Alitsariinimusta

naftatsariini

[englanti alizarine black, napthazarin · saksa Alizarinschwartz · ranska noir d'alizarine · italia nero d'alizarina · espanja negro de alizarina]

Alitsariinimusta S

[CI 57010, MBk37, CAS 475-38-7, EINECS 207-495-4]

Ensimmäisenä alitsariinimustan toi markkinoille Badische Anilin- und Sodafabrik (BASF) vuonna 1887 Alizarinschwartz ja Alizarinschwartz S -nimillä. Alitsariinimusta S on dioksynaftokinonin natriumbisulfiittiyhdiste (C₁₀H₆O₄; tai C₁₀H₇SO₇Na tai C₁₇H₉NO₅.2H₂O₃S.2Na).

Alitsariinimusta S on musta värjäysaine, joka on ollut myytävänä mustana tahnana. Se ei liukene kylmään veteen, mutta kiehuvaan veteen se tekee punaruskean liuoksen ja alkoholiin kellertävän ruskean liuoksen, jolla on vihreä fluoresenssi. Lipeään se tekee sinisen liuoksen.

Alitsariinimustaa on käytetty kromilla peitatun villan mustaksi värjäämiseen. Alitsariinimusta S ei sovellu puuvillan värjäämiseen, mutta kromipeitattua puuvillaa voidaan painaa sillä.

Syvänmustaksi värjäämiseen väriainetta tarvitsee 25% värjättävän kuidun kuivapainosta. Harmaisiin sävyihin vähemmän.

Vuonna 1890 julkaisussa esitteessään BASF kehuu alitsariinimustansa kestävyyttä ja huomauttaa, että se on huonosti valoa kestävän kampetsepuun kilpailija, ja että vain alitsariinimustan korkeampi hinta on syynä siihen, ettei kampetsepuu ole vielä "kokenut samaa kohtaloa kuin muut luonnonväriaineet". Esitteessä mainitaan myös, että alitsariinimustasta voidaan valmistaa substraattipigmenttejä (lakes).

Myös artikkelissa One-Bath Blacks Fast to Milling and Light upon Loose Wool (1899) mainitaan, että alitsariini oli ensimmäinen keinotekoinen musta väriaine, joka uhkasi kampetsepuun asemaa mustana väriaineena. Koska alitsariinimustan korkea hinta oli kovin este, värjäysprosessia pyrittiin yksinkertaistamaan: yritettiin etsiä keino, jolla voisi luopua kuidun esipurettamisesta ja selvitä yhdellä värikylvyllä. Tämä onnistui lopulta useiden yritysten jälkeen kromiasetaattiprosessilla, jota käytettiin alitsariinimustavärjäyksessä vielä pitkään 1900-luvun puolelle. Tässä yhden padan värjäysmetodissa oli kuitenkin se huono puoli, että väriaine tuppasi sakkautumaan substraattipigmentiksi (lake) ja jäi sellaisena kuidun pintaan. Etenkin raakavillaa värjätessä tämä aiheutti ongelmia karstauksessa ja kehräämisessä, kun pigmenttimuruset tukkivat laitteita. Myöskään väri ei värjännyt yhtä syvästi kuin kromilla esipuretettua villaa.

BASFin myyntinimiä alitsariinimusta S-väriaineelle olivat: Alizarinschwarz S in Teig, Alizarinschwarz SW in Teig, Alizarinblauschwarz SW ja väriaine tunnettiin myös nimellä Naphtazarin S. Muita myyntinimiä: alizarin black SW | WR, Alizarin Blue Black SW | RW

Alitsariinimusta P

CI 67425/67430, CAS 6220-01-5

Vuonna 1892 Farbwerke, vorm. Meister, Lucius und Brüning toi markkinoille alitsariinimusta P-väriaineen (Alizarinschwarz P; alizarin black P), joka valmistetaan sekoittamalla alitsariinioranssi G:tä, glyserolia ja rikkihappoa. Väriaine on flavopurpuriinikinoliinia (C₁₇H₉NO₅). Se on vihertävää mustaa massaa, joka ei liukene veteen ja alkoholiinkin vain vaivoin. Väriaine värjää kromipuretetun villan violetista mustaan riippuen käytetyn väriaineen määrästä. Saman värinvalmistajan Alitsariinimusta S (Alizarinschwarz S; alizarin black S) on em. kinoliinijohdannaisen bisulfiittiyhdiste (C₁₇H₉NO₅.2NaHSO₃).

Alitsariinimustaa P valmistetaan edelleen.

Alitsariinimusta SRA

CAS 10290-06-9

C₁₆H₁₁NO₄.xH₂O₃S.xNa

Alitsariinimusta WX

Tetrahydroksinaftaleeniväriaine.

Historia

Alitsariinimustan kuvasi ensimmäisenä Roussin vuonna 1861 nimellä Napthazarin (dioksynaftokinoni). Väriaineesta tuli käyttökelpoinen värjäykseen, kun Bohn kuvasi sen bisulfiittiyhdisteen vuonna 1887 - se muutti veteenliukenemattoman väriaineen vesiliukoiseksi. Suomen teollisuuslehdessä (1892) alkuperäinen nimi selitetään näin: Alitsariinimusta on jo aikoja sitte ollut tunnettuna nimellä naftatsariini, jota sen ensimäinen keksijä luuli alitsariiniksi, krappin väriaineeksi. Myöhemmin tosin tämä luulo huomattiin vääräksi mutta sitä pidettiin sittekin monta vuotta vielä vaan kemiallisena kummallisuutena, jota ei mihinkään voinut käyttää. Vasta viisi vuotta sitte huomattiin että kromiliottimien avulla sillä voi aikaan saada mustia värjäyksiä.

Austen tuo artikkelissaan The Tin Crystal Test for Dyestuffs (Textile Colorist 207, 1896) esille alitsariinimustan harhaanjohtavan nimen. Hän huomauttaa, että aito alitsariini ei värjää mustaksi, eikä alitsariinimusta ole oikeasti alitsariiniväriaine, eikä edes alitsariinin johdannainen, vaan antraseeniyhdiste: dioksyantrakinoni, ja "alizarine" black S. B. on naftatsariini, joka on naftaleenipohjainen väriaine. Naftatsariini sisältää rikkiä ja natriumia, joita alitsariini ei sisällä.

Alitsariinimustasta tuli nopeasti keksimisensä jälkeen käytetty ja tärkeä väriaine, koska sillä aikaansaadaan syvä musta sävy, jolla on hyvä valon- ja pesunkesto eikä se muuttu happojen vaikutuksesta. Väriaineesta valmistettiin useita eri variaatioita.

Nimet

BASFin vuoden 1890 mukaan tehdas valmisti kromipuretetun villanvärjäykseen alitsariinimustaa WR (punertava musta), SRW (syvempi musta), SW (sinertävämusta), sekä alitsariinisinimustia SW sekä W. Lisäksi villakankaan tai silkin painamista tai villalangan värjäystä varten alitsariinimustaa S ja SR.

Farbwerke, vorm. Meister, Lucius und Brüning toi markkinoille myös alitsariinimusta R sekä Acid Alizarin Black SN ja SNT -väriaineet.

Alitsariinimusta 5. DRP. 41518 (Alizarinschwartz 5 DRP. 41518) oli yhden BASFin valmistaman variaation nimi.

Alitsariinisinimusta DRP. 41518 (Alizarinblauschwartz DRP. 41518) oli BASFin valmistama sinimusta väriaine.

Muuta

Katso myös happoalitsariinimusta