Orleaani

[englanti orlean; orleans; urucum · saksa Annatto, Bixin, Norbixin · ranskarocous, roucou · espanja rocou, bixina, norbixina, orleans, terre orellana · islanti annattlausnir]

Suomen kielen "orleaani" on tunnettu muodossa tai toisessa 1600-luvulta lähtien (orleana). Lönnrotin sanakirjassa mainittiin orjaani; Hansson (1899) ja Cannelin (1912) puhuvat orleaanasta.

[NO4, E160(b), CI 75120]

Annattopensaan siemeniä. Kuva: Päivi Hutri

Orleaani on karotenoidi, jonka väri vaihtelee keltaisesta punaiseen. Se sisältää oranssia veteen liukenematonta biksiiniä ja keltaista veteen liukenevaa orelliinia. Väri haalistuu auringonvalon vaikutuksesta ja sen tiedetään aiheuttavan ihmisissä (ainakin elintarvikevärinä) allergisia oireita - kuten nokkosihottumaa.

Orleaani valmistetaan uuttamalla annattopuun (Bixa orellana) siementen ulkokuorta sekä hedelmälihaa (lue lisää annatton valmistamismenetelmistä: Bixa orellana). Orleaani ei tarvitse värjäyksessä erillistä puretusainetta; metallisuoloilla väristä kuitenkin saadaan syvempi.

Aikanaan orleaanilla värjättiin tinapuretettua puuvillaa kirkkaanoranssiksi. The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) kuvataan puuvillan värjäysprosessi: annatto liuotetaan ensin kiehuvaan soodakarbonaattiliuokseen, jonka jälkeen värjättävä puuvilla jätetään siihen värjäytymään. Varttituntin jälkeen ne nostetaan liemestä pois ja pestään hieman happamassa vedessä tai alunaliuoksessa.

Silkki värjäytyy kullankeltaiseksi ja viinikivijälkikäsittelyllä oranssinpunaiseksi.

Historia

The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan Chevreul (Leçons de Chimie appliquée a la Teinture) tunnisti ensimmäisenä orleaanista kaksi eri väriainetta: biksiinin sekä orelliinin (nimellä orrellin). Väriainetutkimuksessa huomio kohdistui sen jälkeen etenkin punaoranssiin biksiiniin.

Orleaania käytettiin myös villan, puuvillan ja silkin värjäämiseen, mutta vaikka se kesti happojen vaikutusta sekä pesua ja "kulutusta" hyvin, se haaleni kovin nopeasti auringonvalossa, joten se syrjäytyi tekstiilikäytöstä nopeasti synteettisten värjäysaineiden tultua markkinoille. The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että kirjan julkaisuaikaan orleaania ei enää juurikaan käytä.

Nimiä

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) kerrotaan, että aiemmin värjärit valmistivat annatosta aurora-väriä, mutta että kirjan julkaisuaikoihin sitä ei enää arvostettu niinkään värjäysaineena, vaikka maalarit edelleenkin käyttivät sitä.

Väriaineen nimi orleaani, annattopensaan latinankielisen nimen Bixa orellana jälkimmäinen osa sekä orelliiniväriaineen nimi tulevat espanjalaiselta konkistatorilta ja Amatsonin matkaajalta, Francisco de Orellanalta.

Käyttö

Annattopensaasta saatava väri on edelleenkin yksi käytetyimpiä luonnonväriaineita maailmanlaajuisesti. Tekstiilivärjäyksessä sitä ei juurikaan enää käytetä, mutta elintarvikevärinä ja kosmetiikassa sen käyttö on laajaa.

Amazonin sademetsässä pigmenttiä käytetään yhä vartalomaalina, tekstiilivärinä, ruoansulatuslääkkeenä ja yskänlääkkeenä. Sillä on värjätty myös kosmetiikkatuotteita ja siitä on valmistettu vernissaa.

Elintarvikevärinä orleaania on käytetty etenkin margariinin ja muiden ruokarasvojen sekä juuston värjäämiseen. Nykyään elintarvikkeissa käytetään myös orleaanista puhdistettua biksiiniä. Ne jakavat saman elintarvike E-numeron, E160(b).

Orleaanin käyttö on sallittu myös kosmeetiikkateollisuudessa. Sitä käytettiin aikanaan erityisesti huulipunan värinä, minkä vuoksi annattopuuta (Bixa orellana) on kutsuttu englanniksi myös nimellä lipstick tree.

Selvennys

Annatto voi tarkoittaa sekä annattopuuta (Bixa orellana) että siitä valmistettua väriainetta, orleaania.
Orleaani koostuu kahdesta eri väriaineesta:
biksiinistä, joka ei liukene veteen, ja
orelliinista, joka liukenee veteen.
Usein orleaanista ja biksiinistä puhutaan synonyymeinä.