Purppura

[englanti purple; vanha englanti basureadan, bleoread, weolucbasu · kreikka porfyra, porphyra · latina purpura; ostro sidonio, ostru · saksa Türkenblut · ranska Roches epinux · italia porpora, fuco · islanti purpuralitur, purpurarauður, fjólublárcolour · esperanto purpuro, purpura]

Nykyisin purppuralla tarkoitetaan sävynä punertavaa violettia tai sinertävää punaista, mutta antiikin kallisarvoisen purppuran uskotaan olleen hyvin syvää violettia tai tummaa punaista. Pliniuksen mukaan purppuran parhaimmat sävyt vaihtelivat punertavan- ja vaaleanpunaisenvioletista siniseen ja syvään violettiin.

Historia

Tässä tekstissä käytetään vielä kotiloiden vanhoja latinankielisiä nimityksiä! Nimitykset korjataan seuraavien päivitysten yhteydessä.

Tyroksenpurppura oli muinoin kaikkein kallisarvoisinta ja yleensä antiikin purppurasta puhuttaessa puhutaan juuri siitä. Ainetta saatiin aikanaan lähes sukupuuttoon kuolleista purppurakotiloista (Bolinus brandaris; Hexaplex trunculus; Stramonita haemastoma). Väriainetta käytettiin värjäykseen. Pigmenttiä siitä saatiin sekoittamalla kaoliinia, mutta pigmenttikäyttö oli suhteellisen vähäistä. Kotiloiden vähentyessä ensimmäisellä vuosituhannella ja lopulta niiden loputtua keskiajan alussa purppuran korvikkeena käytettiin lakmusjäkälän nestettä; purppuraa alettiin valmistaa myös värimatarasta. Jotkut renessanssivärejä jäljittelevät maalausainevalmistajat (mm. Kramer) käyttävät purppuran tekemiseen Nucella lapillus kotiloa; grammaan väriainetta tarvitaan 10 000 suurta kotiloa.

Antiikissa purppuralla oli aivan erityinen merkitys - se oli statussymboli ja viesti paitsi rikkaudesta myös asemasta. Purppuraa käytettiin keisarin viitassa ja hyvin rikkaiden ihmisten juhla-asuissa. Purppurareunaisesta toogasta (toga praetexta) tuli Roomassa ylimpien säätyjen etuoikeus.

Keskiajalla purppura varattiin varakkaille vallanpitäjille: kuninkaille, kuningattarille ja piispoille. Purppuravärin arvostus siirtyi myös kristilliseen kirkkoon, mutta kun sen saaminen kävi mahdottomaksi, purppura korvautui (muilla) punaisilla. Myös juutalaisilla purppura on ollut kuninkaiden ja ylipappien väri. Roomalaiskatolisessa kirkossa kardinaaleilla on yhä käytössä purppura (pourpre cardinalice) - mutta edes ensimmäiset kardinaalien purppurat eivät olleet värjätty kotilopurppuralla, vaan kermeksellä (Kermes ilicis) ja myöhemmin kokenillilla (Dactylopius).

Vuonna 1908 Friedländer huomasi, että neljä vuotta aiemmin esitellyn violetin tervavärin koostumus oli sama kuin muinaisen purppuran. Friedländerin väriaine ei kuitenkaan ole nykyään käytössä, koska uudemmat purppurat ja violetit ovat edullisempia tuottaa ja ne ovat laadultaan huomattavasti parempia.

Käyttö

Purppuraa tuottavia kotiloita löytyi myös Brittein saarten läheltä ja niiden tuottavaa purppuraa käytettiin mm. joihinkin varhaisiin ranskalaisiin, irlantilaisiin ja englantilaisiin käsikirjoituksiin. Cheryl Porter on löytänyt aitoa tyroksenpurppuraa anglosaksien käsikirjoituksista, mutta saanut selville myös, etteivät monet tyroksenpurppurana pidetyt purppurapigmentit käsikirjoituksissa olekaan aitoja, vaan usein indigon ja jonkun punaisen värin sekoituksia. Hän on päätellyt, että muinaiset roomalaiset tyroksenpurppuran valmistusohjeet säilyivät Englannissa kauan sen jälkeen, kun valmistus oli loppunut Välimerellä.

Nimiä

Espanjassa purpura oli vielä 900-luvulla silkkikankaan, ei värin nimi. Muuallakin Euroopassa termi viittasi kankaaseen; oli olemassa siis vihreää ja valkoista purppuraa. Sävyä nimitys alkoi tarkoittaa vasta 1600-luvulla.

Tyroksenpurppuran kirjoitusmuoto tyyrianpurppura on foneettinen väännös englanninkielisestä Tyrian purple -nimestä. Lisää tyroksenpurppurasta

Bysantinpurppura (Byzantinum purple) viitaa sinertäväsävyiseen kotilopurppuraan.

Cassius-purppura on kolloidisen kullan ja kolloidisen tinaoksidin sekoitus; pigmentti, jota käytetään rubiinilasin valmistuksessa, mutta jolla ei ole käyttöä maalausaineissa. Lue lisää

Nikaianpurppura (Nicaean purple) (Νεικανή κοκκηρά) tunnettiin samoihin aikoihin kuin tyroksenpurppura. Sitä ei saatu purppurakotiloista, vaan kermes-kirvoista.

Tarantonpurppura (Tarantine purple) oli nykyisin Apuliassa Etelä-Italiassa sijaitsevassa Taranton (latinaksi Tarentum, kreikaksi Ταρας) kaupungissa ennen ajanlaskun alkua valmistettua kotilopurppuraa. Ilmeisesti Tarantossa valmistettiin monensävyisiä purppuraa punaisesta (purpura rubro Tarantina) violettiin. Taranton omassa, noin vuoteen 450 eaa. ajoittuvassa kolikossa kuvataan purppurakotilo (Bolinus brandaris), mutta sieltä on löytynyt myös Hexaplex trunculus-kotiloiden jäänteitä.

Muuta

Myöhäisellä keskiajalla purppuran suosio nousi uudelleen suureen arvostukseen, kun sen suosio oli jo välillä hieman laantunut. Purppurakotiloiden loputtua purppuraa siirryttiin valmistamaan lakmusjäkälästä ja värimatarasta. Purppuralla värjättiin etenkin Venetsiassa, Genovassa ja Firenzessä. 1500-luvulla Firenze kävi kauppaa purppuravärillä, jonka laatu herätti kunnioitusta (purppuran italiankielinen nimi garanza on pohjana "takuuta" merkitsevälle garanzia-sanalle; granza ja garancia olivat myös matarakasvin nimityksiä keskiajalla).