Vaskiruoste, vaskenruoste
[englanti verdigris, Greek green, Spanish green, Montpelier green, salt green, Rouen green, basic copper acetate, ploss blue, crystals of venus, subacetate of copper, Van Eyck green
· ranska verd de gris ("kreikan vihreä"); vanha ranska vertegrez, acetate de cuivre; vert de Hongrie
· saksa grünspan, Aerugo, Kupferacetat, Kupfergrün, Spanischgrün, Verdigris
· ruotsi spanskgröna
· italia verdigris, cristalli di venere, verdetto cristallizzato, verde di Grecia, verde eterno
· espanja verdigris (sinttico)
· latina aeruca, aerugo; subacetas cupri
· kreikka ios, ίός; khalkos kouria (uusi kreikka); berderame, verderame; berdemon, verdemon (keskiaika); skoulike
· venäjä jar-miedzianka
· puola zieleń hiszpa°ska, sniedz miedziowa
· persia zangar (vanha ilmaisu)
· viridi aeris, cardenillo, viride ranum, verdigreece
· Cennini viittasi keskiajalla väriin nimellä verderame, Plinius viride hispanicum
Suomalaisia vanhoja nimityksiä: vaskenruoste, panskröönä, panskanvihreä
[PG20, CI 10170]
Espanjanvihreksi nimitetään väriaineina käytettyjä kupariasetaatteja. 1700- ja 1800-lukujen kirjallisuudessa sillä on saatettu viitata myös kuparin tai pronssin pinnalle hapen vaikutuksesta syntyvään patinaan, joka on kemiallisesti kuparikarbonaattia.
Sinertävä vihreä aine. Pigmenttiä löytyy luonnosta kuparipitoisista mineraaleista ja sitä syntyy luonnollisesti kuparirakenteiden pintaan, mutta sitä voidaan rakentaa myös keinotekoisesti.
Yleisin markkinoilla oleva espanjanvihreä on koostumukseltaan Cu(C2H3O2)2 · 2Cu(OH)2, mutta koostumus vaihtelee:
Sininen espanjanvihreä: Cu(CH3COO)2 ·CuO · 6H2O
Vihreä espanjanvihreä: 2Cu(CH3COO)2 ·CuO ·6H2O
Sinivihreä neutraali espanjanvihreä (neutral / crystallized / distilled verdigris): Cu(CH3COO)2 · (2)H2O
Cu(CH3COO)2 · nCu(OH)2 · mH2O
Cu(C2H3O2)2 · H2O
Toksisella pigmentillä on taipumus muuttua muiden pigmenttien ja ilman vaikutuksesta. Etenkin rikkiä sisältävät pigmentit tummuttavat pigmenttiä hyvin. Väri pitää suojata hyvin vernissalla tms. Joissakin kirjakuvituksissa ja muissa vastaavissa, joissa väri ei ole altistunut ilmalle, se on säilynyt hyvin muutamiakin vuosisatoja. Kun väriä käytetään öljyyn sekoitettuna, sillä saadaan aikaan kiiltävä, lasimainen vaikutelma.
Neutraali espanjanvihreä valmistettiin liuottamalla perusespanjanvihreää etikkahappoon ja annettiin sen kristallisoitua; tai jauhamalla perusespanjanvihreää vahvassa etikkahapossa. Perusespanjanvihreä on saatu kuparin pinnasta raaputtamalla. Kuparilaatat peitettiin käyvien viinirypäleiden kuorilla; niillä saatiin aikaan vihreä väri, jota käsiteltiin edelleen viinillä tai etikalla. Väriä ei jauhettu, vaan se liuotettiin joko viinissä tai etikassa ja kovetettiin kuumentamalla (joidenkin lähteiden mukaan perusespanjanvihreä muodosti sinivihreän värin nimenomaan jauhettuna). 1800-luvun alussa väriä valmistettiin mm. sekoittamalla kuparisulfaattia erilaisiin lyijy-, barium- tai kalsiumasetaatteihin.
Kirjassa Valuable Secrets concerning Arts and Trades (1795) neuvotaan valmistelemaan espanjanvihreä maalausta varten hieromalla se hienoksi etikassa, jonka jälkeen se neuvotaan laittamaan leipätaikinan sisään ja leipomaan kuten leipä leivottaisiin: kun leipä on valmis, sen sisältä löytyy "erittäin hienoa espanjanvihreää".
