Värjäys: Quercus infectoria Aleppotammi
Väriomena

[Cupuliferae]

rieputammi; kal-eppeli, kalleppeli; knopperi
Quercus infectoria subsp. euinfectoria, Q. lusitanica subsp. infectoria, Q. lusitanica var. infectoria
[englanti Aleppo oak, galls, gallnuts, Aleppo galls, Smyrna galls, Turkey galls, Mecca galls, oak warts, mad-apple, oak apple, Dead Sea apple, apple of Sodom, dyers oak · ruotsi galläple · saksa Galleiche, Kurdistan-Eiche; Galläpfel; Gallopffel, Galnoten (Gerarde 1597); Knoppern · ranska chêne du Kurdistan, chêne à galles; noix de galle; galles à iépine · italia quercia alle galle · espanja roble de Aleppo, roble tintoreto; Agalla, Galha, Bugalha (Gerarde 1597) · kreikka δρυς βαφική · turkki mazı meşesi · hindi majoofal माजूफल · venäjä дуб малоазиатский]

Aleppotammi on pieni Välimeren alueella ja Lähi-idässä kasvava puu, joka tuottaa erityisen hyvin ja erityisen hyviä väriomenoita. Latinankielinen nimi Quercus infectoria on aleppotammen nimi, mutta nimeä käytetään usein myös pelkistä väriomenista puhuttaessa.

Väriomenat ovat tammen äkämiä. Pyöreän muotonsa vuoksi ne muistuttavat omenoita, minkä vuoksi monessa kielessä ne tunnetaan myös nimellä "tammen omena". Äkämät eivät kuitenkaan ole hedelmiä, vaan ne ovat eräänlaisia kasvannaisia, kasvuhäiriöitä, jotka saavat alkunsa ulkoisesta ärsykkeestä. Äkämä voi syntyä esimerkiksi pistiäisten tai perhosten toukkien, punkkien, sukkulamatojen ym. hyönteisten tunkeutuminen puuainekseen.

Äkämiä syntyy useisiin tammilajeihin, mutta aleppotammen väriomenat ovat erityisen laadukkaita. Palmstruchin kasvikirjassa (1803) kuvataan väriomenan synty ja selitetään, että koska tammen lehtien alapuolelle syntyvät hyönteisten aiheuttamat kasvannaiset eivät kovetu meidän tammissamme, niiden vaikutus on heikompi kuin kaupasta ostettavien "turkkilaisten väriomenoiden", joita kerätään muista tammilajeista ja useimmin tammen oksiin tai runkoon kiinnittyneinä. Väriomena-nimitystä käytetään useimmiten n. 2-4cm pyöreistä äkämistä, jotka syntyvät äkämäpistiäisen toukkien eritteestä. Kovapintaisen äkämäpallon keskellä toukat kasvavat turvassa aikuisuuteen. Parhaat ovat sinertäväntummia ja raskaita ja ne kerätään, ennen kuin hyönteinen on päässyt lähtemään.

Aleppotammeen syntyy myös toisen hyönteisen aikaansaamia, suurikokoisia sodomanomenia (apple of Sodom), jotka sisältävät noin 30% parkkihappoa.

Väriomenat sisältävät runsaasti gallushappoa ja parkkihappoa, kuten isäntäpuunsa tammen kuorikin. Kuoreen verrattuna omenankaltaisesti kasvavia äkämiä on helppo koota ja ne ovat olleet vuosittain uusiutuvia, mikä on tehnyt niistä suositun tanniinin lähteen. Tanniini oli tärkeää etenkin pellavan ja puuvillan puretuksessa, mutta myös mustien värien värjäämisessä: tanniini ja rauta tuottavat yhdessä hyvin tummia sävyjä.

Väriomena mainitaan mm. Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla vuodelta 1905. Siinä sanotaan, että väriomenat ovat väriltään "viheriänharmaita" ja voivat sisältää 25-50% parkitushappoa.

Erityisen tärkeä väriomena oli musteen valmistuksessa. Yhdessä raudan kanssa siitä saatiin voimakasta mustaa rautagallusmustetta (iron gall ink), joka oli hyvä, pysyvä muste nahasta tehdylle pergamentille kirjoittaessa.

7. Kaleppelit
Kaleppelit owat hyöntiäisten (infektien) pesäsiä tammen lehdillä, jotka sikiäwät sillä tawoin, että hyöntiäinen leikkaa kolon lehteen ja laskee siihen munansa, josta sitte paisuu se kaleppeliksi nimitetty kaswanainen. Pohjaisemmilla mailla ei nämät kaswanaiset kuitenkaan joudu ja walmistu niin hywiksi tarpeeseensa, kuin eteläisemmillä; parhaita saadaan itäisiltä mailta. Niitä tarwitaan pläkkiin ja mustiin paineisiin wihtrillin seassa, sillä ilman wihtrillittä ne eiwät paina wettäkään mustaksi.
- Oulun Wiikko-Sanomia 48, 4.12.1852

Uren A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines[...] -kirjassa kerrotaan, että äkämiä on kahdenlaisia: ensimmäiset ovat raskaita, mustia tai sinivihreitä, muskottipähkinän kokoisia ja näitä kutsutaan nimillä black, blue, or Aleppo galls. Toiset ovat kevyitä, sienimäisiä, vaaleanharmaita tai kellertäviä -and are called white galls.

