Värjäys: Rubia tinctorum Värikrappi

krappi, aitovärimatara, värimatara

[Rubiaceae]

Krappijuuri
Galium rubia, Rubia peregrina subsp. tinctorum, R. tinctoria, R. tinctorium; Rubia acaliculata, R. iberica, R. sativa, R. sylvestris, R. tinctorum var. culta / grandifolia / iberica / latifolia / pubescens / sativa, R. tinctorum f. petiolaris
[englanti madder madder, common madder, dyer's madder, Dutch madder, Egyptian purple, European madder, Naples madder, rezza, robbia, turkey madder root; garancine; vanha englanti mædere, mader · muinaisskandinaavit mathra · ruotsi krapp, krapprot · tanska krap · norja krapp · islanti maðra · saksa Färberröte, echte Färberröte, Färber-Krapp, Färberkrapp, Färberwurz, Grapp, Klebkraut, Krapp, Krappfärberrote, Krappwurzel, Meergrapp, Wilde Röthe; Krapplack · hollanti meekrap; mede · ranska garance, garance des teinturiers, garance sauvage, garance tinctoriale; laque de garance; vanha ranska warance · oksitaani garança · italia garanza, robbia, robbia domestica, rubia; lacca di robbia · espanja enroya, garanza, granza, herba pegalosa macho, pegarrosilla, raspadera, roja, roya, rubia, rubia de los tintoreros, rubia de tintes, rubia granza, sangralengua · aragonia herbia pegalosa macho, raspadera, sangralenguas · baski otxar · katalaani grança, herba apegalosa, herba dels tintorers, raspallengua, rogeta, roja, roja tintòria · portugali granza, ruiva-dos-tintureiros, solda-grande, tintória · viro harilik punavärvik · unkari festő buzér · romania roibă · albania rrëza ngyiyruese, rrëzor ngjyurese, rrëzë · turkki kökboyası · arabia fuwwah · persia runas · heprea pu'at hatzabba'im הַצַּבָּעִים פּוּאַת · puola marzana barwierska · tsekki mořena barvířská · slovakki marena farbiarska · sloveeni pravi brošć · kroaatti bojadisarski broć · bulgaria бояджийски брош, брош · serbia броћ, обични броћ, прави броћ · ukraina марена грузинська, марена красильна · venäjä марена красильная · hindi munjit · kiina rǎn sè qiàn cǎo 染色茜草 · (Etelä-Amerikan intiaanit, inkat?) puka chchapi · keskiajalla mataran nimityksiä olivat mm. sandis, warantia, granza ja garancia · apteekkinimike Radix rubiae tinctorum]

(kts. alitsariinipunainen, krappilakka; kts. myös muut Rubia-matarat; Galium-matarat)

[NR9] [NR6, NR10, NR11, NR12]
Purpuriinivioletti (purpuriini) [NR8, NR16]

Värikrappi on alunperin kotoisin Länsi- ja Keski-Aasiasta, mutta se alkoi levitä jo varhain eteläiseen Eurooppaan. Sen pitkästä juuresta saadaan alitsariinia, jonka avulla voidaan värjätä useita kirkkaita, vaihtelevan punaisia sävyjä oranssista ja vaaleanpunaisesta syvän punaisiin ja burgundinpunaisiin (mm. turkinpunainen). Punaisenoranssit sävyt irtoavat hiljalleen kiehauttamalla ja keltaiset sävyt tulevat keittämällä; punaista väriä halutessa nesteen täytyy olla lämpötilaltaan juuri ja juuri alle kiehusmisrajan. Puuvillaan, silkkiin ja villaan kiinnittyäkseen alitsariini tarvitsee metallipuretuksen.

Värikrappi sisältää trihydroksiantrakinoniglykosideja (alitsariinin, rubiadiinin ja purpuriinin glykosideja). Sandbergin mukaan alitsariini, pseudopurpuriini ja purpuriini ovat mataran kolme tärkeintä väriainetta. Pseudopurpuriini aikaansaa oranssin värin ja ksantopurpuriini keltaisen värin.

Kasvista saatavaa oranssia väriä kutsutaan nimillä keltaiseksi alitsariiniksi (madder orange, alizarinorange, yellow alizarin). Värillä on käyttöä vain viuluvernissana.

