Synteettinen kuparikarbonaatti

keinotekoinen atsuriitti, keinotekoinen malakiitti

[englanti blue verditer, green verditer, blue ashes, blue bice, green bice, cendree, cendres blue, cenere blue, mountain blue, mountain green, refiner's verditer; synthetic basic copper carbonate; synthetic copper(II) carbonate hydroxide · saksa Aschblau, Bergblau, Verditer · hollanti basisch kopercarbonaat · ranska bleu de montagne · italia verditer, verde di rame, verd de terre vert, ceneri verdi; verdeterra blu · espanja azul montaña · vanha nimitys cendres vertes]

[Sininen kuparikarbonaatti PB30, CI 77420, CAS 12069-69-1
Vihreä kuparikarbonaattihydroksidi PG39, CI 77492, CAS 12069-69-1]

Englanninkielistä verditer-nimitystä on käytetty monenlaisista sinisistä ja vihreistä kuparipigmenteistä. Tällä sivulla käsitellään luonnon emäksisiä kuparikarbonaatteja jäljitteleviä sinistä (blue verditer) ja vihreää (green verditer) pigmenttiä.

Synteettinen kuparikarbonaatti tarkoittaa keinotekoisesti valmistettuja neutraalia kupari(II)karbonaattia (CuCO₃), sinistä emäksistä kuparikarbonaattia (Cu₃(CO₃)₂(OH)₂) (koostumus on suurinpiirtein samanlainen kuin luonnosta löytyvän atsuriitin) tai vihreää emäksistä, kuparikarbonaattihydroksidia (Cu₂(CO₃)(OH)₂) (koostumus on suurinpiirtein samanlainen kuin luonnosta löytyvän malakiitin). Kuparikarbonaatit ovat veteen liukenemattomia, väriltään vihertävänsinisiä tai sinertävänvihreitä, myrkyllisiä jauheita.

Keinotekoisilla kuparikarbonaattipigmenteillä on luonnonpigmenttejä tasaisempi koostumus ja niistä poikkeavasti pyöreähkö partikkelimuoto. Niiden värisävy on hieman luonnonkuparikarbonaatteja vaaleampaa, mutta muutoin niiden ominaisuudet vastaavat luonnon emäksisten kuparikarbonaattien ominaisuuksia.

Vihreä synteettinen kuparikarbonaatti (CuCO₃ · Cu(OH)₂) saadaan saostamalla kuparisulfaattia ammoniakkikloriitilla ja kuparisulfiiteilla käsitellyillä kalkilla ja potaskalla. Rennien (1837) mukaan vihreä verditer valmistettiin sinistä keittämällä, ja tätä väriä käytettiin rakennusten maalaamiseen.

Aivan kuten luonnonmineraalien kohdallakin: jos pigmentin jauhaa liian hienoksi, väristä tulee tuhkanväristä.

Historia

Verditer-nimellä tunnetut kuparikarbonaatit tulivat käyttöön viimeistään 1600-luvulla: ne syntyivät sivutuotteina, kun hopeaa erotettiin kuparimalmeista. Ennen 1600-lukua samantyyppisiä kuparikarbonaattipigmenttejä valmistettiin keinotekoisesti, mutta ne olivat koostumukseltaan ja valmistustavoiltaan hyvin erilaisia. Nämä varhaisemmat pigmentit olivat kuparikarbonaatin ja liidun tai kalkin sekoituksia, joihon on joskus lisätty mangesiaa tai salmiakkia, ja nämä pigmentit erotetaan "uudemmista synteettisistä kuparikarbonaateista" omiksi pigmenteikseen, joita ovat mm. bremeninsininen, bremeninvihreä ja brunswickin vihreä.

Erona vanhoihin keinotekoisiin kuparivihreisiin ja -sinisiin on ennen muuta tuotannon suuruus: uudempia emäksisiä kuparikarbonaatteja pystyttiin valmistamaan suuressa mittakaavassa, kun aiempia pigmenttejä oli valmistettu vain pieniä määriä artesaanimaisesti.

Vihreä kuparikarbonaatti löydettiin sattumalta, kun hopean erottamisessa syntyneeseen kuparinitraattiliuokseen lisättiin liitua, ja se muuttui välittömästi vihreäksi. Sinisen kuparikarbonaatin valmistus matalammassa lämpötilassa keksittiin myöhemmin.

