Atsuriitti

Kuparilasuuri, sininen malakiitti, Azzuro della magna, vuorisininen, kasselinsininen
[englanti azurite; Armenian stone, ashes blue, azure biadetti of Spain, azure of the Magna, basic copper carbonate, basic cupric carbonate, blue bice, blue malachite, blue verditer, Bremen blue, chessy copper, chessylite, copper blue, mountain blue, Seville blue ashes · ranska l'azur, cendre bleu, verd de terre, bleu d'Allemagne · saksa Azurblau, Azurita, Azurro, Azzurrite, Bergblau, Kupferlasur · ruotsi azurit, bergblått; lasursten · latina lapis Armen[i]us, lapis Armen[i]us azure, caeruleum Cyprus, azurium citramarinum · italia azzurrite, ongaro, (vanha) azurro della Magna · tiibet bod mthing ("Tiibetin sininen"), mthing chu (maaliaine), mthing shul (keskisininen atsuriitti), sngo se; sngo si (vaaleansininen; atsuriitinsinisen vaalein sävy) · japani gunjo · egypti tefer]

Nimenä azurium citramarinum (citrimarino) on ultramariinin azurium ultramarinum (meren takaa) vastakohta. Latinan lazurium -> azurium tulee persian sinistä tarkoittavasta sanasta lajoard, lajward. Latinan lapis armenius tai lapis Armenus azure kääntyvät suomeksi "Armenian kivi" ja "Armenian sininen kivi" - aikoinaan saatiin Armenian alueelta.

[PB30, CI 77420]

Syvä (tumma) kirkkaansininen, väri vaihtelee ultramariinin sinisestä vihertävän siniseen. Puhdas, syvä väri vaihtelee läpikuultavasta peittävään.

Kivennäisväri, kuparimineraali (emäksinen kuparikarbonaatti) (2CuCO₃ · Cu(OH)₂ tai atsuriittimineraali Cu₃(CO₃)₂(OH)₂), kuparimalmien yleinen rapautumistuote.

Väri saadaan jauhamalla mineraalista. Mitä karkeampaa jauhe on, sitä tummempaa se on - atsuriitti saattaa olla lähes mustaa - ja mitä hienompaa jauhe on, sitä vaaleampaa se on. Kun atsuriitti pestään, hienot osaset ovat vihertävän vaaleita taivaansinisiä, väriä, jota ei ole paljon suosittu maalaamisessa.

Liukenee hapoissa; muinoin epäpuhtauksien poistamiseen käytettiin etikkaa. Kun atsuriittia liottaa tarpeeksi kauan, se muuttuu vihreäksi; ammoniakki muuttaa kuparin siniseksi.

Historia

Atsuriittia on käytetty väriaineena viimeistään Rooman ajoista lähtien. 3000 eaa Egyptissä atsuriitistä valmistettiin sinistä väriainetta (Cu₃[C0₃]2[0H]₂), jota on löytynyt maalauksista, mutta egyptinsininen oli sitä huomattavasti käytetympi väri. Atsuriittia on käytetty Egyptissä myös korukivenä. Persialaisille taiteilijoille atsuriitti oli toiseksi tärkein väriaine ultramariinin jälkeen. Roomalaiset käyttivät atsuriittia luomivärinä. Kiinassa atsuriitti oli käytössä mm. Sung- ja Ming-dynastioiden aikaan. Atsuriittia on löytynyt myös mayojen seinämaalauksista.

Eurooppalaisessa maalaustaiteessa atsuriitti oli tärkein sininen pigmentti keskiajalta renessanssiin, vaikka harvinainen ultramariini olikin arvostetumpaa. Atsuriittia käytettiin usein ultramariinin pohjamaalina. Finlayn mukaan taiteilijat käyttivät molempia pigmenttejä: ultramariinia taivaaseen ja atsuriittia meren maalaamiseen.

Keskiajan Euroopassa atsuriitista irroitettiin kahta erilaista värisävyä. Yleensä atsuriitin sininen vivahtaa hieman vihreään - ultramariini puolestaan violettiin. Silti niiden sävy voi joskus olla hyvin samankaltainen. Atsuriittia on helppoa luulla lapis lazulista saatuun ultramariiniin niiden samannäköisyyden vuoksi (jauhemuodossaan), minkä vuoksi etenkin keskiajalla ja renessanssin aikaan edullisempaa atsuriittia myytiin usein ultramariinina, joka oli todella arvokasta. Kuumennettaessa ja joidenkin metallien kosketuksesta atsuriitti muuttuu mustaksi. Kuumennustapaa käytettiin joskus erottamaan ultramariinina myyty atsuriitti aidosta ultramariinista, johon kuumennus ei vaikuta lainkaan.