Värjäys

Krappi on parhainta värjäykseen vasta kolmantena kasvuvuonna. Punainen väri saadaan krapin juurista mm. paloittelemalla tai murskaamalla palaset ja joko kiehuttamalla ne "kokoon" tai liottamalla niitä viileässä vedessä useita päiviä. Jos värjättävä tekstiili (puretettu tai purettamaton) laitetaan samaan pataan värikrapin kanssa värjäystulos on syvempi. Nesteestä voidaan myös erotella väriaines omaan värikylpyyn, jonka lämpötiloja säätelemällä voidaan aikaansaada erilaisia sävyjä.

Krapin käyttäminen (tai fermentointi) - esim. kasvia liotetaan auringossa päiväkausia - lisää sävyvaihtoehtoja edelleenkin. Yksi tapa on kuoria juurista pois päällimmäinen kerros ja pestä ja murskata massaksi juuren sisäosat. Juuret voi myös kuivata ja kuoria. Sen jälkeen juuren sisäosan voi murskata jauheeksi, sitten juurijauheen annetaan käydä.

Scientific American -lehdessä (19, 20.1.1855) julkaistussa artikkelissa The Art or Dyeing — No. 4. mainitaan, että erinomainen tapa saada punaista väriä matarasta (bleeding the madder, as it is termed) on liottaa sitä yön yli lesevedessä: noin kaksi paunaa leseitä yhtä krappipaunaa kohden, noin kahdessa gallonassa vettä.

Alunan sekä kalsiumin ja tinasuolojen kera värikrapilla on värjätty kirkasta punaista, raudan kera violettia ja kromin kanssa punaruskeaa. Happamuutta lisäämällä väri muuttuu kellertäväksi. Rautapuretus ennen värjäystä ja alkalikylpy sen jälkeen aikaansaa syviä punertavia violetteja. Rautapitoinen vesikylpy värjäyksen jälkeen aikaansaa ruskeita sävyjä. Pienikin määrä rautaa muiden puretteiden joukossa muuttaa värin rusehtavaksi.

Turkinpunainen oli hyvin monimutkainen värjäysprosessi, jossa langat käsiteltiin mm. rasvalla ja verellä - mutta lopputuloksena oli erittäin syvä, voimakas ja kestävä punainen väri. Väristä kerrotaan sen omalla sivulla.

Historia

Alitsariinia käytettiin vaatteiden värjäämiseen Aasiassa jo muinaisina aikoina: sitä on käytetty jo 3000 eaa Induksen jokilaaksossa, mm. Intiasta on löydetty värikrapilla värjätty puuvillan säie, joka ajoittuu vuoteen 3000 eaa. Värikrappi on mainittu myös Raamatussa. Egyptiläisistä tekstiileistä sitä on löytynyt jo n. 1600 eaa (mm. Tutankhamonin haudasta) - mm. joidenkin muumioiden violetit siteet on värjätty värikrapin ja erilaisten tanniinien seoksella (Egyptian purple). Alitsariinijäänteitä on löytynyt myös Pompeijin kaivauksissa. Kreikkalaiset ja roomalaiset jättivät jälkeensä kirjallisia todisteita krapin käytöstä. Mm. Plinius (n. vuoden 20 tienoilla) nimesi "Rubia" -kasvin, jota käytettiin mm. villan ja nahan värjäämiseen. Pliniuksen mukaan mataraa käyttivät mm. hindut, persialaiset ja egyptiläiset. Roomalaiset yrittivät krappilakan (krapista valmistetun metallikompleksivärin) avulla jäljitellä kallista purppuraväriä.

Alitsariinin sanotaan tulleen Eurooppaan vasta ristiretkeläisten mukana, mutta Keski-Euroopasta ensimmäiset merkit värikrapin käytöstä ajoittuvat noin 400-luvulle. Keskiajalla Kaarle Suuri (742-814) tuki värikrapin viljelyä, mikä vaikutti kasvin leviämiseen. Värikrappia ja värimorsinkoa kerättiin värjäystarkoituksiin maurien hallitsemassa Andalusiassa jo ennen 1030-lukua.

Aleksanteri Suuren sanotaan narranneen persialaisia värikrapin avulla. Hän pirskotteli sotilaidensa ylle siitä saatua punaista väriä, jolloin persialaiset otaksuivat hänen armeijansa haavoittuneen.

Turkkilaisten mattojen värjäyksessä värikrapilla on ollut erittäin suuri merkitys. Keski- ja renessanssiajan Euroopassa alitsariinilla värjätyt vaatteet olivat kalliita, koska kasvia oli hidasta viljellä ja monien siitä tehtyjen värien - esim. turkinpunainen - tekeminen oli monimutkainen ja pitkä toimitus.

