-

Egyptinruskea

[englanti mummy, mummy powder, Egyptian mummy · ranska brun mommie · espanja marrn momia · italia bruno mummia]

"Muumio" -sana tulee muinaisesta arabiankielisestä sanasta mumiya (moumiya) tai persiankielisestä sanasta mummeia, jotka tarkoittavat bitumia. Bitumia käytettiin ruumiiden palsamoinnissa ja muumioiden valmistuksessa.

Alunperin egyptiläisistä muumioista saatua transparenttia, ruskeaa värijauhetta, joka sisälsi luujauhoa ja asfalttia sekä erilaisia muumioita peittäneitä pihkoja ja lakkoja. Väri irtosi asfaltista, jolla ruumiit oli palsamoitu - muinaiset egyptiläiset käyttivät sekä ihmisten että eläinten ruumiiden balsamointiin suuret määrät nestemäistä asfalttia ja erilaisia yrttejä. Jauheen raaka-aine saatiin Egyptin pyramidien lähellä sijaitsevista joukkohaudoista.

Nykyään muumiojauhetta valmistetaan täysin synteettisesti, mutta jonkin verran - hyvin vähän, lähinnä restaurointitarkoituksiin - myös simuloimalla vanhoja tapoja. Värijauhetta saadaan muumioiduista eläimistä, ihmisiä ei tähän huviin enää (toivottavasti) käytetä.

Historia

Maallisten jäännösten käyttö maaliaineissa kuulostaa nykyihmisen korvaan aika käsittämättömältä, mutta egyptinruskea - muumiojauhe - oli yksi suosituimpia ruskeita väriaineita 1800-luvulla ja yleinen pigmentti taiteilijaväreissä vuoteen 1925. Kerrotaan, että muumioiden käyttö pigmentin raaka-aineena loppui tuolloinkin vain siksi, että Egyptin valtio kielsi muinaismuistojensa poisviennin maasta. Jo 1500- ja 1600-luvulla muumiojauhetta pidettiin sisäisesti käytettävänä yleislääkkeenä, mutta on epäselvää, kuka keksi ensimmäisenä jauhaa muumiota pigmenttikäyttöön. Joidenkin tietojen mukaan ensimmäinen merkintä egyptin muumioista saatavan pigmentin tekemisestä on vasta vuodelta 1797, mutta joidenkin lähteiden mukaan väriaine tunnettiin jo keskiajalta lähtien ja oli suositua jo renessanssitaiteilijoiden keskuudessa. Ainakin väriaine tunnettiin jo tuolloin. Shakespearen Othello kantoi mukanaan muumiojauheella värjättyä nenäliinaa: ...dyed in mummy, which the skilful / conserved of maidens hearts... Bitumia (tai asfalttia) on tunnistettu mm. Rembrandtin maalauksista - lieneekö kysymyksessä egyptinruskea?

Vuonna 1712 Pariisissa avattiin taiteilijavälineitä myyvä kauppa A la Momie. Ainakin osa taiteilijoista - elleivät kaikki - tiesi, että mummy on oikeasti sitä mitä nimi sanoo, eikä mikään sävynimi. Jos joku ei tiennyt, niin viimeistään lukiessaan vuonna 1897 Englannissa julkaistua kirjaa Compendium of Colours, jossa pigmentinvalmistukseen sopivimpina muumionkohtina pidetään "jalan lihaisia osia".

Picasso kertoi käyttävänsä egyptinruskeaa Kahnweilerille Ceret'stä kesällä 1912 lähettämässään kirjeessä ja muihin pigmentin käyttäjiin kuuluivat mm. Delacroix.

Lääkkeenä muumio oli suosittua vuosisatojen ajan - se auttoi kaikkiin vaivoihin, mutta erityisesti vatsanväänteisiin! Aikoinaan eurooppalaiset aatelismiehet kantoivat mukanaan muumiojauhetta pienissä pusseissa, jotta sitä olisi heti saatavilla, kun olisi tarvis. Kerrotaan, että mm. Ranskan kuningas Frans I (1494-1547) piti aina mukanaan muumiojauhetta pienessä nahkapussissa, joka oli sidottu hänen satulaansa kiinni. Muumio oli niin arvostettua, että niiden keinotekoinen valmistustapakin yritettiin löytää (lue lisää kohdasta "muuta" >). Eurooppalaisista apteekeistakin aitoa jauhetta löytyi vielä 1920-luvulla.

Käyttö

Ennen egyptinruskeaa käytettii erityisesti vesi- ja öljyväreissä. Nykyään kaupasta saatavien maaliaineiden ja pigmenttien egyptinruskea tai mummy on vain sävyltään samaa tai samankaltaista ja valmistettu aivan eri keinoin.

Muuta

Egyptiläisiä muumioita oli aikanaan saatavilla ihan riesaksi asti. Moni väriaineen käyttäjä ei tiennyt, että mummy brown ei ollut vain eksoottinen nimi, vaan että värin alkuperä oli oikeissa muumioissa. Mutta ei tiennyt moni Egyptissä junalla matkustavakaan, että sitkeän huhun mukaan sikäläisissä höyryvetureissa ja jokilaivoissa poltettiin aikanaan todennäköisemmin vanhaa muumiota kuin hiiltä... Hyvin kuivat muumiot nostivat höyrykattilan lämmön käsittelyaineidensa vuoksi hyvin kuumaksi ja siksi niitä suosittiin. Lieneekö kyseessä vain urbaani legenda? Tarinan kerrotaan olevan lähtöisin Mark Twainilta (The Innocents Abroad, mm. kirjassa Kannibalismia junanvaunuissa ja muita tarinoita), joka tekstissä itsekin viittaa vain turinoivansa omasta päästään. Mutta huhu on elänyt sitkeästi jo melkein pari sataa vuotta...