Ensimmäinen synteettisten kuparikarbonaattien tunnettu resepti on Theodore Turquet de Mayernen 1600-luvun alkupuoliskolla kirjoittamassa käsikirjoituksessa, ja siinä pigmenttiä kutsutaan nimillä verd de terre, verddeterre tai terra verde. Siniseen kuparikarbonaattiin viitattiin ohjeissa nimellä verd de terre bleu ja vihreään verd de terre verd. Nimet ovat hyvin samanlaisia kuin maavihreästä käytetty terre verte, mutta reseptin sisällöstä ymmärtää, että kyse on nimenomaan kuparikarbonaattivihreistä.

1700-luvun lopulla ranskalainen Pelletier valmisti karbonaatteja sekoittamalla kuparinitraattia ja kalkkia, jolloin syntyi vihreää sakkaumaa. Hän pesi sakan ja sekoitti sen märkänä poltetun kalkin kanssa, jolloin muodostui sinistä kuparikarbonaattia. Chaptal paransi metodia käyttämällä valmistukseen kalkkivettä jauhetun baryytin sijaan.

Hebert (1836) kuvaa sanan verditer siniseksi pigmentiksi, joka saadaan lisäämällä liitua kupariliuokseen kuningasvedessä ja sen jälkeen huoltamalla ja muokkaamalla seosta päiväkausien ajan. Lopulta se kuivataan. Heber huomauttaa, että heikompilaatuisissa valmisteissa on vähän kuparia.

Uren sanakirjassa A Dictionary of Arts (1847) bremeninvihreä ja kuparikarbonaatti kulkevat saman nimen alla: ne valmistetaan hapettamalla kuparilaattoja suolojen ja rikkihapon kanssa.

Synteettisten kuparikarbonaattien tunnistaminen maalauksista on hankalaa, sillä käytössä olevilla tutkimustavoilla niitä on vaikea erottaa luonnon kuparikarbonaateista, atsuriitista ja malakiittista.

Nimiä

Englanninkielen verditer-nimitys tuli käyttöön 1600-luvulla. Verditer viitaa yleisesti keinotekoisiin, luonnon atsuriittia tai malakiittia jäljitteleviin pigmentteihin, joita alettiin valmistaa hopeanvalmistuksen sivutuotteena 1600-luvulta lähtien. Edward Norgate kirjoitti käsikirjoituksessaan Miniatura or The Art of Limning (1648–1650), että pelkkä verditer -sana viittasi vihreään kuparikarbonaattiin, ja blue verditer siniseen. Termillä kuitenkin voidaan viitata myös muihin läheisiin kuparipigmentteihin, kuten bremeninsiniseen, bremeninvihreään ja brunswickin vihreään. Monet kuparisiniset ja -vihreät pigmentit ovat keskenään hyvin samannäköisiä, eikä niiden silmämääräinen erottaminen aina edes ole mahdollista. Niiden erot ovat lähinnä valmistustekniikoissa ja ominaisuuksissa. Eri kuparivihreiden ja -sinisten termit ovat usein päällekkäisiä ja monimerkityksellisiä kaikissa kielissä ja vanhojen tekstien käännökset ovat lisänneet epäselvyyksiä pigmenttien kesken.

Blue bice -nimitys viittaa paitsi synteettiseen siniseen kuparikarbonaattiin, myös smalttiin.

Refiner’s verditer on hyvälaatuisena pidetyn sinisen kuparikarbonaatin nimity. Sillä viitattiin erityisesti rakennusten maalaamiseen tarkoitettuun kuparikarbonaatista valmistettuun maaliaineeseen. Talojen ulkomaalauksessa ja asuntojen sisämaalauksessa pigmenttejä käytettiin erityisesti 1600- ja 1700-luvuilla, mutta myös vielä 1800-luvulla. Esimerkkejä tästä on esimerkiksi Alankomaista.

Saunders blue, sanders blue on englanninkielinen väännös tuhkasinistä tarkoittavasta ranskankielen termistä cendred bleu, jota käytettiin niin synteettisestä sinisestä kuparikarbonaatista kuin bremeninsinisestä.

Vuorisininen (mountain blue) ja vuorivihreä (mountain green) ovat sekä synteettisten kuparikarbonaattien että luonnon atsuriitin tai malakiitin nimityksiä.

Käyttö

Ei juurikaan ole käytetty kuvataiteissa. 1800-luvulla sitä käytettiin kohtalaisen paljon rakennusten sisämaalina.