin maalaamiseen: mm. ruoan säilytykseen ja lääkeaineina.

Yksi tunnetuimmista okrankaivuupaikoista on 'Rustrelin okravuoret' sekä Roussillonin punaiset vuoret Vauclusessa, Ranskan Provencencessa, jossa maaperä sisältää noin 10-15% väriainetta. Siellä okran mainauksen aloittivat gallialaiset ja roomalaiset Rooman vallan aikoihin ja toiminta jatkuu yhä.

Välimeren maissa punaiset ja keltaiset okravärit ovat edelleen käytettyjä talomaaleja - kuten suomalainen punainen mummonmökkikin: punamultamaalit ovat Suomessa edelleen erittäin suosittuja.

Okraa on myös käytetty ehostustarkoituksiin. Yhdestä maailman vanhimmista sivilisaation jäänteistä, Catal Hykista, on löydetty merkkejä punaisen okran käytöstä ehostustarkoituksiin. Azteekkikurtisaanit puuteroivat kasvonsa vaaleankeltaiseksi okra-värillä, Egyptissä okra oli osa luomivärisekoitusta, Kuningatar Elisabeth I:n aikoihin 1500-luvun Englannissa punaokralla värjättiin huulet.

1600-1700-lukujen tienoilla rautaoksidipigmenttejä (maavärejä) opittiin valmistamaan synteettisesti. Katso marskeltainen.

Suomessakin on okravärejä valmistettu tehdasmaisesti. Onkamoon, Kuopion lääniin perustettiin 1918 Onkamon Punamulta Oy, joka käytti punavärinsä raaka-aineena järvimalmia. Teknisesti valmistustapa ei ehtinyt hioutua loppuun saakka; värin laatu ei miellyttänyt eikä yhtiö kannattanut taloudellisesti ja sen toiminta loppui 1929. Samana vuonna perustettiin Suomen Punamulta O/Y. Yhtiö käytti kotimaisia raaka-aineita - punamultaa saatiin mm. Vihannin pitäjän punamultalöydöksestä. Vihantiin alkujaan perustettu tehdas siirrettiin 1935 Hankoon ja pari vuotta myöhemmin punamullan valmistus siirtyi Hangon Väri Oy:lle. Hangon Väri Oy valmisti sekä puna- että keltamultaa kuivana jauheena sekä öljyihin kostutettuna. Ensimmäinen Hangon Väri Oy lakkasi toimimasta vuoden lopussa 1943, mutta samanniminen yhtiön tuotanto alkoi huhtikuussa 1947: tuotteina olivat puna- ja keltamultaväripigmentit. Ainakin punamultapigmenttien valmistus jatkui vielä 2000-luvun alussa.

nimiä
Monet maavärit ovat saaneet nimensä löytöpaikan mukaan (mm. jo käytöstä poistunut kiinankeltainen). Muita ennen tunnettuja ovat olleet mm. ochre de Rue ja ochre de Berri. Jotkut okranimet ovat laajentuneet tarkoittamaan jotain sävyä tai tiettyä koostumusta yleensäkin: esimerkiksi siena-nimi on yleistynyt merkitsemään yleensäkin tummia maavärejä, vaikka alunperin se onkin tarkoittanutt nimenomaan Toscanan Sienan läheltä mainattua transparenttia ruskeaa savea. Okrien alkuperäpaikkaa on vaikea tunnistaa, vaikka niiden seassa olevilla mineraaleilla olisikin vain jollekin paikalle ominaisia kemiallisia ominaisuuksia.

Uraaniokraksi (uranic orchre) nimitetään uraanikeltaista.

Ruskea okra (bogore, bog iron ore) on keltaisen okran tummennettu versio (2Fe2O3 · 3H2O).

Ruskeaa lyijyoksidia (PbO2) kutsutaan joskus nimellä plumbic ochre.

Vivianiittiin viitataan joskus sinisenä okrana.



Lähteitä / lukemista
Ball, Philip Bright Earth - The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2001
Delamare, François & Guineau, Bernard Colors. The Story of Dyes and Pigments. Discoveries, Harry N Abrams Inc Publishers, New York 2000
Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Takala, Antti Suomen väriteollisuus: Suomen väriteollisuuden koko kuva vuoteen 2002. Väriteollisuusyhdistys, Tammer-paino, Tampere 2003