Värjäys: Brasilianneulapalko Paubrasilia echinata
Bresilja, brasiliankesalpinia, punapuu, punabresilja

[Leguminosae]

Caesalpinia echinata, Guilandina echinata
Punapuu, pernambuk, wernpuffi, fernambuko
englanti brazilwood, Pernambuco wood, peachwood, braziletto · saksa Brasilholz, Brasilienholz · ruotsi pernambuco, pernumbuck, röd bresilja, rödträ · ranska Bois de brésil, Bois de Fernambouc · italia väriaine: albakam, berci, lacca di Berlino, lacca di Fernambucco, lacca di Venezia, lacca di verzino, lacca di Vinna, legno di Brasile, rosetta, rosso Brasile, lacca di Firenze · portugali pau-brasil · havaiji kakalaioa · apteekkinimet lignum fernambuci, lignum brasilianum, lignum rubrum · tupi ibirapitanga]

[brasiliini NR24, CI 75280]

Bresilja on yleisnimitys useista kesalpinioista ja muutaman muun puulajin ydinpuusta saatavalle punaiselle tai siniselle - ja joskus myös keltaiselle - väriaineelle. Näitä puita on kutsuttu yleisnimellä bresiljapuut, ja joskus voi olla hyvin vaikea erottaa, mistä nimenomaisesta puusta puhutaan. Tunnistamista ei helpota yhtään se, että moneen eri puuhun voidaan viitata samalla nimellä.

Brasiliankesalpinia kasvaa Etelä-Amerikassa, mm. Brasilian rannikolla. Toisin kuin monet muut eteläamerikkalaiset väripuut, se ei kasva suoalueilla, vaan kuivassa kalkkipitoisessa maaperässä tai hiekassa. Kasvia alettiin tuoda Eurooppaan löytöretkien jälkeen ja se oli yksi tärkeimpiä uuden mantereen värikasveja.

Paubrasilia echinatan tieteellinen nimi oli 2000-luvun alkupuoliskolle saakka Caesalpinia echinata. Useista kesalpiniosta (Caesalpinia) saadaan punaisia väriaineita brasiliinia ja brasileiinia.

Brasiliankesalpinia sisältää väriaineina brasiliinia ja brasileiinia.

Brasiliini (brazilin) C₁₆H₁₄O₅
- hapettumaton rikinkeltainen raaka-aine; täysin puhtaana väritön

Brasileiini (brazilein) C₁₆H₁₂O₅
- hapettunut punainen raaka-aine; voi käyttää substraattipigmenttivärinä (mm. rose pink), musteena tai värjäykseen.

C₁₅H₁₂O₅ ?

Kasvin sydänpuusta valmistetaan oransseja, punaisia, burgundinpunaisia, purppuraisia ja myös tummia violetteja sävyjä. Brasiliankesalpinian puuaines on kellanruskeaa (kuten muidenkin kesalpinioiden), mutta muuttuu kostuessaan (tai hapettuessaan) punaiseksi. Väriaines liukenee veteenkin, mutta ammoniakkiin tai alkoholiin liotettuna väri on voimakkaampaa. Lipeässä se muuttuu syväksi purppurahtavaksi punaiseksi. Emäksessä brasiliini muuttuu karmiilinpunaiseksi. Mitä enemmän lipeää, sitä sinertävämpi punainen; mitä enemmän alunaa, sitä kellertävämpi punainen. Kun alunaan lisätään kalkkia, saadaan aikaiseksi vaaleanpunertavaa väriä.

Puun väriä on käytetty mm. villan ja puuvillan värjäykseen, substraattipigmenttivärinä, sekä musteena. substraattipigmenttiväriä on käytetty erityisesti kuvitustarkoitukseen ja vesivärinä, ei sovi mm. fresko-, tempera- tai öljymaalaukseen.

Uren 1800-luvun A Dictionary of Arts -kirjan artikkelin mukaan bresiljapuun väri ei ole tuoreena niin hyvää kuin vanhentuneena ja jopa käyneenä. Ajan myötä se muuttuu kellertävän punaiseksi. Samassa kirjassa mainitaan, että seisoneella virtsalla kostutetusta puuaineksesta saadaan kirkasta väriä. Hellot on suositellut värjäykseen kovaa vettä.

Scientific American -lehdessä (19, 20.1.1855) julkaistussa artikkelissa The Art or Dyeing — No. 4. mainitaan sekä sappankesalpiniaa (Biancaea sappan) että brasiliankesalpiniaa koskien, että puulastut pitäisi keittää vahvaksi väriliemeksi ja seisottaa sitten liemenä värjäystä varten - värjäreillä on yleisesti tiedossa, että tällaisista liemistä tulee paljon kauniimpi väri kuin juuri keitetystä!

Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905) Caesalpinia echinata-puuta nimitetään wernpuf-puuksi ja väriaine wernpuffi on puun sydäntä. Vuoden 1919 uusintapainoksessa puu on fernambukopuu ja sen väriaine fernambuko. Parhaimpana pidetään pieniin palasiin hakattua kirkkaan keltapunaista puuta.

Silkin värjäyksessa bresiljapuun punaista väriainetta nimitettiin nimellä false crimson erotukseksi kokenillilla värjätystä punaisesta (crimson), joka on kestävämpää.

Toisaalta, The Engineer's and Mechanics Encyclopædia -kirjassa (Lontoo 1836) mainitaan, että sekä orseljia että bresiljaa käytetään krappivärjäyksen apuaineina kirkastamaan punaista väriä - mutta niillä värjätään harvoin sellaisenaan niiden kestämättömän luonteen vuoksi.

Historia

Bresilja tunnettiin väriaineena ennen Amerikan mantereen löytymistä (vanhassa ranskan ja englannin kielessä väriä kutsuttiin nimellä braise (brasile, brasilium), joka viittaa punaisena palavaan hiileen; portugalilaiset kauppamiehet kutsuivat sitä nimellä bresil tai brasil; arabiankielen braza tarkoittaa kirkkaanpunaista). Luultavasti sappankesalpinia-bresiljapuuta (Biancaea sappan; entinen nimi Caesalpinia sappan) vietiin Indonesiasta Kiinaan jo 900 eaa. Varhaiskeskiajalla 1000-luvun alussa (1100 -luvun lopussa?) arabit toivat sitä Eurooppaan. Länsimaisessa historiassa bresiljapuu (brazilwood) mainittiin ensimmäisen kerran 1321. Toisaalta, erään lähteen mukaan Bolognan ja Ferraran kaupunkien välisessä sopimuksessa 1194 kermez kuvataan bresiljapuun siemenenä (grana de Brazile).

Vuonna 1500 portugalilainen Pedro Álvares Cabral ajautui miehistöineen vieraalle maalle etsiessään tietä Intiaan - kuten Kolumbuksellekin oli käynyt. Atlanttiin rajoittuvan maa-alueen vehmas kasvisto yllätti löytöretkeilijät. Alunperin alueelle annettiin nimeksi Terra de Santa Cruz, mutta pian paikkaa alettiin kutsua nimellä Terra do Brasil (myöhemmin República Federativa do Brasil) - koska siellä oli paljon bresiljapuita. Puu (Paubrasilia echinata) ei ollut sama sappankesalpinia kuin mitä Eurooppaan oli Aasiasta tuotu, mutta tarpeeksi samanlainen, että Cabral tunnisti sen tärkeäksi kauppatavaraksi. Hän määräsi, että Lemos-niminen alus oli pakattava täyteen bresiljapuuta ja lähetettävä takaisin Portugaliin välittömästi.

Kirkas punainen oli arvostettu ja kysytty väri, jota käyttivät korkea-arvoiset henkilöt. Portugalin uudelta mantereelta tuotava puuaines tuli tilaukseen. Brasiliankesalpinian punaista väriä pidettiin parempilaatuisena kuin sappankesalpinian, mutta kovin kestävää sekään ei ole.

Kun ranskalaiset löysivät samoille Etelä-Amerikan rannoille, myös he alkoivat tuoda bresiljapuuta Eurooppaan. Ranskalaiset liittoutuivat niiden alkuperäisasukkaiden kanssa, joiden viholliset olivat liittoutuneet portugalilaisten kanssa. Ranskan tunkeutuminen uusille bresiljapuumarkkinoille oli takaisku Portugalille. Ranskalaiset tavoittivat Keski-Euroopan nopeammin ja saivat myytyä tuotteensa edullisemmin, koska heidän ei tarvinnut maksaa viidennestä kruunulle kuten portugalilaisten. Ranska jatkoi bresiljakauppaa pitkälle 1600-luvulle; virallisesti Ranska sai luvan poistua näyttämöltä 1567 Brasilian kenraalikuvernööri Mem de Sán käskystä. Portugalilaiset hallitsivat sen jälkeen bresiljakauppaa kolme sataa vuotta. Kaupankäynnin kulta-aika oli kuitenkin ennen 1600-lukua. Tuon jälkeen kauppa väheni, koska metsiä kaadettiin runsaasti, eikä uutta istutettu ja työvoima - alkuperäisasukkaat - väheni tautien ja huonon kohtelun seurauksena. Meksikolainen ja guatemaalainen kokenilli alkoivat suurelta osin korvata bresiljaväriä.