Italiassa värikrappi kasvaa luonnostaan, muualla Euroopassa (mm. Ranskassa) värikrappia alettiin viljellä 1200-luvulla. 1400-luvulla krappivärin kauppa keskittyi Hollantiin ja vielä 1700-luvun puolessa välissä suurin osa värikrapista viljeltiin Hollannissa. Aikoinaan (Hollannista ostetuista mataroista) huonoin laatu oli mull ja sillä värjättiin ruskeita värejä. hienoinlaatuisimpia olivat crop tai krappe madder, keskilaatu oli gemeen.

Englanti toi kaiken tekstiiliteollisuudessa käytetyn mataran Hollannista, vuosittain noin 300 000 punnan arvosta. Huolimatta eurooppalaisen värikrapin suuresta kauppa-arvosta, mataraa tuotiin eurooppalaisille värimarkkinoille myös idästä. Eurooppalainen krappisato kerättiin muutaman kasvuvuoden jälkeen, krappi murskattiin pimeässä jauheeksi ja säilöttiin massana tynnyreihin tai maakuoppiin. Idästä tuotu krappi myytiin yleensä juuripaloina ja koska mataran annettiin kasvaa kuudesta seitsemään vuotta, myös laatu oli parempaa.

Myös pohjoismaissa pohdittiin krapin viljelyn mahdollisuutta. Vuonna 1750 Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar -julkaisussa ilmestyneessä mietinnössään Scheffer mainitsee, että krappi voisi kasvaa Gotlannin ja Öölannin saarilla, mutta siitä tuskin saisi paljon hyötyä.

Kasvia käytetään myös eläinten rehuna. Esim. mataran viljelyn huippukausina käsittelystä yli jääneet maapinnan yläpuoliset mataranosat syötettiin rehuna karjalle. Matara muutti maidon värin punertavaksi ja värjäsi karjan luutkin.

Mataran viljely ei ollut Euroopassa kovin helppoa. Finlay kertoo 1600-luvun hollantilaisten viljelijöiden ongelmista: liian suureksi kasvaessaan juuret aiheuttivat maaperän murtumista ja tulvia. Tarkistamattoman tiedon mukaan Skotlannissa juurten keruusta saattoi saada kuolemanrangaistuksen: hiekkanummet kärsivät sen vuoksi vaikeasta eroosiosta.

Pohjois-Amerikassa värikrappia kasvatettiin mm. Virginiassa ja väriä myivät mm. kulkukauppiaat. Jotkut Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät värikrappia mm. villan ja hevosen jouhien värjäämiseen.

Japanissa lääkekasvina pidetystä värikrapista tehtiin vaaleaa punaista Asuka-ajalla. Mataralla värjättyihin vaatteisiin pukeutumalla uskottiin parannettavan ihosairauksia.

Punainen oli aikoinaan suosittu väri myös sotilaallisissa vaatteissa. Brittiläisen armeijan punaiset villakankaiset takit 1700-luvulla värjättiin pääasiassa värikrapista saatavalla alitsariinilla. Suomessa matarapunaisella värjättiin mm. entisen ratsuväen housut. (Kts. turkinpunainen)

Kirjankuvitukseen alitsariinia alettiin käyttää 1400-luvulla; 1600-1700 -luvuilla maalauksiin (esim. munatemperaan sekoitettuna). Toisten lähteiden mukaan varsinaista pigmenttiä alitsariinista alettiin valmistaa vasta 1800-luvulla.

[Lisää pigmenttikäytöstä alitsariinipunainen-sivulta]

Mielenkiintoista on, että vuonna 1855 Scientific American -lehdessä julkaistussa artikkelissa The Art or Dyeing — No. 4. mainitaan, että vaikka krappi on kaikista muista artikkelissa mainituista punaisista väreistä (kermes, kokenilli, bresilja) kestävin, sitä vain harvoin käytetään punaisen värjäämiseen työpajoissa. Jutun alussa kyllä mainitaan, että väri on hyvin tunnettu maalaisväen joukossa. Olisiko krappi noiden kirkkaiden tuontivärien ja kirkkaanpunaisen turkinpunaisen (krappiväri myös sekin) myötä muuttunut mielikuvaltaan jotenkin taantumukselliseksi?

Jo The Engineer's and Mechanics Encyclopædia -kirjassa (Lontoo 1836) mainitaan, että krappia käytetään karkeampien villojen värjäämiseen. Samalla myös mainitaan, että sekä orseljia että bresiljaa (Caesalpinia) käytetään krappivärjäyksen apuaineina kirkastamaan punaista väriä.

