Punamulta, egyptinpunainen

[englanti red ochre, Egyptian rouge]

[PR102, CI 77491]

Punamulta on useiden punaisten rautaoksidivärien yhteisnimitys. Se on rautaoksidipitoista savimaata (Fe₂O₃), hyvin hienojakoista hematiittia. Puhtaimmat raaka-aineet vain hienonnetaan, muita hehkutetaan, kunnes sopiva värisävy on syntynyt. Suomessa punamultamaalia on valmistettu mm. keittämällä pigmenttiä mm. ruis- ja vehnäjauhojen kanssa.

Punamulta on peittävä, kestävä, sopii hyvin sekä öljy- että liimamaaleihin. Joissakin tapauksissa maalin osana on käytetty myös verta. Suomessa punamulta-nimellä myydään myös erilaisia samansävyisiä lateksimaaleja; aito punamultamaali on kuitenkin keittomaali.

Historia

Etenkin aiemmin punamulta oli suosittu talomaali myös Suomessa. Ensimmäiset merkit punamullan käytöstä talomaalina löytyvät 1500-luvulta; sen käyttö rakennuksissa yleistyi 1600-luvulla (siitä tuli tärkeä puunsuoja-aine, kun seinät alettiin piiluta sileäksi ulkopuoleltakin: lahottajat eivät tartu yhtä helposti maalipintaan kuin harmaaseen puuhun). Ruotsissa 1600-luvulla punaväri oli yläluokan ja vallanpitäjien yksinoikeus, ja Suomessakin sillä maalattiin aluksi julkisen vallan rakennukset kuten raatihuone ja kirkko - kirkot olivat punaisia koko 1700-luvun. Joillekin paikkakunnille tästä on jäänyt kirkonkylän nimitys "maalikylä". Suomeen punamullan käyttö levisi Ruotsista 1700-luvun alkupuolella, mutta yleistyi nopeasti: 1700-luvun lopulla rannikkokaupungit ja vauraimmat talonpoikaistalot maalattiin jo yleisesti punaiseksi.

Kun punamulta oli yleistynyt tarpeeksi ja vähävaraisimmissakin tölleissä alkoi olla punaista pintaa, kirkon piti jotenkin erottua muuta kaupungista. Usein kirkot maalattiin keltaisiksi (muotiväri, jolla jäljiteltiin eurooppalaisten hiekkakivirakennusten väriä). Vasta 1800-luvulla punamultamaalaus levisi laajemmin talonpoikaistaloihin - tuolloin säätyläiset alkoivat suosia keltamullan käyttöä. Syrjäkylät ja erityisesti maan itä- ja pohjoisosat saivat olla suhteellisen maalittomina vielä 1900-luvun alkupuoliskolle saakka. Vasta niinkin myöhään kuin 1952, Olympialaisten alla, suomalaisille tuli tarve maalauttaa teiden varsilla olevat maalaamattomat talot edustuskuntoon.

1800-luvulle saakka punamullalla maalaaminen oli myös lähes ainoa rakennusten värikäsittely. Myrkyttömän punamultamaalin käyttö on jälleen yleistynyt ympäristöystävällisten arvojen nousun myötä.

Ruotsissa Juhana IIIn aikana punamultaa valmistettiin Falunin tehtaassa, Kopparbergissä. Takala kertoo "Suomen väriteollisuus" -kirjassaan näin (viitaten C.J. Gardbergin artikkeliiin kirjassa "Väri ja maisema"): [...] Juhana III oli aiemmin vuonna 1573 kirjoittanut maalari Anders Larssonille ohjeet Tukholman linnan lautakaton maaluksesta. Kirjeen mukaan Falunista oli tulossa ruostelyijyä eli kaivoslesettä, kaivosjätteestä valmistettua ns. teknistä punamultaa. Sitä ennen tuli käyttää kuparisavun härmettä ja tiilimurskaa ja sen päälle oli heti siveltävä sideaineeksi pellavaöljyä tai traania.
Lue lisää marspunaisesta eli synteettisestä punaisesta rautaoksidista

Punamulta on hyvin pohjoismainen ilmiö. Suomeen punamullan käyttö rakennusten maalina levisi Ruotsista, Länsi-Euroopassa sitä ei tunneta lainkaan. Tosin: Takala viittaa kirjassaan Gardbergin oletukseen siitä, että punaisen värin käyttö olisi syntynyt myöhäisgotiikan tiililinnojen aikaan 1400-luvulla ja samalla pitää itse todennäköisenä, että kirkkojen epätasaisia tiiliosia on tuolloin maalattu punaisella kalkkimaalilla. Takalan sanoin: Mahdollisesti ideat punaisista puulinnoista ja kirjoita tulivat Saksasta, samoin reseptit.

Muuta

Katso myös luonnon punaiset rautaoksidit, punaliitu