Massiko

mastiko, mastikotti, lyijykeltainen

[englanti massicot, masticot, lead oxide yellow, vitreous yellow, galliano, protoxide of lead · ruotsi massikot, massicot, silverglete, silverglitt · tanska massikot · saksa Massikot, Massicot, Königsgelb, Neugelb · hollanti masticot · ranska massicot · italia massicot, giallo di vetro, giallorino, cerosa flava, marzacotto, massicotto, giallulinum · espanja masicotita, massicolita, massicottita · puola masykot, glejta · ukraina Масикот masikot · venäjä Массикот massikot · arabia masḥaqūnyā ماسيكوت · japani 金密陀, きんみつだ, マシコート · zallolino · color flavus]

[PY46, CI 77577, CAS 1317-36-8 [1309-59-7; 12359-23-8]]

Massiko on toinen mineraalina esiintyvistä lyijymonoksideista. Massiko on lyijymonoksidin β-muoto ja lyijyhilse (litharge) sen α-muoto. Nämä lyijymonoksidit eroavat toisistaan vain kristallirakenteeltaan: massiko on ortorombinen ja lyijyhilse on tetragoninen. Lyijyoksidipigmenttejä ei ole aina erotettu toisistaan, ja niistä molemmista on puhuttu ja kirjoitettu sekä massikona että lyijykeltaisena, mikä vaikeuttaa sen tunnistamista, kummasta pigmentistä on kyse. Lyijyhilse voidaan muuttaa massikoksi ja massiko lyijyhilseeksi kontrolloidusti kuumentamalla ja jäähdyttämällä. Kumpaakin on käytetty sikkatiivina (kuivumisaineena) öljyväreissä ja madaltamaan lasitteiden sulamispistettä keramiikassa. Pigmentit jakavat yhteisen CI-numeron.

Massiko esiintyy luonnossa mineraalina, mutta sitä myös valmistetaan keinotekoisesti kuumentamalla lyijyvalkoista jonkin aikaa noin 300°C lämpötilassa. Lämpö saa lyijyvalkoisen vapauttamaan hiilimonoksidia ja vettä, jolloin jäljelle jää pehmeää, keltaista jauhetta. Massiko muuttuu muuttuu lyijyhilseeksi 488°C lämpötilassa.

Historia

Lyijymonoksidikeltaiset tunnettiin jo muinaisissa sivilisaatioissa mm. Egyptissä, Mesopotamiassa ja Kiinassa. Vaikka keltaiset lyijyoksidit tunnettiinkin ainakin yhtä aikaisin kuin metallinen lyijy, niitä käytettiin vain harvoin pigmentteinä. Yksi syy siihen on, että ne saattoivat tummua jo altistuessaan valolle.

Massikoa on löytynyt egyptiläisen taiteilijan paletilta n. vuodelta 400 eaa. Plinius kuvasi pigmentin valmistusmenetelmän.

Myös Aasiassa lyijymonoksideja on käytetty pigmentteinä. Pigmentti tunnettiin Kiinassa suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Egyptissä. Vanhoista kiinalaisista maalauksista on tunnistettu sekä lyijyhilsettä että massikoa. Japanin taiteessa lyijymonoksidit ovat olleet kohtalaisen tärkeitä pigmenttejä, jota käytettiin maalauksissa sekä koriste-esineissä.

Nykytutkimus on paljastanut, että massikoa on todistetusti käytetty viimeistään 1300-luvun eurooppalaisessa maalaustaiteessa. Maalaukset, joista väriä on löydetty, ajoittuvat vuosien 1300-1750 väliselle aikakaudelle. Eniten väriä käytettiin 1400-, 1500- ja 1600-luvuilla. Esimerkiksi Leonardo da Vincin maalauksesta Viimeinen ehtoollinen on tunnistettu sekä lyijyhilsettä että massikoa.

Vuoteen 1941 uskottiin, että massikoa oli käytetty laajalti maalauksissa myös 1600-luvun jälkeen, mutta vuonna 1941 huomattiin, että massikona pidetty pigmentti olikin lyijytinakeltaista.

Käyttö

Muinaisessa Kiinassa lyijymonoksidipigmenttejä käytettiin puuterimaisesti kosmetiikassa.

Massikoa myydään edelleen joissakin taiteilijatarvikekaupoissa maailmalla, mutta sitä käytetään maalauksessa hyvin vähän. EUssa kaikkien lyijypitoisten pigmenttien myynti on kielletty kuluttajille. Pigmenttiä tai sitä sisältäviä maaliaineita saa myydä vain ammattilaiskäyttöön, kuten restaurointityöhön.

Nimiä

Massiko -sana juontuu mutkan kautta ilmeisesti vanhasta italian sanasta marzacotto, joka tarkoittaa "ruukuntekijän lasiteainetta"; mikä puolestaan saattaa tulla espanjankielen morttelia tarkoittavasta sanasta mazacote tai arabiankielestä.

Kaikissa kielissä ei ole erikseen sanaa massikolle ja lyijyhilseelle, vaan niihin viitataan yhdellä lyijyoksidia-tarkoittavalla sanalla.

Erilaisten lyijypitoisten keltaisten pigmenttien nimitykset ovat muutoinkin sekavia. Mitä tahansa lyijyä sisältävää keltaista väriainetta on saatettu kutsua massikoksi tai lyijykeltaiseksi: varsinaisen massikon lisäksi myös lyijyhilsettä, lyijytinakeltaista, napolinkeltaista ja kasselinkeltaista. Teksteistä on välillä mahdotonta erottaa, mistä pigmentistä on kysymys, sillä pigmenttejä ei ole aina tunnistettu ja niiden nimiä on käytetty - ja edelleen ajoittain käytetään - toistensa synonyymeinä.

Italian kirjallisuudessa massicotiin viitataan nimillä giallorino, giallolino, giallolino de Fiandra. (Cenninon uskotaan viittaavan napolinkeltaiseen puhuessaan giallorinosta; kyseessä oli puoliksi luonnontuote, puoliksi keinotekoinen, ja sitä löytyi luonnosta kivenä vulkaanisista paikoista.)

Salter (1869) erittelee kolme massikon lajia puhtaasta oljenvärisestä tylsään oranssinkeltaiseen, ja hän nimeää ne: light massicot, yellow massicot ja jolden massicot.