Värjäys: Haematoxylon Sinipuu

[Fabaceae]

[englanti logwood · ruotsi bresilja, bresilje, brun bresilje]

Bresilja on yleisnimitys useista kesalpinioista ja muutaman muun puulajin ydinpuusta saatavalle punaiselle tai siniselle - ja joskus myös keltaiselle - väriaineelle. Näitä puita on kutsuttu yleisnimellä bresiljapuut, ja joskus voi olla hyvin vaikea erottaa, mistä nimenomaisesta puusta puhutaan. The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että bresilja-nimellä (Brazilwood) on tarkoitettu nimenomaan veteen liukoisia puuaineksia erotukseksi niistä, jotka vain vaivoin liukenevat veteen.

Kaupankäynnissä "bresiljat" on erotettu karkeasti punaista, keltaista ja sinistä tuottaviin puuaineksiin. Nämä tunnettiin vastaavasti puuaineksen värin (ei niiden antaman väriaineen) mukaisesti nimillä punainen (kesalpiniat, eli Caesalpinia-lajit, brasiliankesalpinia Paubrasilia echinata sekä sappankesalpinia Biancaea sappan), keltainen (keltapuu / fustiikki eli Maclura tinctoria) ja ruskea bresilja; mm. Scheffer (1750) mainitsee tämän ja huomauttaa myös, että ruskea bresija on kampetsepuuta, "jota värjärit kutsuvat nimellä Blauholz ja jota Ruotsissa kutsutaan yleisesti bresiljaksi". Myös esimerkiksi Alina Hellénin oppaan Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla uusintapainoksessa (1919): bresilja=sinilastu.

Haematoxylum-sukuun kuuluu viisi lajia, joista kaksi kasvaa luonnonvaraisena Väli-Amerikan alueella, Meksikossa, Etelä-Amerikassa ja Karibian alueella (Haematoxylon campechianum ja Haematoxylon brasiletto); kaksi kasvaa luonnonvaraisena Meksikossa (Haematoxylum calakmulense ja Haematoxylum sousanum) ja yksi eteläisessä Afrikassa, lähinnä Namibiassa (Haematoxylon dinteri).

Puusuvun nimi Haematoxylum tarkoittaa "veripuuta" ja viittaa puun tummanpunaiseen sydänpuuhun. Kun puu leikataan, se sisältää ensiksi vain kellertävää hematoksyliiniä, mutta kuljetuksessa ja varastoinnissa puuaines hiljalleen hapettuu, ja hapettuessaan muuttuu syvänpunaiseksi, väriaineena käytettäväksi hemateiiniksi.

Muutosta hematoksyliinista hematiiniksi on myös nopeutettu kastelemalla puuaines läpikotaisin ja kokoamalla niistä pinoja hyvin ilmastoituihin tiloihin; puuaineksen fermentointi on aiheuttanut puun tummenemisen ja muuttumisen värjäyskelpoiseksi aineeksi. Englanniksi tätä tapaa on kutsuttu ikäännyttämiseksi, aging. Tässä on kuitenkin ollut vaaransa, sillä jos fermentoituminen jatkuu liian pitkään, väriaine tuhoutuu tai puu alkaa mädätä. Käytäntö väheni 1900-luvun alkua kohden, kun huomattiin, että myös värjäyksessä käytetty puretusaine hapettaa väriainesta ja tehostaa väriä.

Kampetsepuun sydänpuuta on myyty lähtösatamissa isompina puun kappaleina, The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että kampetsepuuta kaupattiin noin 180 kilogramman ("400lbs") puupaloina. Värjäreille puuaines on myyty valmiina "sinilastuina", murusina, jauheena tai valmiina uutteena.

Haematoxylin brasiletto

Caesalpinia brasiletto, Haematoxylon boreale, Haematoxylon brasiletto, Haematoxylum boreale
[englanti Mexican logwood, Nicaragua wood; hypernic; Peachwood, peachum, peachum wood; brazileto, braziletto, brasileto, brasiletto · espanja palo de tinta, palo de brazil · tzotzil (mayat) tzoj te' · (asteekit) quamochitl, huitzeuahuitl, uitzquauitl]

Sisältää punaista väriä tuottavaa brasiliinia (vrt. Caesalpinia) (NR24).