Myös eurooppalaisissa tammissa tavataan äkämiä, mutta parhaat väriomenat ovat olleet tuontitavaraa nykyisen Syyrian alueelta, Alepposta sekä Turkin alueelta Smyrnasta (İzmir). Yleistäen voidaan sanoa, että tavallinen kansa ja pienvärjärit värjäsivät niillä tammenäkämillä, joita lähipuista saattoi kerätä, sen sijaan ammattivärjärit ja -kankaanpainajat ja musteenvalmistajat käyttivät Aleppon väriomenoita. The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan Aleppon väriomenat sisältävät jopa 50-60% parkkihappoa.

Uren A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines[...] -kirjassa mainitaan, että turkintammen (Quercus cerris) ja tavallisen tammen äkämiä (ranskaksi Galles à Pépine, saksaksi Knoppern) käytetään parkitukseen Unkarissa, Dalmatiassa (Kroatiassa) ja Itävallan eteläisissä provinsseissa. Suomen nahkurilehden artikkelissa Parkitusainekset (3, 1917) puhutaan erityisesti Itävalta-Unkarin knoppereista. Artikkelissa kerrotaan, että sato korjataan syyskuussa, ja keskimäärin knoppereita on seitsemästä kahdeksaan tuhanteen, mutta usein on sato niin huono, että ei saada kahdeksatta osaakaan siitä. Knopperisato on niin muodoin hyvin vaihteleva riippuen useista asianhaaroista hedelmien kehitys- ja muodostusaikana. Useana vuonna voi tammenterhojen luku olla vähäinen ja silloin ei knopperisatokaan voi olla erikoisen mainittava. Usein hävittävät toukat puita turmellen välistä suurimman osan hedelmiä tai sitten hedelmät putoilevat pitkäaikaisen kuivuuden tähden. Ja jos äkämäpistiäisparvet jäävät tulematta hedelmän kehitysaikana, ei synny kasvannaisia ja ei myöskään muodostu knopperia. Samassa lehdessä mainitaan myös: Knopperia saadaan eniten Unkarissa, Slavoniassa ja Kroatiassa, vähemmässä määrässä ja huonompia lajeja Steiermarkissa, Kärntissä ja Mährissä. Myöskin Serbiasta ja Bulgariasta saadaan niitä jonkun verran.

Suomen nahkurilehden artikkelissa Parkitusainekset (3, 1917) mainitaan erikseen väriomenat: Levanttilaisista lajeista ovat Mosul-Aleppo ja cyprolaiset eniten haluttuja. Nämä eivät ole aivan pallonmuotoisia, niiden pinnalla on terävähuippuisia kohonnaisia. Väriltään ovat ne mustanharmaita. Ne väriomenat, joita saadaan Euroopassa, ovat paljon pienempiä kuin n. k. levanttilaiset. Ne ovat myöskin suhteellisesti kevyempiä ja väriltään vaaleanruskeita. Lehdessä kerrotaan myös kiinalaisista väriomenista, jotka voivat vetää vertoja levanttilaisille. Ne ovat lehden mukaan suuria, harmaanpunertavia ja syntyvät joissakin sumakkilajeissa. Seuraavana vuonna artikkelissa Parkitusaineiden käyttö värjäämisessä. (Suomen nahkurilehti 10, 1918) mainitaan jo, että Parhaat väriomenalajit ovat kiinalaiset, jaappanilaiset ja Aleppo-laji (Itä-Indiasta ja Persiasta.)

The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että väriomenat poimitaan ennen kuin niiden sisällä olevat toukat ovat täysin kehittyneet (ja poistuneet äkämästä): silloin niissä on eniten parkkiainetta. Nämä tunnetaan nimellä siniset, mustat tai todelliset (true) väriomenat. Suuremmat ja vaaleammat tunnetaan valkoisina tai väärinä (falsa) väriomenoina.

Monet nykyään myynnissä olevat väriomenat eivät ole niitä väriomenoita, joista vanhoissa värjäyskirjoissa puhutaan. Suuri osa myynnissä olevista on pienikokoisempia knoppereita tai väriomenan kuoria (joista sisältö on tyhjentynyt). "Oikea" väriomena on painava ja hyvin tummasävyinen.

Historia

Tooke (1801) kuvaa Venäjän keisarikuntaa ja sen luonnonvaroja käsittelevässä kirjassaan sahviaaninahan värjäystavan, jossa hän huomauttaa, että jälkikäsittelemällä väriomenalla kokenillilla (todennäköisesti armeniankokenilli, Porphyrophora hamelii) värjäämisen jälkeen, ja tuolloin saadaan niin hyvä väri, ettei se häviä kuin nahan maatuessa (By this means the colour is so durable as never to pass away but with the leather). Tooke kommentoi myös, että Astrahanin värjäreille väriomena on niin kallis, ettei sitä juurikaan käytetä siellä.

Muuta

Kiinalaiset väriomenat syntyvät vastaavalla tavalla kiinansumakin (Rhus chinensis) lehdille.

Katso myös: tammi (Quercus)