Erika

[englanti erika; sodium salt of methyl-benzenyl-amido-thioxylenol-azo-alpha-naphthol-disulphonic acid]

Erika on monoatsovärjäysaine. Se oli suoraväri, jolla oli hyvä pesunkesto ja verrattain hyvä valonkesto. Se kesti myös kohtalaisesti kemikaaleja: suolahappo muuttaa sitä hieman punaiseksi ja lipeä tummentaa sitä hieman - mutta typpihappo muuttaa sen värittömäksi. Vanhemmat kirjat (mm. Hurst 1892) luokittelevat sen bentsidiiniväreihin.

The Textile Mercury -lehden mukaan erikalla värjättiin suolan tai natriumsulfaatin kera. Kolmeprosenttinen liuos värjäsi vaaleaksi violetin vaaleanpunaiseksi, joka lehden mukaan muistutti safraniinin antamaa väriä. Beech (1901) antoi ruusunpunaisen värin ohjeeksi lämmittää lähelle kiehumispistettä yhdessä 2 paunaa Erika B -väriainetta, 20 paunaa glauber-suolaa ja 3 paunaa saippuaa.

Fierz-David (1921) mainitsee, että p-toluidiini (dehydrothiotoluidine) oli alunperin arvoton sivutuote, mutta siitä on muodostunut kirjan julkaisuaikaan mennessä useiden värien päätuote. Sitä lämmittämällä valmistettiin mm. keltaista primuliinia ja tioflaviinikeltainen T -väriä. Kun vapaa emäs tai sen sulfonihappo diatsotisoidaan ja kytketään erilaisiin naftolisulfonihappoihin, syntyy ominaisuuksiltaan puhdas väriaine, joka voidaan muuntaa puhtaaksi valkoiseksi. Fierz-Davidin (1921, 1949) mukaan tällaisia ​​punaisia ​​suoria väriaineita myydään eri nimillä, mutta yleisesti niitä kutsutaan Erika Red -tyyppisiksi väriaineiksi. Hurst (1892) mainitsee, että sekä Erika B että Erika G ovat tioksylidiinin johdannaisia.

Knecht & Fothergill (1924) vertaili erikaa, magentaa ja alitsariinia valkoisella kalikookankaalla, johon oli maalattu raitoja alumiinilla, raudalla, kromilla ja tina-asetaateilla. Kokeessa erika värjäsi kankaan kauttaaltaan vaaleanpunaiseksi, jonka intensiiviteetti ja kirkkaus vaihteli kemikaaliraidan mukaan. Magenta värjäsi vain kemikaaleilla painetut osat kankaasta eri värisiksi punaisiksi tai vaaleanpunaisiksi. Alitsariini värjäsi kemikaaleilla painetut osat kankaasta syviksi punaisen, purppuran, viininpunaisen ja oranssin sävyihin, jotka kestivät erittäin hyvin pesa ja saippuointia - Knecht mainitsee sivuhuomautuksena, että mikäli magentalla ja erikalla värjättyjä kankaita käsittelisi samalla tavoin kuin alitsariinilla värjättyä, niistä häviäisivät värit täysin.

Hurstin (1892) mukaan Erika-värit ovat kestävämpiä kuin useimmat muut bentsidiinipunaiset, mutta eivät nekään tarpeeksi. Hurst myös huomauttaa, että villassa väriainee valonkesto on huomattavasti parempi kuin puuvillassa.

Historia

Kemistit Pfaff ja Borgmann kehittivät Erika B -väriaineen, jonka Berliiniläinen AGfAn (Actien-Gessellechaft für Anilin Fabrikation; myöhemmin Berlin Aniline Co.) lanseerasi vuonna 1888.

Erika-värit ovat nykyään melkein unohduksiin painunut väriaineryhmä, mutta 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ne olivat hyvin tärkeitä väriaineita. Beech (1901) kirjoittaa, että aikanaan melko suuri määrä puuvillaa värjättiin kirkassävyisillä eosiineilla, mutta kun suoravärit, kuten Erika ja Ceranine esiteltiin, eosiinien käyttö värjäyksessä on loppunut.

Nimiä

Erika B on dehydro-thio-m-xylidine + naphthol-e-disulphonic acid

Erika B extra homologous dehydrothiometaxylidine

Erika G extra homologous dehydrothiometaxylidine

Erika Z on dehydrothioxylidine (2,6-ksylidiini?) + ε acid

Erika 2GB diatsonoitu dehydrothio-p-toluidine + 1 -naphthol-3.8-disulphonic acid

Erika 4GN - Textile Colorist -lehdessä (1896) väriaine esitellään AGFAn uutena väriaineena, joka värjää kaikki kuidut kirkkaiksi kellertävän vaaleanpunaiseksi sävyksi, joka asettuu Erika EGN ja Salmon Red -värisävyjen väliin. Se värjää puuvillan hyvin hitaasti, eikä juurikaan irtoa pesussa, ja sillä on yhtä hyvä valonkesto "kuin muillakin Erika-väreillä". Lehden mukaan se värjää villakuidun syvemmin kuin kasvikuidut. Villaan saadaan kirkkaanpunaisisa sävyjä glauber-suolan avulla. Lehdessä kuvataan sitä riittoisaksi väriaineeksi.

Muita Erika-väriaineita ovat mm. Erika B N, Erika B ex A CD, Erika G, Erika G ex A CD, Erika 3GN