Jodipunainen

elohopeajodidi, merkurijodidi, merkuridijodidi

[englanti iodine scarlet, iodine pink, iodine red, iodine vermilion, brilliant scarlet, pure scarlet, royal red, scarlet lake, scarlet mercuric iodide; mercuric iodide, mercury iodide red, mercury(II) iodide red, mercury(II) iodide a.r., mercury(II) iodide AR, mercury diiodide · saksa Quecksilberoxyd · hollanti jodium scharlakenrood · ranska oxide mercurique, diiodure de mercure · espanja escarlata de yodo · kiina 碘紅, 純鮮紅, 皇家深紅, 純深紅, 鮮紅色, diǎn hóng, dian hong, tien hung]

[CAS 7774-29-0, EINECS 231-873-8]

Jodipunainen on elohopea(II)jodidia (HgI₂). Se on sävyltään kirkas ja puhdas punainen, mutta sillä on onneton valonkesto ja se haalistuu valolle altistettuna nopeasti vaaleaksi keltaiseksi. Se myös reagoi monenlaisiin epäpuhtauksiin. Se ei liukene veteen, mutta liukenee esimerkiksi alkoholiin tai eetteriin. Pigmentti on erittäin myrkyllinen nieltynä, hengitettynä ja ihon läpi imeytyessään.

Elohopea(II)jodidia esiintyy luonnossa myös hyvin harvinaisessa mineraalissa (suomenkielinen nimi on mahdollisesi koksiniitti, mutta tämä on varmentamaton tieto; englanniksi nimi on coccinite). Pigmenttiä ei ole valmistettu mineraalista ainakaan kaupalliseen käyttöön, vaan kaikki myynnissä ollut elohopeajodidi on ollut synteettisesti valmistettua.

1800-luvulla jodipunaista kuvattiin äärettömän kirkkaaksi pigmentiksi, jonka vierellä sinooperi vaikutti värittömälle.

Salter (1869) vertasi jodipunaista (pure scarlet) koostumukseltaan ja läpikuultavuudeltaan sinooperiin ja kuvasi sitä sanoin: "Kaikista taiteellisista pigmenteistä se on sekä häikäisevin että katoavaisin, eikä sillä pitäisi olla sijaa paletilla. Jos sitä käytetään, se tulisi tehdä norsunluuveitsellä, koska rauta ja useimmat metallit mustuttavat tai kellastuttavat sen; siksi sitä ei pitäisi koskaan sekoittaa metallipigmentteihin. Se on todellakin niin herkkä pienimmällekin metallin kosketukselle, että sen tiedetään muuttuvan himmeän ruskeaksi pelkästään huuhdellessa sen päälle väriä, joka on otettu lautaselta metalliveitsellä." Salter myös neuvoi säilyttämään pigmenttiä huolellisesti paperiin käärittynä.

Salter painotti jodipunaisen huonolaatuisuutta muutamassakin kirjansa kohdassa, ja päätyi lopulta lausahtamaan siitä miltei runollisesti: "Mikään ei todellakaan ole yhtä hyvä punaisen pelargonian värinä, mutta sen kauneus on lähes yhtä katoavainen kuin kukkien."

Historia

Vuonna 1811 tai 1812 ranskalainen salpietarin valmistaja tunnisti jodin omaksi aineekseen ja muutama vuosi myöhemmin Sir Humphrey Davy vei hieman jodia mukanaan Englantiin ja todisti, että kyseessä oli alkuaine.

Vauquelin julkaisi jodipunaisen ja muiden jodiyhdisteiden ohjeita teoksessa Annales de Chimie XC vuonna 1814. Hänen ohjeessaan kuvaillaan, kuinka jauhamalla jodia ja elohopeaa morttelissa aikaansaadaan voimakas punainen sävy. Väriä kuvataan tekstissä kirkkaammaksi kuin sinooperia. Vuonna 1830 Mérimée julkaisi tarkemmat ohjeet pigmenttien valmistamiseksi. Hän mainitsi myös, että Englannissa pigmenttiä myydään joskus nimellä scarlet lake.

Jodipunaisen onneton valonkesto huomattiin heti keksimisen jälkeen, joten siitä ei tullut koskaan valtavan suosittua pigmenttiä. Englantilaisissa vesiväreissä pigmentti oli kuitenkin verrattain yleinen. Osittain tähän voi vaikuttaa se, että vesivärit voitiin myydä myös kakkuina (nappeina): jodipunaista ei voinut myydä metallituubissa, koska metalli turmeli väriaineen. Salter (1869) myös neuvoi, että arabikumiin tai kumiguttaan sekoitettuna pigmentti oli vakaampi.

Yksi tunnetuimmista pigmentin käyttäjistä oli englantilainen taidemaalari J. M. W. Turner, joka oli innokas modernien pigmenttien käyttäjä. Turner oli tunnettu siitä, että hän jätti huomiotta varoitukset pigmenttien haittapuolista ja huonosta laadusta, ja valitsi usein kirkkaimmat pigmentit niiden eloisien vaikutusten vuoksi, vaikka tiesi niiden haalistuvan nopeasti. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on vuonna 1838 valmistunut "Taisteleva Temaire". Turner varmasti tiesi, ettei jodipunainen pigmentti kestä valoa, mutta hän käytti sitä silti maalauksensa taivaan värityksessä. Teos päätyi Lontoon National Galleryyn, jossa jo 1859 huomattiin punaisen taivaan haalistuneen. Nykyään väristä ei ole mitään jäljellä. Teosta ei ole restauroitu, joten kaikki näkemämme kuvat siitä eivät vastaa sitä, miltä teos alunperin näytti.

Vuoteen 1859 mennessä henkilökunta huomasi, että maalauksen punainen taivas oli haalistumassa, ja nykyään meidän on vain kuviteltava, mitä se ennen oli.

Muuta

Elohopeajodidista on kaksi eri kemiallista variaatiota: jodipunaisena tunnettu (α-HgI₂) ja keltainen (β-HgI₂). Jodipunainen muuttuu keltaiseksi, kun lämpötila nousee 127°C asteeseen tai laskee -180°C asteeseen.

Elohopeajodidia on käytetty myös lääkkeenä, mutta sen lääkekäyttö on vähentynyt turvallisuussyistä.

Yhdistettä valmistetaan edelleen suuressa määrin lähinnä laboratoriokäyttöön, mutta valmiina maaliseoksena sitä ei ole saatavilla, eikä nimellä myydä sävyvärejä.

Katso myös: Jodi