Värjäys: Carthamus tinctorius Väriohdake

värisaflori, saflori

[Asteraceae]

Calcitrapa tinctoria, Carduus tinctorius, Centaurea carthamus
[englanti safflower, false saffron, bastard saffron, dyer's saffron, distaff thistle, dyer's thistle, carthame; mocke saffron, saffron dorte (Gerarde 1597) · ruotsi färgtistel, safflor · tanska saflortidsel · saksa Färber-Distel, Färberdistel, Bauernsafran, Deutscher Safran, Distelsafran, Falscher Safran, Färberdistel, Färbesaflor, Gartensaflor, Papageisamen, Saflor, Wilder Safran; wilden saffran (Gerarde 1597) · hollanti saffloer · latina cnicus; crocus hortis, crocus saracenicus; cnecus urbana (Gerarde 1597) · ranska carthame, carthame des teinturiers, carthame officinal, carthame rouge, chardon-bénit des Parisiens, faux safran, safran bâtard, safran des teinturiers, safran d'Allemagne, muinaisranska safleur; safran sannage (Gerarde 1597) · malta għosfor · italia zafferanone coltivato, cartamo, cartamo officinale; zaffarano saracinesco, zarrarino salvatico (Gerarde 1597) · espanja azafran, alazor, azafranillo, azafranillo de México, azafrán bastardo, azafrán de moriscos, azafrán romí, cártamo, cártamo cultivado, semente de papagaios, simiente de papagayo (Gerarde 1597) · katalaani alasflor, capellans, càrtam, safranó, safrà bord, safrà romi · portugali açaflor, açafroa, açafrol, açafrão-bastardo, cártamo, saflor, semente-de-papagaios · unkari kerti pórsáfrány · kreikka kārthamos, κάρθαμος< · romania pintenoagă colorante, şofrănel · turkki aspir · arabia safra=keltainen; chartam · persia tukhm-i-kaphah; kaufsha, qushon · liettua daržinis dygminas · tsekki světlice barvířská · slovakki požlť farbiarsky · sloveeni navafni rumenik · kroaatti bojadisarski bodalj · bulgaria шафранка · ukraina сафлор красильний · venäjä американский шафран, дикий шафран, красильный чертополох, сафлор красильный, polewoi · tiibet gurgum ou khache shakama · japani benibana カルサムス, 紅花; suetsumuhana ベニバナ , 末摘花 ;karusamusu クレノアイ, kure-no-ai スエツムハナ · korea it kkot 잇꽃 · kiina hóng huā 红花 · e'sfer, habb et quirthim, huang lan, hung lan hua, kasumba, kesumba, yao hua, tokhme-kaficheh]

Väriohdakkeen terälehtiä. Kuva: Päivi Hutri

Kasvin kuivatut terälehdet: punainen (NR26), keltainen ( NY5)
Väriohdakkeen punainen väriaine tunnetaan nimellä kartamiini eli espanjanpuna; sitä on kutsuttu myös safloripunaiseksi ja saflorikarmiiniksi.

Sekä saflorin keltainen että punainen väri haalistuvat valossa kohtalaisen nopeasti.

Väriohdake on yksivuotinen, noin metrin korkuinen kasvi, joka on alunperin kotoisin Iranin ja Turkin alueelta, mutta on levinnyt ja kasvaa nykyään luonnonvaraisenan Välimeren alueella, Egyptissä, Etu-Aasiassa ja Itä-Intiassa, mutta viljellään myös mm. Etelä-Amerikassa ja Meksikossa sekä Euroopassa (mm. Saksa, Espanja, Italia ja Unkari). Suurimmat vientimaat ovat tällä hetkellä Kiina, Intia ja Pakistan.