1700-luvun alussa keksitty preussinsininen korvasi suurelta osin atsuriitin Euroopassa.

Atsuriitti oli tärkeä maalipigmentti myös idän taiteessa; jotkut sanovat sitä itäisen Aasian tärkeimmäksi siniseksi pigmentiksi. Sung- ja Ming- dynastioiden Kiinassa atsuriitti oli tärkein sininen. Japanissa atsuriittia käytettiin etenkin ukiyo-e -koulun maalauksissa. Japanilaiset hiersivät kiven kolmeksi eri jauhelaaduksi: karkeaksi, tavalliseksi ja hienojakoiseksi. Kaikki ne olivat hieman eri sävyisiä. Japanissa atsuriittia käytettiin 1900-luvun loppupuolelle saakka.

Etelä- ja Keski-Amerikasta löytyy paljon atsuriittia, joten on luonnollista, että Etelä-Amerikan intiaanit käyttivät atsuriittia jonkin verran ennen löytöretkeilijöiden saapumista. Atsuriittia arvostettiin jo ennen espanjalaisten valloittajien saapumista jopa jo 900 eaa. Atsuriittia mainattiin 1500-luvulle saakka Bolivian alueelta mm. Puna de Atacaman kaivoksista.

Atsuriittiä on kaivettu mm. lounais-USAsta, Meksikosta, Namibiasta, Zairesta, Marokosta, Australiasta ja Euroopasta. Antiikin aikaan väriä kutsuttiin "Armenian kiveksi" (lapis Armenius), koska sitä saatiin lähinnä Armeniasta; jonkin verran myös Siinailta, Italiasta, Saksasta ja Englannista. 1500-luvulle (1600-luvun puoliväliin?) saakka Euroopan tärkeimmät atsuriittikaivaukset löytyivät Unkarista, mutta Turkin vallattua maan atsuriitin tuotanto loppui. Samoihin aikoihin atsuriittia alettiin tuoda Espanjaan, luultavimmin Meksikosta.

Nykyään atsuriittia kaivetaan jälleen Unkarista, mutta myös Lyonin lähistöltä Ranskasta sekä Sardiniasta.

Nimiä

Atsuriitti sai nimensä renessanssiaikaan. Myöhemmin sai myös muita nimiä, mm. nimen Bleu Paul Veronese maalari Paolo Veronesen mukaan.

Blue bice, Bremen blue, ashes blue ja blue verditer viittavat keinotekoiseen atsuriittiin. Niiden sävy on sama kuin luonnon atsuriitin, mutta luonnon atsuriittia partikkelimuoto säännöllisempi ja pyöreämpi.

Kun atsuriitti tai malakiitti murskataan hienoksi jauheeksi, jauheesta tulee harmahtavaa. Näitä harmaita jauheita kutsutaan mm. nimillä English ashes, German ashes ja Haarlem ashes.

Käyttö

Atsuriitti sopii parhaiten vesiliukoisiin liimaväreihin, temperamaalaukseen ja freskomaalaukseen, öljyssä sillä on tapana vihertyä. Monissa renessanssi- ja barokkiajan kirjoissa neuvottiin, miten välttää kellastuminen.

Hienoksi jauhetun sinisen atsuriitin vaarallisuudesta ruokavärinä mainitaan mm. John Murrellin kirjassa A Daily Exercise for Ladies and Gentlewomen (1617), jossa myös kehotetaan sekoittamaan atsuriittia etikkaan sen laimentamiseksi.

Ohjeita

[! Huomaa, että ohjeet voivat olla vanhoja ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita. Niiden valmistus voi olla vaarallista.]

Sininen väri luonnonatsuriitista: Jauha atsuriittikivi jauhoksi (karkeasta tulee tummaa väriä, hienoksi jauhetusta vaaleaa); liian karkeaa ei voi käyttää pigmenttinä. Pese jauhe huolellisesti (saippualla), jotta ylimääräinen lika irtoaa. Sekoita esim. arabikumiin - maaliaine on valmis. [Kai]

Tämä keinotekoisen atsuriitin valmistusohje on 1900-luvun puolesta välistä: Sekoita kiehuvaan kuparivitrilliliokseen kalsiumkloridia niin paljon, että seoksen kuparisulfaatti muuttuu kuparikloridiksi. Siivilöi seoksesta saostunut kipsi pois. Saosta seos kalkkimaidolla - muodostuu kuparihydroksidilakkaa ja kalsiumkloridiliuosta, joista jälkimmäinen poistetaan. Seokseen sekoitetaan kuparivitrilliä ja voimakasta potaskalipeää, jolloin muodostuu kuparihydrokarbonaattisakkaa, joka pestään, kuivataan ja jauhetaan. [Kai]