Entä tarina muumioiden käytöstä paperin valmistuksessa? Kun englantilaisille paperinvalmistajille tuli pula raaka-aineista, he alkoivat valmistaa paperia lumpusta. Ja kun lumppu kävi vähiin, päätettiin laivata muumioita suoraan Egyptistä. Muumioista saatiin aikaiseksi vain ruskeaa paperia. Kerrotaan, että Englannissa teurastajat olivat ensimmäisiä, jotka ottivat tämän ruskean paperin käyttöön ja siitä alkoi lihan pakkaaminen ruskeaan paperiin - tapa, joka jatkuu monin paikoin Englantia tänäkin päivänä. Totta lienee myös vanhojen muumioiden kauppaaminen turisteille matkamuistoksi.

Muumioihin liitettyjä tarinoiden valheen ja totuuden rajaa on vaikea välillä erottaa, eikä sitä pidä ihmetellä. Muumioihin liittyy myös monenlaista muuta brutaalia painotekstiä...

Keinotekoisen muumioruskean valmistusohjeen kirjoitti William Salmon jo vuonna 1691:

Ota nuoren miehen ruumis (jotkut pitävät parempana punahiuksista), joka ei ole kuollut sairauteen vaan tapettu; anna liota 24 tuntia puhtaassa vedessä ilmassa: leikkaa liha palasiksi, lisää mirhamia ja hieman aloeta, anna imeytyä 24 tuntia viinietikassa [?] ja tärpätissä...
[vapaa suomennos Victoria Finlayn kirjan Colour - Travels through the Paintbox, Sceptre 2002 pohjalta]

Sama hieman toisin sanoin Oswald Crollin 1600-julkaistussa Basilica chymica kirjassa:

Take the fresh corpse of a red[-haired], uninjured, unblemished man, 24 years old and killed no more than one day before, preferably by hanging, breaking on the wheel or impaling Leave it one day and one night in the light of the sun and the moon, then cut into shreds or rough strips. Sprinkle on a little powder of myrrh and aloes, to prevent it from being too bitter. [...] Steep [the flesh] in spirit of wine for several days. Then dry the strips by hanging in the air [...] Afterwards you should use spirit of wine again, or spiritus Sambucinus, to restore the red tincture. As the foulness of it causes an intolerable humidity in the stomach, it is a good idea to macerate the mummy with olive oil for another month. The oil is thus tinctured with the mummy, and can be added as desired later, before mixing the mummy with theriac
[artikkelissa: Bakewell: Cooking With Mummy. Fortean Times 122, July 1999]

Kain lähettämän viestin mukaan yksi ohje samoilta ajoilta kuului näin:

Oil of roses, linseed oil, mans grease, moss of a mans skull, killed by a violent death in powder, mummy, mans blood, mix and make an ointment. By this ointment all wounds are healed; anointing the instrument by which the wound was made, once a day, every day, if the wound be great, otherwise, if the wound be small, once every second or third day may suffice.
Nämä ohjeet lienee alunperin tarkoitettu lääkkeen valmistukseen, pigmenttiä näillä ohjeilla tuskin saa aikaiseksi, kun ainesosista puuttuu väriä antava bitumi :) [Kai]

Encyclopædia Britannica, ensimmäinen painos 1771:

[...]We have two different substances preserved for medicinal use under the name of mummy, though both [are] in some degree of the same origin. The one is the dried and preserved flesh of human bodies, embalmed with myrrh and spices; the other is the liquor running from such mummies, when newly prepared, or when affected by great heat or damps. The latter is sometimes in a liquid, sometimes of a solid form, as it is preserved in vials well stopped, or suffered to dry and harden in the air. The first kind of mummy is brought to us in large pieces, of a lax and friable texture, light and spungy, of a blackish brown color, and often damp and clammy on the surface: it is of a strong but disagreeable smell. The second kind of mummy, in its liquid state, is a thick, opake, and viscous fluid, of a blackish colour, but not disagreeable smell. In its indurated state, it is a dry solid substance, of a fine shining black colour, and close texture, easily broken, and of a good smell; very inflammable, and yielding a scent of myrrh and aromatic ingredients while burning. This, if we cannot be content without medicines from our own bodies, ought to be the mummy used in the shops; but it is very scarce and dear; while the other is so cheap, that it will always be most in use.[...]
[Encyclopædia Britannica]

Encyclopædia Britannica, yhdestoista painos 1911:

[...]Medieval physicians in the East conceived the happy idea that the highest virtue would exist in that which had been already employed by the Egyptian priests in preserving the human body. Thus the bituminous and fatty matters found about the mummies and their wrappings were employed as a sovereign remedy, particularly for wounds and contusions, and a brisk trade began in these "exudations" of mummies. This led further to the medicinal use of fragments of the mummies themselves; and, finally, the starting-point was lost sight of, so that the dried or prepared flesh of criminals became one of the standard forms of mummy in the pharmacopoeia. It was not till the 18th century that the importance of mummy in all its forms waned, and in some of the least progressive quarters of central Europe it survived even to the middle of the 19th.[...]
[Encyclopædia Britannica]

Lähteitä / lukemista

Asmal & Leca The cult of the immortal. Souvenir Press, Lontoo 1980
Bakewell Cooking With Mummy. Fortean Times 122, July 1999
Encyclopædia Britannica Mummy." Encyclopædia Britannica. 2003. Encyclopædia Britannica Premium Service [03X03 www.britannica.com/eb/article?eu=55620]
Finlay Colour - Travels through the Paintbox. Sceptre, Lontoo 2002
Pringle The Mummy Congress : Science, Obsession, and the Everlasting Dead. Hyperion 2001
Welte The Materials and Techniques of Painting. Van Nostrand Reinhold 1975
Kai