Kasvi tuoksuu sahramille ja sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa kuten sahramia (sitä on myös nimitetty "köyhän miehen sahramiksi") ja lisäksi siitä joskus käytetään englanninkielellä sahramia merkitsevää nimitystä saffron; sekaannukset kasvien värillä ovat yleisiä. Huijarit ovat keränneet historian saatossa reippaat killingit myydessään safloria kymmeniä kertoja kalliimpana aitona sahramina.

Saflori on siitä mielenkiintoinen värikasvi, että siitä saadaan sekä keltaista että punaista väriä, jotka irtoavat kasvista eri tavalla. Keltainen liukenee veteen; punaisen irrottaminen vaatii liemen muuttamisen emäksiseksi.

Väriaine saadaan saflorin kukista, jotka nypitään, kun ne ovat täydessä kukinnassa. Sen jälkeen ne joko kuivataan sellaisenaan, tai jos keltainen vesiliukoinen väri halutaan ensin pois, kukinnot vaivataan tuoreeltaan vedessä, kunnes keltaista väriä ei enää irtoa, jonka jälkeen ne puristellaan kakkusiksi ja kuivataan.

Saflorin keltainen väri kestää kuumentamista. Alunapuretettu villa voidaan värjätä keltaiseksi normaalilla keittovärjäyksellä.

Punaista voidaan valmistaa vasta, kun kukista on liotettu ensin kaikki keltainen väri pois. Vanhoissa ohjeissa tämä tehdään ihan vain liottamalla kukkia muutamia tunteja vedessä ja vaihtamalla vesi uuteen, kunnes keltaista väriä ei enää irtoa. The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) annetaan jykevämmät "uuden ajan" ohjeet, joissa neuvotaan poistamaan keltainen väri lyijyasetaatin, etikkahapon ja ammoniakin avulla.

Perinteisessä intialaisessa metodissa keltainen väri erotetaan kuivatuista saflorikukinnoista pesemällä kukintoja useita päiviä happamassa vedessä. Pestyt kukinnot kuivataan (ja ajoittain muovataan kakuiksi).

Punaista valmistetaan muuttamalla liemi emäksiseksi (pH 11), ja jätetään noin tunniksi. Kukat siivilöidään pois, jonka jälkeen pH palautetaan etikan (tai esim. sitruunamehun) avulla takaisin hieman happamaksi (pH 6). Punainen värjätään kylmävärjäyksenä: värjättävät tekstiilit asetetaan yön ajaksi värjäytymään. Liemi värjää sellukuidut vaaleanpunaiseksi tai punaiseksi (liemen voimakkuudesta riippuen) ja silkin oranssiksi - mutta villaan väri ei juurikaan tartu.

Silkki värjäytyy kylmävärjäyksessä lohenpunaiseksi - hieman oranssihtavaksi vaaleanpunaiseksi. Jos siihen halutaan kylmempi pinkki sävy, proseduuri onkin hieman monimutkaisempi. Ensin punaiseen liemeen lisätään puuvillaa, joka saa olla yön yli liemessä. Sen tehtävä on imeä punainen väri ja toimia ikäänkuin varastona värille. Värjääntynyt puuvilla asetetaan emäksiseen liuokseen (pH 11), johon väri irtoaa noin tunnissa. Tämän jälkeen värin luovuttanut puuvilla poistetaan, liemen pH lasketaan jälleen noin kuuteen, ja silkkikuidut laitetaan liemeen.

Historia

Saflorin uskotaan olevan kotoisin Egyptistä. Erityisen tärkeällä sijalla safloriöljy ja sen väriaine ovat olleet eteläisessä Aasiassa, Silkkitien varrella (Iranissa, Afghanistanissa ja Intiassa). Merkkejä saflorin käytöstä väriaineena on löydetty jo varhaisimmista alueella valmistetuista matoista.

Egyptiläisiltä muumioilta on löydetty väriohdakkeella keltaiseksi värjättyjä kuituja ja myös väriohdakkeen punaisella värjättiin Egyptissä villaa ja puuvillaa jo 4000 vuotta sitten. Väriohdaketta on käytetty jo muinaisista ajoista Intiassa ja Keski-Aasiassa.

