Antimonioranssi

Kultarikki

[englanti antimonial saffron, antimony orange, antimony red, crocus of antimony, crocus metallonun, golden antimony sulphide, golden sulphide antimony, golden sulphur of antimony, golden yellow, sulfur gold; antimony pentasulphide, diantimony pentasulphide · ruotsi antimonpentasulfid · tanska antimonpentasulfid · saksa Goldschwefel, goldenes Antimonsulfid, Antimonsaffran; Antimonpentasulfid · hollanti antimoonpentasulfide · ranska orangé d’antimoine, pentasulfure de diantimoine · italia pentasolfuro di antimonio · espanja pentasulfuro de antimonio · portugali pentassulfureto de antimónio · viro antimonpentasulfiid, antimon(V)sulfiid
· latina stibium sulfuratum aurantiacum, crocus antimonii]

[CI 77061, CAS 1315-04-4, EINECS: 215-255-5]

On epäselvää, onko antimonioranssilla pigmenttinumeroa lainkaan, vai jakaako se pigmenttinumeron PR107 toisen punaisen antimonisulfaatin, antimonisinooperin kanssa. Pigmenteillä on eri kemiallisen koostumuksen CI-numero sekä CAS-numero.

Antimonioranssi on antimonipentasulfidia (Sb₂S₅). Tätä antimonisulfidista valmistettua oranssinkeltaista, veteenliukenematonta jauhetta on aiemmin nimitetty myös kultarikiksi (stibium sulfuratum aurantiacum). Kremer Pigmenten tuotekortin mukaan pigmentin sävy on kylläinen rusehtavan oranssi; se ei ole niin kirkas kuin oranssit kadmiummaalit, mutta huomattavasti kirkkaampi kuin useimmat saman sävyiset maavärit. Valonkestoltaan pigmentti on erinomainen ja se soveltuu kaikkiin paneelimaalaustekniikoihin. Pigmentillä on hyvä peittokyky, mutta koska se on niin hienojakoista, sillä voi maalata myös läpikuultavasti.

Aiemmin pigmentti luokiteltiin myrkyttömäksi, mutta nyt tiedetään, että pigmentti on kohtalaisen myrkyllinen (toxic) hengitettynä ja nieltynä, sekä kiinteänä syttyvää, ja se on haitallista vesistölle.

Antimonioranssia valmistetaan lisäämällä happoa natriumtioantimonaatin (Schlippen suola) liuokseen.

Wang (1919) kuvaa antimonioranssin valmistuksen: "Kellertävänpunaista pigmenttiä saadan sulattamalla yhteen sekoitus, jossa on 8 osaa oksidia ja 2 osaa sulfidia. Tämä tunnetaan nimellä crocus.

Historia

Kemiallisten yhdisteiden tietokannoissa mainitaan säännönmukaisesti, että antimonipentasulfidin pääasiallinen käyttö on pigmenttinä, mutta ei lisätietoja. Taidepigmenttejä käsittelevistä kirjoista löytyy useita mainintoja antimonioranssin käytöstä pigmenttinä, mutta harvoin tarkempaa informaatiota. Useissa kirjoissa se käsitellään synonyymimaisesti antimonisinooperin kanssa, vaikka pigmentit ovat erilaisia.

Antimonipentasulfidi on tunnettu 1500-luvulta lähtien, mutta sitä käytettiin harvoin taiteessa ennen 1800-lukua. Tuolloin sitä käytettiin maalauspigmenttinä etenkin Englannissa. Pigmentin vähäiseen käyttöön taiteilijapigmenttinä on epäilty syyksi sen korkeaa hintaa.

Jennings (1906) mainitsee antimonioranssin nimellä golden antimony sulphide. Se on orpimentin lisäksi toinen oranssi pigmentti, joka mainitaan listassa, jossa luetellaan pigmenttejä, jotka ovat hieman alttiita muuttumaan rikin, ilman ja kosteuden vuoksi (Pigments Little Liable to Change under the Influene of Sulphuretted Hydrogen, Air and Moisture). Vuoden 1921 painoksessa ei ole enää em. otsikkoa, mutta samat pigmentit mainitaan niiden pigmenttien joukossa, jotka ovat alttiita turmeltumaan, jos ovat kosketuksissa lyijyvalkoiseen, kromiin tai muihin lyijypigmentteihin (Pigments Liable to Deterioration when in Contact with White Lead, Chrome or other Lead Pigment).

Nimiä

Antimonipunaiseksi (antimony red) nimitetään sekä antimonisinooperia eli antimonitrisulfidia sekä antimonioranssia eli antimonipentasulfidia.

Sekä antimonisinooperia että antimonioranssia eli kultarikkiä kutsutaan myös yhteisnimellä punaiset antimonisulfidit (red antimony sulfides) (molemmat ne sisältävät rikkiä.)

Salter (1869) käyttää väriaineesta nimeä Mineral kermes. Mineraalikermes viittaa kuitenkin yleensä lääketieteessä käytettyyn aineeseen. Katso lisää sivulta antimonisinooperi.

Käyttö

Antimonipentasulfidia käytettiin aiemmin yskänlääkkeenä ja astmalääkkeenä ja vielä 1900-luvun alkupuolella punaiseksi värjäämiseen. Sitä on käytetty myös kumin värjäämisessä vulkanoinnissa sekä ilotulitteissa. Ilmeisesti edelleenkin osassa tulitikkuja niiden raapaisupäässä on käytetty antimonipentasulfidia.