Ohjeita

Valmista bresiljasta substraattipigmenttiväriä
Kosteana ruskea bresiljapuujauhe muuttuu punaiseksi; lipeäseoksessa se muuttuu syvän purppuran väriseksi ja alunapuretuksella puusta saadaan kuumassa vedessä oranssinpunaista nestettä. Bresiljasubstraattipigmenttiväriä voidaan valmistaa joko lipeästä tai alunauutteesta valmistetusta uutteesta, liuokset irrottavat värin paremmin kuin pelkkä vesi. Seoksen happamuus tai emäksisyys vaikuttaa lopullisen värilakan värisävyyn. Mitä enemmän liuoksessa on alunaa, sen lämpimämpi väri on ja lipeällä vastaavasti saadaan kylmempi punainen. Käytettävä jäännös saadaan keittämällä bresiljapuuta ja siivilöimällä neste pois. Pastamainen massa levitellään alustalle, joka ei ime väriä (esim. muovinen leikkuulauta; metalli voi vaikuttaa lopulliseen värisävyyn). Jäännöksen kuivuttua se jauhetaan ja sekaan lisätään kalkkia tai liitua, jolloin seokseen tulee hieman peittävyyttä. Karbonaattivalkoisilla (esim. jauhetut munankuoret) saattavat muuttaa väriä rusehtavaksi. [Kai]

Uren A Dictionary of Arts -kirjassa neuvotaan keittämään puun lastuja (tai vielä parempi: jauhetta) kolme tuntia, jonka jälkeen ensimmäinen liemi kaadetaan sivuun. Tuoretta vettä kaadetaan puulle, keitetään jälleen kolme tuntia, jonka jälkeen keitos sekoitetaan aiempaan. Hyvissä ajoin ennen värjäystä villa puretetaan alunapuretuksella ja joukkoon lisätään myös viinikiveä, mutta ei neljännestä enempää, jottei väri muutu kellertäväksi. Villan annetaan seisoa liemessä vähintään kahdeksan päivää, jonka jälkeen se värjätään bresiljaliemessä "hiljaisesti kiehuen". Kirjan mukaan ensimmäiset värit eivät ole niin kauniita, minkä vuoksi on hyvä ensin värjätä joitakin karkeampia materiaaleja ja säästää hienommat seuraaviin kylpyihin.

Muuta

Aiemmin bresiljapuuta käytettiin myös lääkkeenä, mutta nykyään vain joidenkin lääkkeiden väriaineena.

Keskiajalla bresiljapuuta myytiin aina paloina, josta väriainetta sitten raaputettiin. Nykyään puuta on tilattavissa paloina, lastuina tai jauheena.

Bresilja on yleisnimitys useista kesalpinioista ja muutaman muun puulajin ydinpuusta saatavalle punaiselle tai siniselle - ja joskus myös keltaiselle - väriaineelle. Näitä puita on kutsuttu yleisnimellä bresiljapuut, ja joskus voi olla hyvin vaikea erottaa, mistä nimenomaisesta puusta puhutaan. Kaupankäynnissä "bresiljat" on erotettu karkeasti punaista, keltaista ja sinistä tuottaviin puuaineksiin. Nämä tunnettiin vastaavasti puuaineksen värin (ei niiden antaman väriaineen) mukaisesti nimillä punainen (kesalpiniat, eli Caesalpinia-lajit, brasiliankesalpinia Paubrasilia echinata sekä sappankesalpinia Biancaea sappan), keltainen (mulperipuu eli Morus tinctoria) ja ruskea bresilja (kampetsepuu eli Haematoxylon campechianum (campechisnum)), joiden kaikkien sydänpuuta kutsuttiin nimellä brazilwood. Mm. Scheffer (1750) mainitsee nämä "lajit", ja huomauttaa myös, että ruskea bresija on kampetsepuuta, "jota värjärit kutsuvat nimellä Blauholz ja jota Ruotsissa kutsutaan yleisesti bresiljaksi". Se, mitä nimitetään bresiljaksi (ilman alkumäärettä), näyttää vaihdelleen alueellisesti ilmeisesti sen mukaan, mikä missäkin oli suosituinta. Yleensä termi bresilja on viitannut joko punaiseen tai siniseen bresiljaan.)

Ranskalainen Francois Xavier Tourte valmisti ensimmäiset modernin viulun jouset 1700-luvun lopulla ja valitsi puuaineksekseen brasiliankesalpinian. Ilmeisesti puun korkea pigmenttipitoisuus vaikuttaa puuaineksen soveltuvuuteen soitinpuuksi. Soitinrakentamiseen on käytetty myös muita väli- ja eteläamerikkalaisia väripuita.