-

Värjäys: Bixa orellana annattopensas

[Bixaceae]

[englanti anchiote, annatto, bixa seed, arnotta, arnotta, anotta, anato, anoto, annotta, annotto, orellana, orleana, bija, bijol, rocou, roucou, lipstick tree, urucu, aploppas; terra orellana, orieana; cheese-colouring · ranskaRocous, roucou · portugaliurucum · azteekit achiotl · espanja achiote, achote, annato · intia latkan, sinduri · ruotsi orleana · saksa Annatostrauch, Orleansstrauch, Annato, Anotta, Anottastrauch, Arnotta, Bischofsmütze, Orleansbaum, Rukubaum, Stephanulrich, Urian, Urucú · ranska Rocouyer, Achiot, Rocou · ruca, rocon, Terra orellana]

[NO4, E160(b), CI 75120]

Annatto © Päivi Hutri
Kuva: Päivi Hutri

Oranssi, punainen, keltainen.

Kasvi on kotoisin keski- ja Etelä-Amerikasta ja Itä-Intian saaristosta, mutta on levinnyt kaikkialle trooppisen ilmaston maihin. Sitä on viljelty laajamittaisesti Aasiassa ja Afrikassa. Sekä luonnonvaraisia että viljeltyjä kasveja käytetään. Suurimmat annaton viejät ovat Peru ja Kenia. Parhaat annattolaadut tulevat Etelä-Amerikasta ja Afrikasta, mm. Intiasta saatava annatto on heikompilaatuista.

Kaupallisesti tunnetaan kaksi annattolaatua: parhaiten värjäykseen sopiva ranskalainen (flag annotta; valmistetaan Cayennessa; kirkkaankeltaista, kiinteää, pahanhajuista annattoa) sekä espanjalainen (valmistetaan Brasiliassa; kovaa, tuoksutonta annattoa). Aikanaan värjärit tunsivat väriaineen aurora-nimisenä.

Paraslaatuinen annatto on verenpunaista ja ilman kanssa kosketuksiin joutuessaan muuttuu tummaksi ruskeanpunaiseksi. Väri ei liukene veteen, vaikka värjääkin veden keltaiseksi. Kasvi sisältää kahta väriainetta, punaista biksiiniä (C15H18O4 tai C28H35O5) sekä keltaista vesiliukoista orleaania. Emäkset muuttavat biksiinin keltaiseksi ja hapot siniseksi.

The British Cyclopaedia -tietosanakirjassa (1838) kuvataan värin valmistus: siemeneet erotetaan hedelmälihasta kuumassa vedessä, jonka jälkeen hedelmälihamassasta pyöritellään palloja tai kakkuja, jotka kuivataan. Tässä muodossaan väriaineella on käyty kauppaan.

Orleaani ei tarvitse värjäyksessä erillistä puretetta; metallisuoloilla väristä kuitenkin saadaan syvempi. Tinapuretteella puuvillasta tulee kirkkaanoranssi. Silkki värjäytyy kullankeltaiseksi ja viinikivijälkikäsittelyllä oranssinpunaiseksi.

Alunan tai tinan avulla saadaan maalina käytettävää oranssinpunaista orleaanilakkaa (substraattipigmentti).

Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat sekoittivat väriaineeseen sitruunamehua ja kumia; näin valmistettua sekoitusta käytettiin ihomaalina.

Historia

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) kerrotaan, että aiemmin värjärit valmistivat annatosta aurora-väriä, mutta että kirjan julkaisuaikoihin sitä ei enää arvostettu niinkään värjäysaineena, vaikka maalarit edelleenkin käyttivät sitä.

Valmistus

Sato korjataan noin puolentoista vuoden päästä kasvin istutuksesta. "Marjat" tulevat noin kuukaisi kukkimisten jälkeen ja kootaan, kun ne aukeavat (tai noin kaksi kuukautta vanhoina), jolloin niiden väri vaihtelee tummanpunaisesta vihreään. Parhaimmat värit saadaan yli viisi vuotiaista kasveista.

