-

Hookerinvihreä
Vihreä pigmentti B, naftolivihreä B

[englanti Hooker's green, leaf green, sap green, Russian green, Prussian green, green lac | pigment green B, naphthol green B · saksa Hookersgrün · italia lacca verde · puola ziele hookera, zielen pigmentowa B · nitrum, lutea, orobitis]

[Vihreä pigmentti B: PG8, CI 10006, CAS 16143-80-9; alkuperäisellä useammasta pigmentistä sekoitetulla hookerinvihreällä ei ole pigmenttinumeroa.]

Alunperin Hooker's green nimi viittasi sekoitusväriin, joka tuli englantilaisten värikauppiaiden valikoimiin 1800-luvun alussa. Alunperin se oli preussinsinisen ja kumigutan tumma, läpikuultava keltavihreä sekoitus, mutta myös muita sinisten ja keltaisten pigmenttien sekoitusvärejä oli myynnissä samalla nimellä.

Yli sata vuotta ensimmäisen hookerinvihreä jälkeen Hooker's green -nimellä lanseerattiin myös naftolivihreä B -väriaine (PG8), joka on edelleen myynnissä. Naftolivihreä B -värin ( C10H7O2N / C30H18FeN3O6Na) valonkesto vaihtelee suuresti valmistustavan ja mediumin mukaan, mutta yleensä se on välttävä (ASTM III). Naftolivihreä B on monikäyttöinen väriaine, jota on käytetty niin tekstiilipainannassa kuin maaleissa ja sementinvärjäykseenkin.

Tänä päivänä Hooker's Green on ennen muuta sävynimi, vaikkakin myynnissä olevien hookerinvihreiden sävyt vaihtelevat keltavihreästä sinivihreään ja tummasta kirkkaaseen.

Nykyään yhden pigmentin naftolivihreä B-pigmenttiä löytyy hookerinvihreän nimellä joistakin taiteilijaväreistä (etenkin akvarelleista ja akryyleistä), mutta useimmiten taidekäyttöön myyty hookerinvihreä on nimenomaan sekoitusväri. Nimi on vakiintunut enne muuta kellertävänvihreän sävyn nimeksi kuin tietyksi sekoitukseksi. Nykyään värivalikoimista löytyvä Hooker's Green on usein ftalosyaniinivihreän (PG7) ja 1-2 muun pigmentin seos; usein kahden pigmentin seoksissa toinen väri on marskeltainen. Harvemmissa tapauksissa se on jonkun sinisen pigmentin ja keltaisen sekoitus. Alkuperäistä preussinsinisen ja kumigutan sekoitusta ei ole kaupallisissa valmisväreissä enää saatavilla.

Alkuperäinen hookerinvihreä oli lähinnä akvarelliväri (siinä käytettyjen pigmenttien vuoksi), mutta nykyään Hooker's green- nimisen sävyn voi löytää melkein mistä tahansa väriaineesta, akryyleistä värikyniin ja öljyväreistä temperaan.

Historia

Alkuperäisen keltavihreän pigmenttisekoituksen teki englantilainen kuvittaja ja kasvitieteilijä William Jackson Hooker (1779–1832), joka työskenteli 1800-luvun alussa Englannin Kuninkaalliselle kasvitieteelliselle yhdistykselle (Royal Horticultural Society) tehtävänään piirtää ja maalata tieteellisiä kasvikuvia. Hän tarvitsi erityisen vihreän värin lehtien maalaamiseen. Kun sellaista ei ollut valmiina, hän päätti ryhtyä itse toimeen, ja valmisti värisekoituksen preussinsinisestä ja kumigutasta. Hooker oli Lontoossa tunnettu kuvittaja ja hänen vihreä värisekoituksensa aiheutti siinä määrin ihastusta, että lontoolaiset värimyyjät halusivat sen pian valikoimiinsa. Erityisen suosittu siitä tuli akvarellimaalareiden keskuudessa. Suosiota siivitti Hookerin taidemaalarikollegan John Sell Cotmanin huomiota herättänyt muotokuva Greta Bridgestä vuonna 1805. Vihreä sävy vakiinnutti nopeasti paikkansa etenkin vesivärivalikoimissa, vaikka olikin sekoitusväri.