Aiemmilla vuosisadoilla varoiteltiin espanjanvihreän käytöstä maalaustarkoitukseen: se käyttäytyi epästabiilisti ja sen käyttö saattoi johtaa muiden pigmenttien pilaantumiseen. Kokeilujen kautta kuitenkin päädyttiin siihen, ettei espanjanvihreällä ole haitallisia vaikutteita maalauksen laatuun. Espanjanvihreä ei ollut erityisen pysyvä väri. Da Vinci huomautti, että ellei väriä heti vernissannut, sen sai pyyhittyä pois sienellä, erityisesti kostealla ilmalla. Espanjalainen Palomino puolestaan huomasi, että ilman välitöntä vernissausta väri muuttui tumman ruskeaksi. Väriä yritettiin saada pysyvämmäksi, mutta huonolla menestyksellä.
Kupariasetaatin sanotaan olleen ensimmäinen keinotekoinen väri. Luultavasti egyptiläiset olivat valmistaneet sitä jo ennen roomalaisia (egyptiläisten sanotaan käyttäneen pigmenttiä luomivärinä mm. malakiitin ohella). Espanjanvihreää käytettiin laajasti kreikkalaisessa ja roomalaisessa taiteessa. Väriä on löytynyt mm. Pompeijin rakennusten seinämaalauksista.
Pigmentin valmistamisesta on mainittu mm. muinaisessa kreikkalaisessa ja roomalaisessa kirjallisuudessa. Sekä Plinius että kreikkalainen lääkäri Teofrastus (372–287 eaa) kuvasivat pigmentin valmistuksen. Vitruvius kuvaili pigmentin valmistuksen toisella vuosisadalla.
Roomalaisessa kirjallisuudessa termi aerugo tarkoitti useita sinivihreitä ja vihreitä kuparin ja sen johdannaisen korroosiotuotteita. Nimi verdigris tulee muinaisissa tekstiessä mainitusta vert de Grece -termistä (Kreikan vihreä).
Keskiajalla kuparinauhoja kiinnitettiin puukuoreen etikkahapolla, jonka jälkeen suljettu astia haudattiin lantaan. Muutamia viikkoja myöhemmin ruukku kaivettiin ylös ja väriaine raaputettiin irti. Keskiaikaisia espanjanvihreän valmistusohjeita löytyy useita.
Perusespanjanvihreää valmistettiin alueilla, joilla sijaitsi viiniviljelyksiä: esim. Etelä-Ranskan Montpellierien ympäristössä, joka oli tämän väriaineen valmistuksen keskus 1100-luvulla. Värijauhetta myytiin mm. nimillä Montpellierin vihreä (verdet di Montpellier), Grenoblen vihreänä tai mm. englantilaisena, saksalaisena, ruotsalaisena, ranskalaisena vihreänä tai tavallisena ja karkeana espanjanvihreänä. Nimet eivät kuitenkaan taanneet värin valmistuspaikkaa tai kertoneet värin valmistustavasta. Englannissa valmistukseen käytettiin usein omenaviinietikkaa.
Espanjanvihreä mainitaan myös keskiaikaisen persialaisen kuninkaallisen maalarin, Sadiqi Bekin 1500-luvun lopulla kirjoittamassa käsikirjoituksessa Qanun us-Suvar. Espanjanvihreää käytettiinkin persialaisessa taiteessa 1900-luvun alkuun saakka.
Eurooppalaisessa maalaustaiteessa pigmenttiä käytettiin pääasiassa 1200-1800 -luvuilla. Cennini suositteli espanjanvihreää maavihreän sijaan. Väri oli hyvin suosittu italialaisessa ja hollantilaisessa maalaustaiteessa 1400-1600-luvulla. Alankomaalaisessa taiteessa se oli niin yleinen vihreä ja onnistuneesti käytetty, että jälkeenpäin sitä on kutsuttu nimellä Van Eyck green. Toisin kuin alankomaalaiset mestarit, heidän italialaiset aikalaisensa eivät osanneet suojata pigmenttiä oikealla tavalla. Öljyvärimaalauksen alkuaikoina espanjanvihreä oli suosittu pigmentti etenkin italialaisessa maisemamaalauksessa, mutta useissa tuon ajan kuvissa se on tummunut ajan saatossa ruskeaksi. Maisemamaalauksessa väriin saatiin usein lämpimämpiä sävyjä gummi guttalla. Watteaun sanotaan käyttäneen espanjanvihreää yhdessä ultramariinin kanssa taivaiden maalaamiseen.