Sandelin kuvasi Voi- ja juustoväristä -artikkelissaan (Karjantuote 33, 19.8.1921) värin valmistusta näin:
Orleanaa valmistettaessa hedelmät ensin kuoritaan, hedelmäliha ja siemenet survotaan hienoksi sekä sekoitetaan veteen. Täten saadun seoksen annetaan käydä 10—14 päivää. Käymisen loputtua siivilöidään neste jaannetaan sen sitten seistä rauhassa, jolloin väriaine laskeutuu pohjaan. Pinnalla oleva kirkas neste kaadetaan pois. Pohjasakka on punainen, taikinamainen. Sitä kuumennetaan lievästi kuparikattiloissa, kunnes se muuttuu suhteellisen kovaksi. Saatu massa peitetään bananin tai pisangpuun lehdillä ja lähetetään sellaisena kauppaan. Toisinaan sen myöskin annetaan kokonaan kuivua ja muovaillaan silloin kakuiksi.

"Marjojen" ja siemenkotien annetaan yleensä kuivua auringossa kolmesta päivästä viikkoon. Sen jälkeen siemenkodat murskataan valolta suojassa. Väriaine saadaan liottamalla murskattuja siemeniä vedessä (tai antamalla niiden käydä vedessä). Sen jälkeen poimitaan siemenkotien kuoret pois, siivilöidään vesi pois ja möyhennetään jäljelle jäänyttä massaa edelleen. Väriaineen annetaan asettua, sitten kuivataan ja joskus muotoillaan kakuiksi. Etelä-Amerikan intiaanien on kerrottu valmistaneen ilman käymismenetelmää kirkkaan syvänpunaista väriainetta.

Käyttö

Kasvista saatavaa biksiiniä käytetään myös elintarvikevärinä (etenkin maissa, jossa sitä kasvatetaan) mm. erilaisiin snackseihin, useisiin jäätelöihin, juustoihin, voihin ja muihin maitotuotteisiin sekä esim. joidenkin Edam-juustojen punaiseen vahakuoreen. The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) mainitaan, että annatolla värjätään Gloucestershire-juusto, mista syystä sitä kutsutaan nimellä cheese-colouring, ja että Hollannissa sitä on käytetty voin värjäämiseen. Samassa kirjassa kerrotaan, että espanjalaiset käyttävät annattoa suklaassa ja keitoissaan sekä korostamaan makua että ruoan väriä.

Annaton käyttö on sallittu myös kosmeetiikkateollisuudessa.

Aikanaan annattoa käytettiin myös villan, puuvillan ja silkin värjäämiseen, mutta vaikka se kesti pesua ja "kulutusta" hyvin, se haaleni kovin nopeasti auringonvalossa, joten se syrjäytyi tekstiilikäytöstä nopeasti synteettisten värjäysaineiden tultua markkinoille.

Historia

Amatsonin alueen asukkaat ovat käyttäneet annattoa sekä kankaiden värjäykseen että ihomaalina: Kolumbus raportoi intiaaneista, jotka maalasivat ihonsa orleaanilla oranssiksi. Nykyään annattopuita istutetaan viljelmien ympärille suojaamaan niitä esim. tuulelta.

Myös Itä-Intian saariston asukkaat ovat käyttäneet annattoa vartalomaalina.

---

Säännöllisesti syötynä muuttaa ihon pronssinväriseksi.


Lähteitä / lukemista

Green, Thomas The Universal Herbal, Caxton Press, Liverpool 1824.
Sandelin, A. E. Voi- ja juustoväristä. Karjantuote 33, 19.8.1921
The British Cyclopaedia. Volume VI. Natural history. ABA to CET. WM. S. Orr and Co., Amen Corner, Paternoster Row, Lontoo 1838.
Artikkelit Coloriastossa: Kasvit / Bixa