Koska saatavilla ei ollut aiemmin ollut vastaavanlaista sävyä, Hooker's Green alkoi pigmenttisekoituksen lisäksi tarkoittaa myös ylipäätään kellanvihreää sävyä. Hookerinvihreä oli käytetty väritermi useissa 1800-luvun maalausoppaissa, joissa siitä saatettiin puhua joko sekoitusvärinä tai värisävynä tai sekä että. Muun muassa Allenin vesivärimaalausoppaassa (1898) annetaan ohjeita myös erilaisille värisekoituksille, joissa hookerin vihreä on osana.

Hookerinvihreä oli alunperin nimenomaan kellanvihreä värisekoitus, mutta jo useissa 1800-luvun vesivärimainoksissa luettelossa on Hooker's Green 1 ja Hooker's Green 2 (Ackermann & co. mm. 1840, Winsor & Newton mm. 1852; George Rowney mm. 1860). Salterin (1869) mukaan niistä toinen on vaalea ruohonvihreä, ja toinen syvempi ja voimakkaampi vihreä, jossa on enemmän sinistä. Ensimmäinen löytämäni maininta kahdesta eri Hooker's Green -väristä on vuodelta 1840.

Hookerin pigmenttisekoituksen ongelma oli kasviperäinen kumigutta, joka on haalistuva väri. Etenkin valolle altistuttuaan vihreä muuttuu siniseksi, kun keltainen häviää sekoituksesta. Kumigutan korvaajaksi ei vain koko 1800-luvulla löydetty toista keltaista väriainetta, joka olisi tuottanut saman läpikuultavan sävyn. Pigmenttipohjaiset keltaiset eivät toimineet hyvin yhteen preussinsinisen kanssa: joko sävy oli väärä tai läpikuultavuus puuttui. 1800-loppupuolella merkkinoille tulleet uudet tervavärit olivat lupaavia sävynsä ja läpikuultavuuden puolesta, mutta ne eivät olleet yhtään sen parempia valonkestoltaan kuin kumigutta, joten nekään eivät korjanneet ongelmaa.

Kun vuonna 1921 markkinoille tuli uusi yhden pigmentin väriaine, keltavihreä naftolivihreä B (PG8), se sai myyntinimekseen Hooker's Green sävynsä vuoksi. Sen valonkesto ei ole kehuttava, mutta ainakin se haalistui vihreässä sävyssään pysyen, eikä muuttanut sävyään.

Haalistumattomia keltavihreitä sävyjä on tullut markkinoille vasta 1900-luvun loppupuolella, ftalovärien markkinoille tulemisen jälkeen.

Nimiä

Naftolivihreä B-pigmentin myyntinimiä ovat olleet mm. fast green B, pigment green B

Lähteitä / lukemista
Allen, Grace Barton Water Color Painting, A Book of Elementary Instruction for Beginners and Amateurs. Lee and Shepard Publishers, Boston 1898
Church, Arthur Herbert Colour, An Elementary Manual for Students. Cassell and Company Ltd., Lontoo, Paris & Melbourne, 1897
Eastaugh, Nicholas; Walsh, Valentine; Chaplin, Tracey & Siddal, Ruth Pigment Compendium: A Dictionary of Historical Pigments. Elsevier Butterworth-Heineman, 2004
Field, George Chromatography; or, a treatise of colours and pigments and of their powers in painting, &c. Charles Tilt, Lontoo, 1835
Salter, Thomas W. Field's Chromatography; or, treatise on colours and pigments as used by artists. Winsor and Newton, Lontoo 1869
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003