Luonnonvarainen Keski- ja Etelä-Amerikassa. Puu on ollut tärkeä vientituote etenkin Nigaraquassa, Meksikossa, Belizessä, Kolumbiassa, El Salvadorissa, Guatemalassa, Kolumbiassa ja Hondurasissa. Sitä ei ole viljelty, koska sen väriainepitoisuus on pienempi kuin muissa alueella kasvavissa väripuissa.

Keitetyistä sydänpuun paloista tulee purppuranpunaista nestettä. Kasvilla on värjätty tekstiilejä, kuten villaa ja puuvillaa, mutta sitä on käytetty myös hygieniatuotteiden ja hammastahnojen vaaleanpunaisena väriaineena.

Joissakin vanhoissa kirjoissa tämä mainitaan nimellä hypernic tai hyper-nicaragua wood, joka lienee ollut tehokkaan kuuloinen markkinointinimi.

Braziletto -nimityksiä (kaikissa kirjoitusmuodoissaan) käytettiin myös muista punaisia sävyjä antavista puista, erityisesti brasiliankesalpiniasta (Paubrasilia echinata)

Haematoxylon campechianum Kampetšepuu, sinipuu

campechepuu, priksilja, prisilja, riksilja, sandalo-puu, sinenpuu, sinilastu; ruskea bresilja
Acosmium trichonema, Caesalpinia campechiana, Cymbosepalum baronii
[englanti logwood, peachwood, bloodwood, campeachy wood, campeche, blackwood · ruotsi kampeschträd; blåholts; brun bresilj · saksa Blauholz · ranska bois bleu, bois de campechey de sang, bois de campechey d'Inde · espanja pinto de tinto · unkari plavo drvo · Hematoxylon campechianum, Caesalpina campechiana · vanhoja nimityksiä kampessipuu]

Vanhoissa väriohjeissa ja kauppakirjoissa sinipuusta käytetään sen sydänpuun värin mukaan nimitystä ruskea bresilja. Nykyään puu tunnetaan monessa kielessä sinipuuna sen värjäysaineesta saatavien sinisten sävyjen mukaan.

Campechianum viittaa Meksikossa sijaitsevaan Campechen osavaltioon, jonka alue tunnettiin sinipuukasvustostaan. Kasvaa luonnonvaraisena Väli-Amerikassa. Kasvaa noin 10-15 metriä korkeaksi. Puunrungosta erotetaan ensin kuori ja puun päälimmäiset kerrokset. Sydänpuusta tehdään lastuja, jotka laitetaan kuumaan veteen; kuumana uutevesi on oranssia, jäähtyneenä keltaista.

Tummanpunaisessa sydänpuussa on villan ja silkin värjäyksessä käytettävää hematoksyliiniä. Hematoksyliini on puhtaana väritöntä, mutta muuttuu ilmalle altistusttuaan tummanpunaiseksi väriaineeksi. Eri puretusaineiden avulla sillä voi värjätä useita eri värejä (violetti, musta, sininen, harmaa, purppura jne.) Kromihappoisen kalin avulla saadaan mustaa, alunan kanssa violetinsinistä. Joidenkin lähteiden mukaan värinkesto on kuitenkin huonohko.

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) mainitaan, että ellei tekstiiliä ole etukäteen puretettu alunapuretuksella ja viinikivellä, sinipuun väri on hyvin heikko ja haalistuu. Kirjan mukaan sinistä väriä voidaan valmistaa sekoittamalla väriveteen espanjanvihreää, jonka jälkeen värjättävää ainetta kastetaan väriliemeen, kunnes väri on toivottu. Kirjassa kuitenkin korostetaan, että sinipuuta käytettiin erityisesti mustia varten, joille "se antaa kiillon ja samettimaisuuden", sekä tiettyihin harmaisiin ja useisiin erilaisiin yhdistelmäväreihin - ja että sillä saa aikaan värejä, joita ei ole mahdollista saada pysyvämpinä. Silkin violetiksi värjäämistä varten silkki piti keittää, alunoida ja pestä, koska ilman alunaa sinipuusta silkkiin jää vain kevyt punerrus, joka ei kestä kastumista. Lisäksi silkki pitää värjätä kirjan mukaan kylmässä vedessä, koska lämmin vesi tekee siihen raitoja. Silkkiä on värjätty violetiksi myös tinan avulla, ja bresiljaan (Caesalpinia) sekoitettuna useita erilaisia violetin vivahduksia.