1600-luvun jälkeen espanjanvihreää esiintyy eurooppalaisessa taiteessa harvemmin, mutta sitä on löytynyt vielä 1800-luvun maalauksista. 1700-luvun maalausoppaissa se mainitaan usein.
Espanjanvihreää on käytetty värjäyksen apuaineena etenkin mustia värejä värjätessä, mutta myös itsessään värjäysaineena etikkaesteriin liuotettuna.
Espanjanvihreää käytettiin myös rakennusmaalina, varsinkin sisäseinien koristeluissa. George Washingtonin kerrotaan olleen erityisen tarkka kotinsa seinien vihreästä väristä - sotatantereelta lähetetyissä kirjeissäkin hän pohti, onko hänen tilaamansa espanjanvihreä jo saapunut.
Todennäköisesti espanjanvihreä on saapunut Eurooppaan arabien välityksellä. Kuten suomalaisille, myös saksalaisille väri on espanjanvihreä, mutta mm. englantilaisille ja italialaisille väri on kreikanvihreää.
Blue verdigris, copper(II) acetate espanjanvihreää, joka on sävyltään sinistä.
Grenoble green valmistettiin The elements of materia medica and therapeutics -kirjan (1854) mukaan pirskottamalla kuparilevyt valmiilla etikalla.
Montpellier green valmistettiin The elements of materia medica and therapeutics -kirjan (1854) mukaan hapattamalla viinirypälejäännöksiä happamassa viinissä, jonka jälkeen rypäleet levitettiin kuparilevyjen päälle. Noin kahden viikon kuluttua metalli oli peittynyt kupariasetaattiin, jonka jälkeen se kasteltiin ja altistettiin kuukaudeksi ilmalle. Lopuksi levyjen pintaan muodostunut väriaine raaputettiin pois ja pakattiin nahkasäkkeihin kuljetusta varten.
Ploss blue on Kremer-Pigmenten nimitys luonnossa esiintyvälle sinertävälle (kristallisointunelle), kirkkaalle kuparikalsiumasetaatille. Nimensä se on saanut 1500-luvulla Saksan Trierissä eläneen H. Plossin mukaan (kirjoitti kirjan Trierer Farbenbuch).
Rouen green oli kuuluisaa Ranskassa ja Englannissa etenkin 1300-luvulla, vaikka se tunnettiin jo aiemminkin (molempia käytettiin 1100-luvulta eteenpäin). Se valmistettiin peittämällä kupari saippualla ennenkuin se altistettiin etikalle.
Salt green Suolavihreä tehtiin kuten verdigris, mutta kuparilaatat peitettiin hunajalla ja suolalla. Toinen tapa valmistaa väriä oli riiputtaa suljetussa ruukussa kuparilaattoja kuuman etikan päällä.
Verdet Kupariasetaatin kirkkaita tummanvihreitä myrkyllisiä ja veteenliukenevia kiteitä. Aiemmin valmistettiin Etelä-Ranskassa vesivärimaalaukseen. Pysyvyys epävarma.
Nykyään harvinaista myrkyllisyytensä vuoksi. Käytetty lääkkeissä, pigmenttiväreihin ja värjäysväreihin. Ei ole normaaliväri.
Käytettiin ennen mm. värjäysaineena etikkaesteriin liuotettuna.
Espanjanvihreän valmistusohjeita löytyy useista lähteistä antiikin ajoista 1800-luvulle saakka.
Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Gettens, Rutherford J & Stout, George L Painting Materials. A Short Encyclopaedia. D Van Nostrand Company, New York 1947
Pereira, Jonathan The elements of materia medica and therapeutics. Longman, Brown, Green, and Longmans, Lontoo 1854
Ure, Andrew A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines; containing A Clear Exposition of Their Principles and Practice. 1847, Appleton & company, New York.
Paints Made of Copper. - Distilled Verdigris., Manufacturer and builder 1, 1871
Chap. V. Secrets concerning colours & painting. § VIII. Preparations of colours of all sorts for oil, water, and crayons. Valuable Secrets concerning Arts and Trades. Norwich, 1795
Artikkelit Coloriastossa: Coloriasto / Espanjanvihreä