Krapin aika alkoi muutenkin olla ohi, vaikka sen sisältämä väriaine, alitsariini, sai pian uuden elämän - synteettisenä. Vuonna 1868 saksalaiset kemistit C. Gräbe & C. Lieberman valmistivat alitsariinia (C₁₄H₈O₄) synteettisesti (kts. alitsariinikarmosiini). Keksintö takasi alitsariinivärien tuottamisen nopeasti ja huomattavasti aiempaa vaivattomammin, vaikka vuonna 1873 markkinoille tullut keinotekoinen alitsariini ei ollutkaan aivan parhaimman laatuista. Se kuitenkin aiheutti luonnonalitsariinin pikaisen häviämisen markkinoilta: värikrapin viljely teollisiin tarkoituksiin loppui.

Samankaltaisia vastineita alitsaariinipunaiselle ovat mm. munjeet ja nakai.

Flowers of Madder -väriainetta valmistivat ensimmäisenä 1851 Julian ja Rogner. Se valmistettiin maseroimalla jauhettua krappijuurta useita tunteja kylmässä, hieman rikkihappoa sisältävässä vedessä, jonka jälkeen krappi pestiin, puristettiin kuivattiin ja jauhettiin. Tällä tavalla kasvista saatiin pois kaikki liukeneva aines, ja jäljelle jääneessä aineksessa oli melkein kaksinkertainen värjäysvoima alkuperäiseen verrattuna.

Garanza, garance... Mm. granza ja garancia olivat matarakasvien nimityksiä keskiajalla, mutta garanza on myös lakmuksesta ja krappipunaisesta valmistetun purppuran italiankielinen nimi. Se on pohjana "takuuta" merkitsevälle garanzia-sanalle. Suomen garansiini on vasta 2000-luvulla käyttöön tullut "suomennos", eikä ole ollut käytössä silloin, kun aine on ollut myynnissä.
Alitsariinista on ollut markkinoilla muutamakin tähän nimeen perustuva kaupallinen tuote. Robiquet ja Colin valmistivat puhdasta alitsariinia tuhoamalla krapista konsentroidulla rikkihapolla muut väriaineet. Tämän väriaineen nimi oli aluksi charbon sulphurique, mutta valmistustavan muutoksen jälkeen väriaine tuli markkinoille 1827 Garancine -nimisenä. Vuonna 1843 L. Schwarz esitteli värin nimeltä Garanceux tai Spent Garancine, mikä oli käytännössä huonolaatuisempaa Garancinea; sen värjäysvoima oli noin neljäsosa Garancinesta.

Pincoffin tuotiin markkinoille 1852 (Schunck ja Pincoff). Sitä valmistettiin garancinesta, joka laitettiin kovaan paineeseen ja kuumennettiin hyvin kuumassa höyryssä. Tällä tavalla väriaineesta irtosi vielä enemmän ylimääräisiä väriaineita, ja loputuloksena saatiin mm. kirkkaita purppuravärejä.

Rose carthame on ranskalainen luonnon alitsariinipunaisen nimitys.

Rose dore on huonolaatuisemman alitsariinipunaisen nimitys.

Rose madder on sekä synteettisestä alitsariinikarmosiinista että luonnonalitsariinista valmistetun substraattipigmentin nimi. Kts. krappilakka.

Turkinpunainen oli nimenomaan krappipunaisella värjättäessä saatu paraslaatuisin punainen (ei pigmenttikäyttöä).

Tuscan red on rautaoksidiin saostettu alitsariinilakka.

Ohjeita

Mataran väri irtoaa, kun sen juuret alkavat käydä. Mataraa saatettiin aiemmin säilöä kauankin, jotta sen laatu paranisi. Joidenkin tietojen mukaan mm. hollantilaisen mataran annettiin käydä tynnyrissä vuosi pari, ennenkuin sillä saatettiin värjätä.

Alina Hellén: Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905): Krapp ja kokhenilli liuwotetaan aina kylmään weteen päiwää ennen kuin wärjäys tapahtuu. ... Langat, jotka owat wärjätyt suuremmalla määrällä krappia, gurkmejaa ja wäriomenaa owat, sitten kun ne owat kuiwuneet, huuhtomisen jälkeen rawistettawat hywästi, niin että kaikki wäriaineet warisewat langoista, jotka sen jälkeen wieläkin huuhdotaan, kuiwataan ja pannaan wyyhteihin. Kirjan mukaan hyvä krappi on kellertävän ruskeanpunaista ja maultaan imelänkarvasta; huonompaa harmaanruskeata lajia nimitetään multakrapiksi, eikä se sovellu värjäykseen.