The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että "aiemmin" kampetsepuumustia valmistettiin rautapuretuksen avulla, mutta "viime aikoina" sen on korvannut kaliumdikromaatti, joka myös tehostaa hematoksyliinin muuttumista värjääväksi hemateiiniksi.

Haematoxylum dinteri

Haematoxylon africanum saksa Blutholzbusch

The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan laji löytyi helmikuussa 1909 tohtori Dr. H. H. W. Pearsonin matkalla Lounais-Arfikassa. Kirjassa huomautetaan, että jauhettuna puuaineksen väri on paljon vaaleampaa kuin brasiliankesalpinian (Paubrasilia echinata) tai kampetsepuun, ja väritesteissä siitä saa huomattavan paljon vaaleampia sävyjä kuin ennen mainituista. Kirjan mukaan värjäystesteissä se värjää villan alunapuretuksella tylsän sinertävänpunaiseksi, kromipuretuksella punaisenruskeanvioletiksi, kuparipuretuksella ruskeaksi, tinalla hyvin vaaleaksi ruskeaksi ja raudalla tylsäksi purppuraksi. Puuaines ei sisällä hematoksyliiniä, vaan brasiliinia muistuttavaa yhdistettä.

Laji ilmeisesti on todella olemassa, mutta siitä ei ole missään välissä tullut merkittävää värjäyskasvia, eikä sen käytöstä paikallisesti värjäämiseen löydy mitään tietoa. (Jälkimmäinen tosin saattaa johtua siitäkin, että alueen värjäystavoista ei ylipäätään ole kirjoitettua tietoa.) Mielenkiintoista on sekin, että Namibia Biodiversity Database antaa puulle vain saksankielisen nimen: useilla afrikkalaisilla kielillä ei puulle ole nimeä.

Historia

Asteekit tiesivät sinipuun värjäysominaisuudet ja kutsuivat sitä nimellä quamochitl. Myös mayat tunsivat sinipuun ja meksikonsinipuun. 1500-luvulla espanjalaiset valloittajat tutustuivat puun (Haematoxylon campechianum) käyttöön Meksikossa ja toivat sen Eurooppaan 1500-luvun puolessa välissä. Espanjalaisten mainitaan tuoneen puun Eurooppaan jo niinkuin aikaisin kuin 1502, mutta esimerkiksi Englannissa sitä alettiin käyttää vasta vuosisadan puolevälin jälkeen. Englannissa parlamentti kielsi sinipuun käytön 1581, koska sen väriä ei pidetty pysyvänä. Kuningatar Elisabetin kerrotaan määränneen kaiken löytyneen sinipuun poltettavaksi. Jaakko I jatkoi sinipuukieltoa kieltämällä sen tuonnin vuonna 1620. Sinipuun käyttö laillistettiin jälleen 1673.

Kampetsepuusta tuli välittömästi tärkeä väriaine, koska sen tumman värin avulla saatettiin valmistaa helpommin ja nopeammin mustaa kuin oli aiemmin ollut mahdollista.

Värjäysaineet olivat hinnassaan ja espanjalaiset laivat olivatkin usein "laillisten" merirosvojen eli kaapparilaivojen (privateers) kohteita arvokkaassa lastissaan. (Vihollismaiden laivoja lasteineen kaapattiin tuolloin yleisesti. Nämä kaapparilaivat eivät varsinaisesti purjehtineet jonkun valtion lipun alla, mutta kaappasivat laivoja isäntävaltionsa luvalla.) Englantilainen ekonomi Sir William Petty arveli, että 1600-luvulla yhden laivan lasti, noin 50 tonnia sinipuuta oli arvokkaampi kuin koko vuoden laivalastit muita kauppatavaroita.