Vanhassa juutalaisessa kirjallisuudessa väriohdakkeeseen viitataan sanalla kozah, Talmud tuntee kasvin myös nimillä morika, kurtemei ja dardara.

Kirjassa Plantes de la France (1808) mainitaan, että Egyptin arabialaiset uskoivat, että saflorin väristä tulee pysyvä, jos kasvin poimivat neitsyet - ja jotta varmasti ei tulisi erehdyksiä, kasvien poiminta oli hyvin pienten lasten työtä.

Kreetan ja eteläisen Kreikan vanhoista palatseista on löytynyt laattoja, joissa väriohdakkeen punaiseen väriin on viitattu sanalla eruthos.

Arabialaisten kauppiaiden mukana saflori kulkeutui myös Intiaan, jossa sillä alettiin mm. korvata sahramia. Silkkitietä pitkin saflori kulkeutui Kiinaan (n. 200-300-luvulla), jossa arvostettua väriä käytettiin kirkkaiden silkkiasusteiden värjäämiseen. Siperian Altain värikasveja käsittelevässä kirjassa (Королюк, 2003) siteerataan Silkkitietä käsittelevää kirjaa [Лубо-Лесниченко Е.И. Китай на шелковом пути. М., 1994. 464 с. S. 113; en ole saanut kirjaa käsiini], jossa kerrotaan: "Han-dynastian loppuun mennessä safloria käytettiin krappin rinnalla kankaiden värjäämiseen punaiseksi (vasta 1. vuosisadalla jKr.). Sitä viljeltiin erityisesti tätä tarkoitusta varten."

Kiinasta saflori jatkoi matkaansa edelleen Japaniin 600-vuosisadalla. Japanilaisessa kosmetiikassa käytetty beni on valmistettu sekoittamalla väriohdakkeeseen liitua. Myös Euroopassa väriohdakkeesta on talkkiin sekoittamalla saatu punaista rougea, jota on käytetty kosmetiikassa mm. poskivärinä. Japanissa safloria pidettiin yleishyödyllisenä kasvina, mutta etenkin sen värjäysominaisuuksia kunnioitettiin. Japanissa väriohdakkeesta saatu kirkas vaaleanpunainen (joidenkin lähteiden mukaan tummanpunainen) kurenai -väri kiellettiin tavalliselta kansalta; vain keisarinnan suosiossa olevat yläluokan naiset saivat käyttää sitä. Se oli aikanaan arvokkaampaa kuin kulta. Monikerroksisia saflorilla värjättyjä silkkiasuja pidettiin myös niiden terapeuttisten vaikutusten vuoksi. Saflorilla värjättyjen alusasujen uskottiin pitävän ihon lämpimänä. Väriohdakkeen punaista (beni) käytettiin sekä värjäykseen että grafiikkaan. Edo-ajan lopulla väriohdake oli suosittu sekä värjäys- että ehostusaineena (Kyo Beni, "kiotonpunainen"). Saflorin siemeöljystä valmistettiin huulipunaa, jota käytetiin hääseremonioissa (edelleen joissakin tärkeissä seremonioissa). Tohokun alueella saflorista valmistettiin esim. Osaen Benibana Tsumugi -väriä, johon saflorin lisäksi käytettiin indigoa (ai, Indigofera), saksanpähkinää (Juglans regia) ja Miscanthus tinctorius -heinää (kariyasu).

