Värjäys: Cetraria Hirvenjäkälät

[Cetraria]
[Parmeliaceae]

englanti moss, reindeer moss

Useista suvun jäkälistä valmistetaan keittämällä värjäysainetta.

Cetraria aculeata Hietaokajäkälä

Coelocaulon aculeatum, Cornicularia aculeata, Lichen aculeatus
[englanti spiny Iceland lichen · ruotsi hedlav]

Käytetty mm. Skotlannissa. Värjää villan punaruskeaksi.

Cetraria islandica Islanninjäkälä, isohirvenjäkälä

Kangasjäkälä; Kangas-jäkälä. Islannin-jäkälä (Palmstruch 1803)
Lichen islandicus, Lobaria islandica, Physcia islandica
[englanti iceland moss, gros · ruotsi hed-lav, islands-lav, islandsmossa, hedemossa · islanti fjallagras · saksa Island-Moos, Isländisches Moos, Isländische Flechte, Blätterflechte, Fieberflechte, Fiebermoos, Heideflechte · ranska mousse d'Islande, lichene ou mousse d'Islande, lichen d’Islande · italia erba rissa, lichene Islandico · espanja líquen de islandia · tsekki puklérka Islandská · arabia kharaz assoukhour, al kharaza · matmasa, svinmasa · brotmose]

Harper's new monthly magazine 7, 1857

Kasvaa yleisesti Suomessa. Mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla laajennetussa painoksessa (1919): Sisältää setraarihappoa ja 40% tärkkelystä. Tästä jäkälästä saadaan keltavärejä, alkaen keltaisesta aina tummankeltaisenruskeaan asti..

Pohjoismaissa islanninjäkälää on käytetty hyvin varhaisista ajoista eläintenrehuna, myöhemmin myös sen lääkinnälliset ominaisuudet ja värjäysominaisuudet huomattiin.

Valerius Cordus viittasi jäkälään ensimmäisen kerran keskiajalla sanoin Muscus crispae Lactucae similis. Ensimmäisen kerran jäkälän kuvasi vuonna 1672 Breyne: Muscus eryngii folio. Vuonna 1671 Bartholin antoi sille nimen Lichen islandicus. Ruotsin ensimmäinen kemisti, Urban Hjärne (Urban Hiaerne) kertoi 1683, että Islannissa käytetään islanninjäkälää ruoaksi - Hjärnen myös kerrotaan olevan ensimmäinen, joka tutki jäkälää kemiallisesti. Vuonna 1672 islanninjäkälä mainittiin kööpenhaminalaisessa lääkeluettelossa nimellä Muscus catharticus islandicus ja viimeistään vuonna 1846 se löysi tienä myös kansainvälisiin farmakopeioihin. Lichen Islandicus on mainittu kotimaisena lääkeaineena Peter Ervastin julkaisussa Finlands inhemska Läkemedel (1840).

Useassa lähteessä mainitaan, että ruotsalainen Joh. P. Westring mainitsi ensimmäisen kerran jäkälän käytöstä tekstiilivärjäyksessä kirjassaan Svenska lavfarnas färghistoria, joka julkaistiin 1805-1809, mutta tämä tieto on väärä. Kirjassa A Popular History of British Lichens (1856) mainitaan, että Islannissa jäkälällä on värjätty ruskeaa, ja tiedon lähteeksi on merkitty: Cramer, De Usu Lichenis Islandici, Erlangen, 1780: Ebeling, de Quassia et Cetraria Islandica, Glasgow, 1779: Davidson on removal of bitter taste and lichenons odour of Iceland Moss, äJameson's Journal,' 1840: and Transact. of Edin. Soc. of Arts, June 20, 1838: Proust in Journal de Physique, vol. iii. (En ole vielä päässyt tutkimaan noita ensin mainittua lähteitä ja sitä, onko niissä mainintaa värjäyskäytöstä.)

Jäkälän värjäyskäytöstä mainitaan myös Palmstruchin kasvikirjasarjan ensimmäisessä osassa (1803), ja sen mukaan villaa ja silkkiä voidaan värjätä jäkälällä mustanruskeaksi ja "karmeliitiksi". Toisen osan täydennysosiossa on vielä lisäyksenä, että jauhettuna ja rautapadassa keitettynä siitä saa villaan tummankeltaisen värin, ja tinaliuoksella tai salmiakkiliuoksella vaaleamman ja tummemman ruskean värin.

---

Islanninjäkälä sisältää tärkkelystä ja siksi sitä on käytetty ravinnoksi (mm. katovuosina Pohjoismaissa); jäkälän erittämää "geeliä" on käytetty myös vanukkaissa. Toisen maailmansodan aikana sitä käytettiin myös kotieläinten (mm. sikojen) ruokintaan.

Islanninjäkälää on käytetty (Islannissa jo kauan aikaa sitten) lääkeaineena, mm. laksatiivina, rintakipuihin, keuhkosairauksiin ja kurkkulääkkeenä.