Sinipuu alkoi syrjäyttää Euroopassa viljellyn värimorsingon ja jopa indigon asemaa, joten esim. Englannissa sinipuun käyttö oli kiellettyä 1581-1661(1662?) - kiellon aikana puuta salakuljetettiin. 1700-luvulla myös britit löysivät Keski-Amerikasta soisen paikan (Moskiittolahti), jossa kasvoi runsaasti sinipuuta - myöhemmin alueesta tuli Britannian siirtomaa Brittiläinen Honduras ja vielä myöhemmin Belize. Siirtomaavallan alkuaikoina sinipuun leikkajilla oli tukalat oltavat: moskiitot, kuumuus ja taudit, kuten malaria, vaivasivat. Puunleikkaajille kuitenkin maksettiin hyvin. 1700- ja 1800-luvuilla Englantiin vietiin sinipuuta noin 13 000 tonnia vuodessa. Vuoden 1852 raportin mukaan sinipuuta vietiin Liverpooliin kuusi kertaa enemmän kuin indigoa; sitä tuotiin Meksikosta, Haitilta, Hondurasista ja USAsta. Puuta on kasvatettu Englannissa vuodesta 1730.

Jamaikalla puuta on kasvatettu vuodesta 1715.

Sinipuun vuoksi käytiin useita taisteluja. Espanjalaiset ja brittiläiset ottivat yhteen Britannian valtaamalla Belizen alueella, jota espanjalaiset pitivät omanaan. 1800-luvulla Britannia kävi useita verisiä taisteluja mayojen kanssa, jotka eivät halunneet brittiläisiä omille alueilleen.

---

Sinipuuta alettiin tuomaan Suomeen 1700-luvulla. Elvi Pakarisen (1930) mukaan sinipuu syrjäytti mustan värjäämisessä kotimaiset ainekset 1800-luvun lopulla, ja on vuorostaan saanut sittemmin väistyä tehdasvärien tieltä. Artikkelissaan Sinisen, harmaan ja mustan painamisesta kasviaineksilla Suomessa, Virossa ja Liivissä hän kertoo mustaksi värjäämisen prosessista: Tavallisesti on langat ensin painettu [värjätty] harmaiksi ja sitten "priksiljalla" tai muilla ostoväreillä mustiksi. Pyhässämaassa on pohjavärinä ollut joko sianpuola- tai tuomenkuoriharmaa. - Briksiljamusta ei kuitenkaan ole ollut kestävää. Se on kauhtunut auringon valossa.

Euroopassa kampetsepuu oli yksi tärkeimpiä värjäysaineita 1800-luvulle saakka, ja yhtenä harvoista luonnonväreistä, joita käytettiin runsaasti synteettisten väriaineiden keksimisen jälkeen.

Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905) kerrotaan, että sinilastua on kolmea lajia, joista paras on Laguna conapeche (saatu kaupoista pieniksi palasiksi hakattuna ja sillä on "wäkewä metallihohde"). Kirjan mukaan hyvä sinilastu on väriltään tummanruskeaa ja maultaan imelää. The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan parhaat laadut saatiin Jamaikalta, Hondurasista ja St. Domingosta - kirja myös huomauttaa, että se "todellinen" kampetsepuu, joka aikanaa arvioitiin parhaimmaksi, on käytännössä loppuunkäytetty.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden armeijauniformujen värjäämiseen käytettiin myös sinipuuta. Etenkin ensimmäisen maailmansodan aikana synteettinen väriaineteollisuus oli liki kokonaan saksalaista teollisuutta, että sotien aikaan väriaineet piti etsiä muualta.

Meksikossa sinipuulla värjättiin silkkiä vielä 1960-luvulla, nykyään sen käyttö on vähentynyt. Nahkateollisuus on käyttänyt sinipuuta nahan parkitsemiseen ja värjäämiseen.

---

Sinipuilla on ollut jonkin verran lääkinnällistä merkitystä, mm. intiaanit käyttivät kasvia joihinkin bakteeritulehduksiin.