Eurooppalaisissa puutarhoissa väriohdake yleistyi 1500-luvulla. 1700-luvulla portugalilaiset alkoivat käyttää safloria sahramin sijasta niin ruoanlaitossa kuin liköörien värjäyksessäkin. Miller mainitsee (1768), että Saksassa safloria viljellään laajalti. Myös Pohjoismaissa on pohdittu saflorin viljelyä, mutta

Turussa väriresedan viljelykokeilut aloitettiin 1700 puolivälin tienoilla. Leopold kertoo väitöskirjassaan (1754) [raakasuomennos:] Kun runsaita sateita esiintyy kukinnan aikana, mutta erityisesti hedelmöityksen aikaan, emikukinnot vahingoittuvat ja mätänevät; tästä syystä Englannissa, sateita runsaasti saavassa saaressa, kasvi tuottaa vain hyvin harvoin täydellisiä emikukintoja. Sen sijaan Turussa viljellyt yksilöt ovat eri paikoissa tuottaneet sekä runsaan kukinnan että kypsiä ja turmeltumattomia emikukintoja vielä aivan äskettäin, kesällä 1753, jota ei voida lukea kaikkein lämpimimpien kesien joukkoon, kuten meteorologiset havainnot osoittavat.

Leopoldin teksti kuulostaa hieman optimistiselta, sillä hieman yli kymmenen vuotta myöhemmin Gadd (1765) mainitsee värjäyskasvien viljelystä koskevassa tekstissään, että safloria voi kasvattaa vain Ruotsin eteläisimmissä osissa.

Tooken (1801) Venäjän keisarikuntaa ja sen luonnonvaroja kuvailevassa kirjassa mainitaan, että saflorin (Carthamus tinctorius) käyttö on Venäjällä melkein yhtä yleistä kuin sahramin (Crocus sativus) : silkkivärjärit käyttävät sitä "ihonvärin" ja ruusunvärien värjäykseen. Tooke ihmettelee myös sen maahantuontia ja luettelee paikkoja, joissa kasvia voisi aivan hyvin itsekin viljellä.

The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) kerrotaan, että aiemmin värisafloria viljetiin useissa osin Englantia värjäreiden käyttöön, ja erityisesti Gloucestershiressa, jossa kansa poimi sen kukkia ja kuivasi ne antaakseen väriä ruokaansa. Kirjassa ihmetellään, miten värisaflorin viljely loppui niin totaalisesti, ettei siitä enää tuolloin, 1800-luvun alkupuolella ollut jälkeäkään. Kuitenkin Englantiin tuotiin tuolloin mittavia määriä värisafloria sekä värjäys- että maaliainekäyttöön. Samassa kirjassa mainitaan, että espanjalaiset värjäävät värisaflorilla ruokiaan ja öljyjään. Myös Miller kirjoitti jo vuonna 1768 samaa Gloucestershiren kerrotusta saflorinkäytöstä, mutta ihmettelee samalla, miten se on hävinnyt jälkeä jättämättä.

Englannin kielessä käytetty termi red tape, juontaa juurensa siitä, että saflorilla värjäyttyjä vaaleanpunaisia nauhoja käytettiin tärkeiden dokumenttien sitomiseen.

Saflorin punaista substraattipigmenttiväriä on käytetty taiteilijavärinä (rouge vegetal). Myyntiniminä on ollut mm. espanjanpunainen (Spanish red) sekä portugalinpunainen (Portuguese red). Väriä käytetään myös elintarviketeollisuudessa (mm. väriaine joissakin likööreissä), vaikka sitä ei olekaan "virallisesti hyväksytty". Saflorin siemenistä saa öljyä, jota käytetään kynsilakan ja saippuoiden valmistuksessa.

The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan saflori oli erittäin käytetty väriaine ennen safraniinin ja eosiinin keksimistä (1800-luvun puolen välin jälkeen). Sitä käytettiin etenkin silkin ja puuvillan värjäämiseen kirkkaanpunaiseksi tai voimakkaan vaaleanpunaiseksi. Kirjassa kerrotaan myös, että sen julkaisuaikoihin Euroopassa safloria ei enää käytetä juuri lainkaan, mutta Intiassa sitä edelleen käytettiin laajamittaisesti värjäykseen.

Muuta

Kasvisuvun nimi Carthamus on tullut arabian kielen pigmenttiä tarkoittavasta sanasta qurtum.