Värjäys - luonnonväreillä

[Katso myös: värjäys - yleistä, värjäys-sanasto, värjäyksen historiaa, kasvivärit, eläinvärit, jäkälät, sienet]

Luonnonväreillä tarkoitetaan luonnosta saatavilla olevia väriaineita. Yleisesti termillä tarkoitetaan ihan mitä tahansa luonnosta löytyviä väriaineita - myös mineraalipigmenttejä, jotka eivät sovellu värjäämiseen. Kuitenkin suomessa luonnonvärit on melkein vakiintunut tarkoittamaan ensisijaisesti värjäykseen soveltuvia orgaanisia väriaineita. Luonnonväriaineita saadaan mm. erilaisten kasvien kuorista, juurista, hedelmistä, mahlasta jne. sekä joistakin eläimistä, kuten kotiloista ja koppakuoriaisista.

Yleensä kasviväriaineita keitetään vedessä väriaineen erottamiseksi tai käytetään. Väriaineiden kiinnittämistä varten värjättävät kuidut joudutaan usein purettamaan metallisuoloilla tai erilaisilla tanniineilla ennen värikylpyä, kylvyn aikana tai sen jälkeen.

Luonnon värikasvit ovat synteettisiä värjäysaineita epävarmempia, sillä värin laatu saattaa suuresti vaihdella esim. kasvin kasvuolosuhteiden mukaan.

Luonnonkuidut värjäytyvät kasviväreillä usein voimakkaammin kuin synteettiset kuidut - tai pikemminkin nopeammin. Villa ottaa vastaan hyvin värejä, koska se sisältää useita aminohappoja, joissa on erilaisia väriä sitovia ryhmiä. Silkki vaatii voimakkaiden värisävyjen aikaansaamiseksi enemmän väriainetta kuin villa, mutta kestää emäksiä villaa paremmin.

Värjäykseen tarvittavat yrtit ja kukkivat kasvit on yleensä parasta kerätä ennen kukkimista (kukkivia kasvia tarvitaan huomattavasti enemmän saman värimäärän saamiseksi); lehdet pääsääntöisesti täysikokoisina, mutta mielellään alkukesästä. Useimpia kasveja voidaan käyttää tuoreena tai kuivattuina - mutta niitä ei saa kuivattaa auringonvalossa. Kasvien juuria voi kerätä koko kesän. (Huom.! Kasvin juurien poimiminen vaatii maanomistajan luvan.)

Marjoista saatava väri ei yleensä ole pysyvää.

Puunkuoria on käytetty tummien värien aikaansaamiseksi; ne sisältävät parkkiaineita, jotka (yhdessä rautasulfaatin kanssa käytettynä) tummentavat värejä. Nuorissa puissa on enemmän väriä kuin vanhoissa. Puunkuori irtoaa mahla-aikaan helpoiten, mutta niitä on hyvä seisottaa puolisen vuotta ennen käyttöä; Talven yli säilytetyistä kuivatuista kuorista saadaan syvempiä värejä.

Kävyistä voimakkaimman värin antavat maassa talven yli lojuneet kävyt. Käyttöä varten kävyt murskataan osiin, liotetaan yön yli ja keitetään nelisen tuntia.

Monet jäkälät sisältävät väriaineita ja niitä on käytetty värjäykseen pitkään. Erityisesti norjalaiset ja islantilaiset ovat muinoin käyttäneet runsaasti jäkälävärejä. (Huom.! Jäkälän poimiminen ei kuulu jokaisen oikeuksiin. Jäkälä myös uusiutuu hyvin hitaasti, joten älä poimi turhaan.)

Purettaminen

Purettamisella tarkoitetaan värjättävän tekstiilin käsittelyä erilaisilla metallisuoloilla. Puretusaine estää värin irtoamista kankaasta ja eri puretusaineiden avulla saadaan aikaiseksi myös erilaisia värisävyjä. Jotkut kasvivärit - esimerkiksi monet sammalet ja jäkälät - eivät tarvitse lainkaan puretusaineita.

Luonnossa on joitakin kasveja, joilla voi purettaa: esimerkiksi liekot sisältävät luonnostaan alunaa. Alunaa ja rautaa käytettiin puretusaineina jo muinaisissa Egyptissä, Assuriassa ja Intiassa. Keskiajan värjärit käyttivät näiden lisäksi myös kuparia ja joskus lyijyäkin. Myöhemmin käyttöön tulivat tinasuolot ja kromi. Myös viinikiveä ja tavallista suolaa käytettiin värjäysprosessissa. Nykyään turvallisinta ja haitattominta on käyttää puretukseen luonnonkasveja, alunaa tai rautaa, joiden liemet voi hävittää viemäriin.

Puretus kannattaa tehdä teräs- tai rautakattilassa, alumiinipataa ei saa käyttää. Tekstiilin voi purettaa ennen värjäystä, värjäyksen aikana tai sen jälkeen. Jos esim. esipuretteina käytettyjä rautaa ja tinaa on liikaa, ne saattavat haurastuttaa lankoja. Jos purete lisätään väriliemeen värjäyksen aikana, se kannattaa laittaa vasta värjäyksen loppuvaiheessa; varsinkin rautasuolot (ja kaikki raskasmetallit) muuttavat tekstiilin helposti karheaksi, jos ne ovat kankaan kanssa kosketuksissa liian kauan. Jälkipuretusta käytetään usein, jos värjäyksen lopputulos ei ole ollut tarpeeksi hyvä - jälkipuretuksella voidaan tummentaa ja syventää värien sävyjä.

Lisää lajikohtaista tietoa kasveista, eläimistä, jäkälistä ja muista sienistä löytyy niiden lajikohtaisilta sivuilta, jotka löytyvät seuraavista hakemistoista: kasvivärit, eläinvärit, jäkälät, sienet