Värjäys: Phragmites australis Järviruoko

ryti, ruoko

[Poaceae]

[englanti reed grasses]

järvipilli, kitus-arpa, kitusalpa, lehtikahila, luikka, luippa, pilli, rimpi, ruoko, ruokokahilas, ryti, rytynen, sarpa, sarpio, sarva; rucko, kahilas (Palmstruch 1803)
Phragmites communis, P. vulgaris, Arundo australis, A. vulgaris, A. phragmites
[englanti common reed, reed · kymri corsen · ruotsi vass, vasstofs; säfaxen (Kalm 1754); strandrör, bladhwass (Samzelius 1765); strand-rör, rör, bladvass, kasa, takrör, skärvass (Palmstruch 1803) · tanska tagrør · norja takrøyr · saksa Rohr, Schilf, Gemeines Rohr, Schilfohre, Europa-Schilf, gemeines Schilf, gewöhnliches Schilf · hollanti riet · ranska roseau, roseau commun, balai de silence, canne à balais, grand jonc, jonc à balais, panache, phragmite austral, phragmite commun, roseau à balais, rouche, réseau géant · oksitaani arrau, canavèra salvatge, cannabère, matrassa, rausel · italia canna da spazzola, canna da spazzole, canna di padule, canna di palude, canna palustre, canna selvatica, cannella, cannuccia, cannuccia di palude · espanja carrizo, canizo, canyis, carrizo gigante, caña común, senill, vara de cohete; Bolivia caña de India; Honduras zacate caricillo · katalaani canya farda, canya tofa, canyet d'albufera, canyis gegant, canyota alta, canyís, senill de marjal, senill ver · portugali caniço · viro harilik pilliroog · unkari nád · heprea kaneh matzui מָצוּי קָנֶה · romania trestie · albania kallamishte, kallmishtja, plishi · turkki kamış · lätti parastā niedre · liettua paprastoji nendrė · puola trzcina, trzcina pospolita · tsekki rákos obecný · slovakki trsť obyčajná · sloveeni navadni trst · kroaatti trska · georgia νεροκάλαμο · bulgaria камъш, обикновена тръстика · serbia обична трска · ukraina очерет звичайний · venäjä тростник обыкновенный, тростник южный · japani ashi, yoshi, アシ, ヨシ]

Järviruoko kasvaa alkuperäisenä Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Australiassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikan länsirannikon valtioissa. Phragmites-suvun ruokoja on olemassa neljä eri lajia, mutta Suomessa niistä kasvaa vain järviruoko. Se on Suomessa yleinen kasvi. Koko kasvista saadaan keltavihreää. Järviruo'on röyhyillä on värjätty kaunista vihreää ja satunnaisesti myös rusehtavia tai violetteja sävyjä.

Järviruo'on röyhyt sisältävät samoja antosyaanivärejä kuin punasipulin kuoret. Ilmeisesti kasvin väri muuntuu helposti kasvuympäristön mukaan.

Kalm (1754) mainitsee järviruokon yhtenä kasveista, joita pohjanmaalaisen Kalajoen pitäjän asukkaat käyttävät värjäämiseen. Hänen mukaansa naiset keräävät ruokojen röyhyjä, keittävät niitä ja sekoittavat ahkerasti, jonka jälkeen alunapuretettu villa värjäytyy sillä vihreäksi.

Johan Fischerströmin kuvauksessa "Anmärkningar om Södra-Halland, Senare stycket" (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Decemb. 1761) kerrotaan, kuinka Etelä-Ruotsissa sijaitsevan Hallandin läänissä korpipaatsaman marjoilla (Frangula alnus), järviruokolla (kirjassa Arundo phragmites) ja sinikelloilla (blå Klockor) värjätään villaa vihreäksi.

Abraham Samzeliuksen ruotsalaisia värikasveja esittelevässä kirjassa (1765) kuvataan röyhyillä värjääminen useammalla tavalla. Yhden mukaan "Talonpoikaisnaiset värjäävät röyhyillä vihreäksi seuraavasti: Ruskeat kukkaröyhyt silputaan pieniksi, sitten ne keitetään hyvin vedessä, lisätään hieman alunaa ja sitten villa- tai pellavakangas kastetaan siihen, kun se muuttuu vihreäksi." Toisessa vihreän ohjeessa käytetään apuna espanjanvihreää ja kalansappea; kolmannessa koivunlehtiä (Betula) ja neljännessä alunapuretettua lankaa ja järviruokon röyhyjä ladotaan pataan vuoronperään ja sen jälkeen värjäämisen apuna käytetään mietoa lipeää. (Samzelius mainitsee ohjeiden lähteeksi Johan Linderin kirjan Swenska Färge-Konst, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1720.)

Linnaeus mainitsee Flora Lapponica -kirjassaan (1773 yleisluontoisesti), että maalaisnaiset värjäsivät kankaitaan kellanvihreiksi järviruo'on röyhyllä. The Universal Herbal -kasvitietosanakirjassa (1824) Green mainitsee (luultavasti Linnaeuksen mukaan), että Ruotsissa maalaisväestö on värjännyt järviruo'on röyhyillä vihreää. Myös Lönnrot mainitsee lyhyesti järviruo'on röyhyillä vihreäksi värjäämisen kirjassa Flora Fennica (1866). Kotitaide-lehdessä vuodelta 1903 väitetään, että vihreäksi värjäävät nimenomaan järviruo'on nuoret röyhyt.

Palmstruchin kasvikirjassa (1803) neuvotaan, että värjäykseen käytettävien kukkaröyhyjen tulisi olla kukassa ​​ja ruskeita (i blomma och bruna), koska harmaantuessaan ne eivät sovellu värjäykseen, ja jos väriliemeen lisätään myös varsia, väristä tulee tummanvihreä.

Pellervolehdessä (11, 1909) annetaan hieman erilainen ohje: sen mukaan langat värjätään ensin koivunlehdillä keltaiseksi, ja niiden kuivamisen jälkeen värjätään uudelleen hienoksi hakattujen ruo'onpäiden kanssa. Jutussa huomautetaan, että ruo'onpäät on kerättävä ennen kukkimista - ja: Näin saatu wihreä wäri on sekä kestäwä että kaunis.

Järviruo'on röyhyillä vihreäksi värjääminen on tunnettu muuallakin maailmassa. Vuonna 1809 David Ramsay mainitsee tekstissään The history of South-Carolina kaksi vihreän värin lähdettä: toinen on yleisesti tekstiilin värjääminen ensin keltaiseksi ja sen kastaminen sitten indigoon - ja toisena mainitaan järviruo'on lehdet: Arundo phragmatis, common reed or cane, the leaves of which impart to wool a fine green colour. Vuonna 1862 julkaistussa The New American Cyclopaedia -tietosanakirjassa mainitaan, että järviruo'on röyhyistä saa vihreää.

Muuta

Vihreää on värjätty myös useiden muiden röyhykasvien röyhyillä (mm. luoho (Apera spica-venti) ja siniheinä (Molinia caerulea).